Ei korppi korpin silmää noki

Eräs entinen esimieheni sanoi minulle kerran:"Sinä olet sellainen ihminen, jolle kaikki kertovat kaiken!" Ei tuo varmasti ihan pidä paikkaansa, mutta kuitenkin. Mietin, että minun pitäminen Leelian lepotuolina johtunee siitä, että minuun voi luottaa. En ikinä kerro asioita eteenpäin, jos ystävä niin vannottaa. Lisäksi minut tunnetaan työtoverina, joka yrittää kriisitilanteissa neuvoa, kenelle kannattaa valittaa. Olen valittamisen mestari.

Kiperimpiä tilanteita työpaikalla ovat olleet kiusaamiset. Esimieskin voi olla kiusaaja. Jouduin vuosia sitten osalliseksi tapahtumaan, jota en ikinä unohda. Työtoverini soitti ja pyysi saada tavata minut. Hän tuli toisesta toimipisteestä luokseni ja puhkesi puhumaan. Tarinaa riitti yli tunnin. Itkun lomassa Jari kertoi, että hän on päättänyt irtisanoutua. Hän ei jaksa enää jatkuvaa esimiehen kiusaamista.

Jari oli joutunut esimiehensä vainon kohteeksi. Hän oli kokenut työn mitätöimistä, uhkailua, eristämistä, työn vaikeuttamista, juoruilua...Muutaman kerran esimies oli ollut aamulla odottamassa, tuleeko Jari töihin ajoissa. Hän oli yrittänyt selvittää asiaa esimiehen esimiehen kanssa - ilman tulosta. "Mitä sinä tekisit tässä tilanteessa?" Jari kysyi. Vastasin, etten ainakaan sanoisi itseäni irti, sillä sitähän tuo kiusaaja juuri toivoo. Tein nopean päätöksen: soitin siitä paikasta työyhteisön ylimmälle "bossille", selostin tilanteen ja annoin Jarin itsensä kertoa loput.

Jarin tarinalla oli happy end. En tiedä enkä haluakaan tietää, miten asia sen jälkeen eteni, mutta kiusaaminen loppui. Ystäväni on edelleen työtoverini ja on edennyt urallaan hienosti. Sama esimies kiusasi myös toista työntekijää, joka oli puhunut asiasta eräälle rehtorille. Tuo fiksu ihminen pelasti kiusatun siirtämällä hänet omaan yksikköönsä.

Olen itsekin joutunut kiusatuksi. Olen juuri sopiva tyyppi kiusaamisen kohteeksi: hoidan työni niin hyvin, ettei siitä löydy moitteen sijaa. Kun teen virheitä, tunnustan ne heti ja pyydän anteeksi. Olen itsevarma ja suorasanainen,  kyseenalaistan asioita. Pahin kiusaajani oli ay-aktiivi, joka tuli kollegani kanssa kesken oppitunnin oppilaiden kuullen luokkaan minua haukkumaan. Tuolloin lopetin kaiken kommunikoinnin miehen kanssa. En tervehtinyt, en sanonut hänelle sanaakaan. Lopetin myös yhteisissä virkistystilaisuuksissa käymisen. Muutaman kerran oli pakko puhutella häntä: kokouksen puheenjohtajana minun oli annettava hänelle puheenvuoroja. Tiedän, että psykologien mielestä minun olisi pitänyt selvittää asia. Mutta tiedän myös, ettemme olisi yksimielisyyteen päässeet. Miksi siis tuhlata aikaa jonninjoutavaan keskusteluun?

Lievempiä kiusaamistapauksiakin on ollut, mutta olen ohittanut ne. Kun esimerkiksi tulee kahvihuoneeseen ja puhe katkeaa äkkiä, kyseessä on Agatha Christien erään dekkarin mukaan "enkeli lensi ohi" -tilanne. Työpaikalla puskaradio on paras viestintäväline. Olen saanut lukemattomia kertoja kuulla, mitä se ja se minusta siellä ja siellä sanoi. Olen melkein aina antanut juorun mennä ohi korvien. Jos jonkun mielestä kuusikymppinen lehtori ei saisi värjäyttää violetteja raitoja, ottaa tatuointia tai lävistystä, niin so what? "Ei paska pöyhien parane", totesi legendaarinen Norssin lehtori kerran erään harjoittelijan tunnista. Nykypäivänä tuosta palautteesta joutuisi varmasti esimiehen puhutteluun!

Tänä viimeisenä työvuotenani olen aistinut entistä enemmän työilmapiirin heikkenemistä. Ammattikoulu-uudistus ja SSS-hallituksen leikkaukset syövät naista ja miestä. Tulevaisuus on uhkaava: seuraava reformi odottaa, eikä sen sisällöstä ole mitään tietoa. Onko yhteisten aineiden opetusta amiksissa enää lainkaan? Varmuutta työpaikasta ei enää ole. Se ruokkii konflikteja, jotka pitäisi selvittää. Kuitenkin tuntuu, että työpaikkakiusaaminen on tabu. Esimiehet välttelevät ongelman kohtaamista ainakin silloin, jos kiusaajana on toinen esimies tai suosikkialainen. Ei haluta nostaa kissaa pöydälle, kun se on niin painava. Emme osaa olla olla korrektisti eri mieltä. Monesti kunnon riita puhdistaisi ilmapiiriä paremmin kuin hyssyttely ja hynnelöinti.

Loppuun lainaan lempirunoilijaani Helvi Hämäläistä (Valitut runot, 1987). Jokainen tulkisee runon itsestään käsin.

Joku sanoo:Tässä on aita.
Sen aidan ylitse menen.
Joku sanoo: Tässä on muuri.
Sen muurin murskaan.
Joku sanoo: Tässä on taivas.
Niin taivaaseen minä menen.
Minä taivaaseen menen.
Joku sanoo: Et ylitse mene, tässä on tuonenvirta.

Otan kovan elämäni kiviä ja ylitse menen.
Niin: ylitse menen ja murran muurin
           ja taivaaseen menen.
Kovan elämäni kiviä pitkin yli tuonelan virran menen.