Meillä opettajilla on onni saada työnantajan tarjoamaa koulutusta viisi päivää vuodessa. Kun rahaa ei ole, ei saa enää mennä oman alan koulutuksiin. On tyydyttävä siihen, mitä ylhäältä annetaan. Menneinä vuosina Äidinkielen opettajain liiton foorumi ja talvipäivät olivat juuri sitä yhteisöllistä ja korkeatasoista koulutusta, josta nautin. Sain kuunnella maan eturivin kirjailijoita, yliopistojen johtavia pedagogeja ja media-alan vaikuttajia: Reetta Rätyä, Risto Uimosta, Kirsi Kunnasta, Rosa Liksomia, Heidi Köngästä, Minna-Riitta Luukkaa, Aino Suholaa, Riitta Uosukaista... Parasta antia olivat keskustelut illanvietoissa kollegojen kanssa. Oli niin lohdullista tajuta, että painimme samojen ongelmien kanssa arjen koulutyössä. Se oli parasta mentorointia, mitä tiedän.
Tänään olin oman kouluni kehittämispäivässä. Olin päättänyt, etten suutani avaa, mutta ihan lopuksi oli pakko. Hillitsin sentään itseni koko päivän, ja tilaisuuden viimeinen kysymys oli minun. Se oli ihan "sairaan siisti" - käyttääkseni viimeisen esiintyjän omia sanoja.
Lukioissa käytössä olevan äidinkielen ja kirjallisuuden Särmä-kirjasarjan parin kurssivihkon lopussa on yhden aukeaman levyinen termien kooste. Esimerkiksi kakkoskurssin vihossa on Kielioppitaivas. Siinä tähtien joukossa on esimerkiksi referointi, sidossuhde, morfeemi, pohjateksti, kongruenssi, koheesio, linqua franca, sosiaalinen murre, nollapersoona, rektio jne. Tänään minä tein esityksiä kuunnellessani Kehityspäivän termitaivaan.
digitalisaatio * robotiikka * esineiden internet * IHA * SOTE * reformi * dialogi * perusprosessien tehostaminen * passion * dösä * loppupeleissä * pedagoginen tulokulma * what ever * lähtökohtaisesti * push * pull * yksilöllinen polku * fieldi * reflektointi * stressi * mentorointi * osaamisperustaisuus * knowing * doing * behaving * metakognitiivinen * polarisointi * analyyttinen päättelykyky * x + y mallit * asiakas * kärkihanke * mekanismi * todennetun osaamisen rekisteri * TUTKE * Oiva * tulosohjauspilotti * rapautuminen * kysyntälähtöinen * tarjontalähtöinen * Rake-toimenpideohjelma * biotalous * TEM * visio * tuottavuus- ja tehokkuusloikka * tulosalue ajoneuvot * eMaailma * MOOC * PLN * PLE * * * * * * * * * * * * * * * *
Tuon termitykityksen jälkeen olin ihan pyörällä päästäni, samoin moni kollega. On sellainen olo, etten osaa kehittää enää mitään - olen vain surkea ja täysin epäonnistunut opettaja. Kun en ollut syttynyt liekkeihin graafisen yto-ryhmää opettaessani, niin mahalaskuhan siitä tuli. Kurssin sai läpi vain kuusi 22 opiskelijasta. En myöskään ymmärtänyt käydä hakemassa poloisia lapsukaisia kotoa, kun ei heitä oppitunneille ilmaantunut. Täysin väärin toimittu.
Mutta oli siellä jotakin virkistävää ja mieltä ylentävääkin kuultavaa: entisen oppilaani Musa Jallowin & Lauran esitys amisbarometrista (SAKKI RY. ) ja sitten Tekniikan yksikönjohtajan Markku Tarvaisen ja yto-opettajan Katriina Vikströmin kommenttipuheenvuorot.
Voi, kuinka minä kaipaankaan niitä ÄOL:n koulutuksia! Kun Jyväskylä on yliopistokaupunki, niin meillähän olisi kaikki mahdollisuudet kutsua Opettajainkoulutuslaitoksen didaktikkoja ja pedagojeja sekä eri alojen professoreita kertomaan kukin oman alansa uusimmista tutkimuksista ja käytännön sovelluksista. Aamulla voisi olla se pakollinen ajankohtaiskatsaus säästöistä, muutoksista ja uhkakuvista. Sitten jakaannuttaisiin aineryhmittäin ja ammattialoittain kuulemaan uusinta evankeliumia. Varattaisiin aikaa keskustelulle - siitähän se kaivattu yhteisöllisyyskin voisi alkaa versoa.
Kun opiskelijat tekevät viitoskurssilla elokuva-arvostelun, lähes jokainen panee loppuun, kuinka monta tähteä antaisi filmille. Minä suon kokonaisen yhden tähden * siitä, mitä tänään jäi käteen.
maanantai 25. tammikuuta 2016
sunnuntai 24. tammikuuta 2016
Työn orjat sorron yössä (Mihin AY-liikettä tarvitaan, osa 2)
Sanotaan, että maailma muuttuu, eivätkä kaikki pysy muutoksessa mukana. On kuitenkin asioita, jotka eivät ikinä muutu. Ammattikoulumaailmassa yksi kiveen hakattu asia on opettajien palkkaliitteet. Vuoden 1996 jälkeen ei ole ollut olemassa Keski-Suomen keskusammattikoulua, mutta meille 1980-luvulla taloon työhön otetuille opettajille maksetaan palkka edelleen opettajien virkaehtosopimuksen nelosliitteen mukaan, vaikka osalla työtehtävät ovat muuttuneet.
Tyhmyydestä sakotetaan. Kun me yli-innokkaat lehtorit vuonna 2001 lupauduimme kahden tutkinnon opettajiksi, emme juuri palkkaamme kyselleet - eikä meille myöskään työnantaja tarjonnut lukiokurssien opettamisesta korkeampaa palkkaa. Kun EU-rahoitteinen kokeilu loppui, ja kaksoitutkintojärjestelmä vakiintui pysyväksi käytänteeksi, heräsimme Ruususen unesta. Aloimme kysellä, miksi emme saa samaa palkkaa kuin lukioissa.
Otimme yhteyttä luottamusmiehiin ja teimme aloitteita OAJ:n alaiseen AO:hon (Ammatilliset opettajat ry.) Minä kirjoittelin Keskisuomalaisen mielipidepalstalle kipakoita tekstejä, joista ay-aktiivitoverit kimpaantuivat. Keskustelimme, keskustelimme ja keskustelimme. Mitään ei tapahtunut. "Voi, voi, kun teille maksetaan juuri oikeaa OVTES:n mukaista palkkaa! Ei voi mitään!" Työnantaja ja luottamusmiehemme olivat samaa mieltä. Jopa silloinen OAJ Keski-Suomen puheenjohtaja nuhteli vastineessaan mielipidekirjoitukseeni Ksml:ssa meitä tyhmiä opettajia. Hänen mukaansa "ei olisi pitänyt suostua tehtävään ennen palkasta sopimista."
Kaksoistutkintolaisten opettaminen on ollut meistä kaikista haasteellista, mukavaa ja palkitsevaa. Emme ole katuneet päätöstämme. Ehkä juuri työn mielekkyyden vuoksi olemme jaksaneet uupumatta tässä hullunmyllyssä. Mikäli emme tuolloin olisi ryhtyneet työhön, olisivat lukiot kyllä kaapanneet opiskelijat. Silloin työnantajan olisi pitänyt maksaa lukioliitteen mukaista palkkaa kaikille, ja nuo nyt noin 400 opiskelijan tunnit olisivat ammattiopistolta pois. Meidän matalapalkkaisten hölmöläisten selkänahasta työnantaja on netonnut vuosina 2010 - 2015 satojatuhansia euroja!
Vuonna 2010 Jyväskylän lukiot liitettiin koulutuskuntayhtymään. Tuolloin meillä oli sama työnantaja, sama pätevyys, sama työ - mutta eri palkka. Yritimme toki neuvotella asiasta useita kertoja - ilman tulosta. Eniten meitä on järkytti se, että eräs tuolloinen luottamushenkilö oli samaa mieltä työnantajan kanssa. Hän saapui kutsumatta neuvotteluumme ja ojensi KKY:n johtajalle paperin, jossa todisteltiin, että OVTES:n mukainen palkka on meille juuri oikea. Tuohon eleeseen päättyi yksi vaihe taistelussamme. Kun huomasimme, ettei apua tule edes omilta, kantelimme kollegani kanssa asiasta oikeuskanslerille. Vastaus saapui 11.9.2014, ja se oli meille myönteinen. Kyse oli ilmiselvästä syrjinnästä: Opettajan sijoituspaikka ei voi olla palkkauksen peruste, vaan palkka määräytyy työtehtävän mukaan. On olemassa niin sanottua pakottavaa oikeutta, joka ylittää OVTES:n määräykset. Työnantajan olisi pitänyt korjata palkkaero kohtuullisessa ajassa siitä tiedon saatuaan.
Helmikuussa 2015 työnantaja ryhtyi vastatoimiin. Pyytämättä ja tilaamatta meidän viiden kt-opettajan palkka siirrettiin lukioliitteeseen. Sitten työnantaja tempaisi tuulesta 50 %:n säännön: vain niille opettajille maksetaan lukion palkkaa, joilla on yli puolet opetuksesta lukion kursseja. Tiesimme heti, miten käy. Tänä lukuvuonna meistä vain neljälle maksetaan lukion palkkaa. Hajoita ja hallitse -periaate tietää sitä, että ensi lukuvuonna lukion kursseja joutuvat opettamaan kaikki kynnelle kykenevät! Se merkitsee, että vuosisuunnittelu vaikeutuu. Opettajat juoksevat kieli vyön alla neljän eri toimipisteen välillä. Eniten säännöstä kärsivät opiskelijat: joka kurssilla vaihtuu opettaja. Kyse on ilmeisesti vain sarvikuonomaisesta työntekijöiden kyykyttämisestä. Opiskelijan etu näkyy vain juhlapuheissa ja strategisissa fraaseissa.
Paljon on virrannut vettä Tourujoessa, mutta palkkakiista on vielä vaiheessa. Apulaisoikeuskanslerin ratkaisujen jälkeen OAJ neuvotteli jälleen asiasta - tuloksetta. Meidän odottavien aika on välillä käynyt pitkäksi. On tuntunut siltä, ettei asia etene eikä mitään tapahdu. Vihdoin kaksi viikkoa sitten asianajotoimisto lähetti työnantajalle kanteen. Yksi etappi on saavutettu.
Tätä kirjoittaessani olen kuullut puskaradiosta, että palkkariitamme menee käräjäoikeuteen. Työnantaja ei suostu sovitteluun. Niinpä edessä on vuosien oikeuskäsittely valituksineen. Veronmaksajien rahoja voisi ehkä käyttää kky:ssä hyödyllisemminkin - vaikkapa opetukseen. Olen lukenut FINLEXIÄ näinä vuosina paljon. Kuntalaissa sanotaan, että myös kuolinpesä on oikeutettu takautuviin palkkasaataviin. Niinpä olen ilmoittanut lapsilleni, että jos kupsahdan, ennen kuin ylimmän oikeusasteen päätös on tullut, niin "muistakaa, että teillä on saatavia koulutuskuntayhtymästä!" Saman sanoin kky:n johtajallekin. Hän ei kommentoinut.
Kevät keikkuen tulevi. Näillä mennään kohti raastupaa. Päätän kunniakkaasti urani oikeudessa. Luotan kuitenkin siihen, että OAJ ja hyvä asianajaja kääntävät jutun meidän voitoksemme! Vai voiko oikeuskansleri olla väärässä?
Tyhmyydestä sakotetaan. Kun me yli-innokkaat lehtorit vuonna 2001 lupauduimme kahden tutkinnon opettajiksi, emme juuri palkkaamme kyselleet - eikä meille myöskään työnantaja tarjonnut lukiokurssien opettamisesta korkeampaa palkkaa. Kun EU-rahoitteinen kokeilu loppui, ja kaksoitutkintojärjestelmä vakiintui pysyväksi käytänteeksi, heräsimme Ruususen unesta. Aloimme kysellä, miksi emme saa samaa palkkaa kuin lukioissa.
Otimme yhteyttä luottamusmiehiin ja teimme aloitteita OAJ:n alaiseen AO:hon (Ammatilliset opettajat ry.) Minä kirjoittelin Keskisuomalaisen mielipidepalstalle kipakoita tekstejä, joista ay-aktiivitoverit kimpaantuivat. Keskustelimme, keskustelimme ja keskustelimme. Mitään ei tapahtunut. "Voi, voi, kun teille maksetaan juuri oikeaa OVTES:n mukaista palkkaa! Ei voi mitään!" Työnantaja ja luottamusmiehemme olivat samaa mieltä. Jopa silloinen OAJ Keski-Suomen puheenjohtaja nuhteli vastineessaan mielipidekirjoitukseeni Ksml:ssa meitä tyhmiä opettajia. Hänen mukaansa "ei olisi pitänyt suostua tehtävään ennen palkasta sopimista."
Kaksoistutkintolaisten opettaminen on ollut meistä kaikista haasteellista, mukavaa ja palkitsevaa. Emme ole katuneet päätöstämme. Ehkä juuri työn mielekkyyden vuoksi olemme jaksaneet uupumatta tässä hullunmyllyssä. Mikäli emme tuolloin olisi ryhtyneet työhön, olisivat lukiot kyllä kaapanneet opiskelijat. Silloin työnantajan olisi pitänyt maksaa lukioliitteen mukaista palkkaa kaikille, ja nuo nyt noin 400 opiskelijan tunnit olisivat ammattiopistolta pois. Meidän matalapalkkaisten hölmöläisten selkänahasta työnantaja on netonnut vuosina 2010 - 2015 satojatuhansia euroja!
Vuonna 2010 Jyväskylän lukiot liitettiin koulutuskuntayhtymään. Tuolloin meillä oli sama työnantaja, sama pätevyys, sama työ - mutta eri palkka. Yritimme toki neuvotella asiasta useita kertoja - ilman tulosta. Eniten meitä on järkytti se, että eräs tuolloinen luottamushenkilö oli samaa mieltä työnantajan kanssa. Hän saapui kutsumatta neuvotteluumme ja ojensi KKY:n johtajalle paperin, jossa todisteltiin, että OVTES:n mukainen palkka on meille juuri oikea. Tuohon eleeseen päättyi yksi vaihe taistelussamme. Kun huomasimme, ettei apua tule edes omilta, kantelimme kollegani kanssa asiasta oikeuskanslerille. Vastaus saapui 11.9.2014, ja se oli meille myönteinen. Kyse oli ilmiselvästä syrjinnästä: Opettajan sijoituspaikka ei voi olla palkkauksen peruste, vaan palkka määräytyy työtehtävän mukaan. On olemassa niin sanottua pakottavaa oikeutta, joka ylittää OVTES:n määräykset. Työnantajan olisi pitänyt korjata palkkaero kohtuullisessa ajassa siitä tiedon saatuaan.
Helmikuussa 2015 työnantaja ryhtyi vastatoimiin. Pyytämättä ja tilaamatta meidän viiden kt-opettajan palkka siirrettiin lukioliitteeseen. Sitten työnantaja tempaisi tuulesta 50 %:n säännön: vain niille opettajille maksetaan lukion palkkaa, joilla on yli puolet opetuksesta lukion kursseja. Tiesimme heti, miten käy. Tänä lukuvuonna meistä vain neljälle maksetaan lukion palkkaa. Hajoita ja hallitse -periaate tietää sitä, että ensi lukuvuonna lukion kursseja joutuvat opettamaan kaikki kynnelle kykenevät! Se merkitsee, että vuosisuunnittelu vaikeutuu. Opettajat juoksevat kieli vyön alla neljän eri toimipisteen välillä. Eniten säännöstä kärsivät opiskelijat: joka kurssilla vaihtuu opettaja. Kyse on ilmeisesti vain sarvikuonomaisesta työntekijöiden kyykyttämisestä. Opiskelijan etu näkyy vain juhlapuheissa ja strategisissa fraaseissa.
Paljon on virrannut vettä Tourujoessa, mutta palkkakiista on vielä vaiheessa. Apulaisoikeuskanslerin ratkaisujen jälkeen OAJ neuvotteli jälleen asiasta - tuloksetta. Meidän odottavien aika on välillä käynyt pitkäksi. On tuntunut siltä, ettei asia etene eikä mitään tapahdu. Vihdoin kaksi viikkoa sitten asianajotoimisto lähetti työnantajalle kanteen. Yksi etappi on saavutettu.
Tätä kirjoittaessani olen kuullut puskaradiosta, että palkkariitamme menee käräjäoikeuteen. Työnantaja ei suostu sovitteluun. Niinpä edessä on vuosien oikeuskäsittely valituksineen. Veronmaksajien rahoja voisi ehkä käyttää kky:ssä hyödyllisemminkin - vaikkapa opetukseen. Olen lukenut FINLEXIÄ näinä vuosina paljon. Kuntalaissa sanotaan, että myös kuolinpesä on oikeutettu takautuviin palkkasaataviin. Niinpä olen ilmoittanut lapsilleni, että jos kupsahdan, ennen kuin ylimmän oikeusasteen päätös on tullut, niin "muistakaa, että teillä on saatavia koulutuskuntayhtymästä!" Saman sanoin kky:n johtajallekin. Hän ei kommentoinut.
Kevät keikkuen tulevi. Näillä mennään kohti raastupaa. Päätän kunniakkaasti urani oikeudessa. Luotan kuitenkin siihen, että OAJ ja hyvä asianajaja kääntävät jutun meidän voitoksemme! Vai voiko oikeuskansleri olla väärässä?
perjantai 1. tammikuuta 2016
Minä suvakki
Olen ollut suvakki jo ennen, kuin tuo uudissana ilmaantui suomen kieleen vuonna 2015. Koska olen lempeä anarkisti ja kapinallinen, en ole ikinä voinut suvaita minkäänlaista syrjintää. Iisalmen tyttölyseo omalta osaltaan lietsoi kapinahenkeäni: kun koulun aatemaailma oli äärioikeistolainen, se nostatti vastarintaa. Kaikki muut paitsi Maalaisliitto ja Kokoomus olivat ei-toivottuja aatesuuntia. Kirkkoon kuuluminen oli selviö. Me teinikunnassa yritimme revitellä ja herättää kohua - tosin kovin iisisti. Aina meidät ruotuun saatiin - jos ei muuten, niin uhattiin koulusta erottamisella.
Neekereihin tutustuin jo 1950-luvulla. Luit ihan oikein: neekereihin! Kansakoulussa eka luokan lukukirjana oli Martti Haavion Kultainen Aapinen. Teoksessa on n-kirjaimen kohdalla kuva sysimustasta miehestä, joka lähteen ääreessä huuhtelee kasvojaan ja alla on teksti "Neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene ollenkaan." Myöhemmin kirjassa on runo Heikki ja neekeri, jossa kerrotaan, miten silloin kun Heikillä on yö, niin neekeri hyppii palmupuussa ja banaaneita syö. Minulle neekeri-sana muuttui kielteiseksi vasta 1990-luvulla, kun siitä minua muistutettiin. Joskus sanoin ihaillen katukahvilassa niin Jyväskylässä kuin Ingolstadtissakin:"Hui, miten komea neekeri!" Tällöin seurassani olleet lapset, miniä tai jopa lapsenlapset hyssyttivät minut hiljaiseksi.
Keski-Suomen keskusammattikoulussa oli 1980-luvulla namibialaisia opiskelijoita - ihan oikeita neekereitä. Heidät oli valtion kustannuksella roudattu Suomeen opiskelemaan puhelinasentajiksi. Pojat asuivat Kristillisellä opistolla ja saivat pientä päivärahaa, joka muistaakseni oli 500 markkaa kuussa. Kun eka raha tuli, kaikki kolme marssivat kultakaupaan ja ostivat koko rahalla kellot. Naisten parissa noilla opiskelijoilla oli niin hyvä menekki, etteivät he ehtineet opiston iltaseuroihinkaan - vaikka olisi pitänyt. Olisihan entisten pakanoiden tullut osoittaa kiitollisuuttaan käännyttäjilleen. Nuo pojat olivat iloisia velikultia ja tasoittivat osaltaan tietä erilaisten opiskelijoiden kohtaamiseen.
Myöhemmin minulla on ollut huikea kirjo eri aatteita tunnustavia opiskelijoita. Itse erosin kirkosta 1977 enkä koskaan ole kuulunut mihinkään poliittiseen puolueeseen. Niinpä olen saanut hulvattomasti haukkua kaikkia - ja sen olen tehnyt. Vaalien aikaan on ollut erityisen mieluista käsitellä lukion neloskurssilla vaikuttavaa kielenkäyttöä vaalimainonnan avulla. Opiskelijat innostuivat aiheesta esimerkiksi keväällä 2015 niin, että käytimme argumentaatioanalyysiin paljon enemmän aikaa, kuin olin suunnitellut. Paljastui, etteivät nykypäivän 17 - 18-vuotiaat ole kovin kiinnostuneita politiikasta. Kotitehtävänä vaalimainonnan seuraaminen kuitenkin sai monen edes vähän ajattelemaan asioita. Huomattiin vaikkapa se, miten paljon yhteistä eri puolueiden ohjelmissa on. Kaikki haluavat kaikille kaikkea hyvää! Opettajan havainto oli, että nuorelle äänestäjälle tärkeämpää on ehdokkaan tunnettuus kuin ideologia. Sääli.
Pidän luottamuksen osoituksena sitä, että opiskelijat hyvin avoimesti kirjoittavat teksteissään intiimeistäkin asioista. Viime talvena kaksi transseksuaalia kertoi ensimmäisenä minulle erilaisuudestaan. Toinen kirjoitti pitkän kirjeen ja kyseli neuvoja, miten hän ilmaisi asian muille opettajille. Rohkaisin tyttöä ja sitten totesin:" Uskalsithan sinä minullekin avautua." Opiskelija vastasi:"No, kun sinusta tietää, ettet sä kauhistu vaan ymmärrät." Parempaa palautetta tuskin voisin saada.
Opiskelijoiden kirjoitelmista usein paljastuu kotitausta: joku on demarikodista, toinen kunnon kepulainen ja kolmas viherpiipertäjä. Vakaumukseni on ehdoton: en ikinä paljasta omaa kantaani, vaikka kuinka persut pelottavat ja kokkarit kauhistuttavat. Annan hylsyjä ja kiitettäviä suoritusten mukaan - en vähennä pisteitä mielipiteistä. Muutaman kerran olen joutunut antamaan palautetta: kannattaa ehkä miettiä, ennen kuin kirjoittaa yo-kokeessa ihailevansa yli kaiken Hitleriä ja toivovansa samanlaista messiasta ratkaisemaan esimerkiksi pakolaisongelmaa!
Joskus opiskelijat ovat kysyneet, ketä äänestin. Olen ihan rehellisesti vastannut:"Tottakai vasemmistoa. Sydämeni on vasemmalla puolella!" Reaktio on yleensä ihmetys. Moni on luullut minun olevan oikeistolainen. Perusteluna on se, etten "näytä" vassarilta. Kun kysyn, miksi en, saan vastaukseksi ulkonäköön liittyviä kommentteja:"Sä meikkaat. Sullon rakennekynnet. Sullon hienoja vaatteita. Sä matkustelet ulkomailla." Pitäisikö vasemmistolaisen ihmisen olla säkkiin ja tuhkaan pukeutuva spurgu, joka hoilottaa kaiken aikaa Kansainvälistä? Arvot liittyvät ihan muihin asioihin kuin ulkoiseen habitukseen.
Uskonnolliset ideologiat ovat joskus vaikea pala. Viime keväänä lestadiolaistyttö säntäsi ulos luokasta, kun kerroin näyttäväni tunnin lopuksi pari pätkää Pohjantähdestä. Neito odotti minua käytävässä tunnin jälkeen ja sanoi:"Voin lukea sen kirjan, mutta en voi katsoa elokuvaa!" Kysyin "miksi" enkä saanut vastausta - kuten en kolmeenkymmeneen vuoteen. Onneksi näitä ahdistuneita nuoria on yhä vähemmän. Lähes kaikki lestadiolaisnuoret hyväksyvät koulun opetukseen kuuluvat mediatekstit. Hyvä näin, sillä uudessa äikän yo-kokeessa saattaa tulla tehtävä, jossa on analysoitava esimerkiksi draaman katkelmaa. Silloin on ihan pakko katsoa se klippi - oikotietä onneen ei ole.
Minulle erittäin tärkeä kirja on ollut Pauliina Rauhalan Taivaslaulu. Se on huikeaa lyyristä kerrontaa, jossa sisältö puhuu puolestaan. Kyynelehdin, kun luin nuoren äidin ahdistuksesta monien raskauksien keskellä. Minulla on ollut useita tuskin aikuistuneita tyttöjä, jotka ovat suorittaneet yo-kokeet synnytysten ohessa tai heti jälkeen. Olen aina yrittänyt ymmärtää - mutta vaikeaa se on ollut. Miksi uskonto alistaa naisen synnytyskoneeksi? Mielipiteistäni huolimatta olen vaiennut ja yrittänyt rohkaista suorittamaan opinnot loppuun. On ollut masentavaa joskus parin vuoden kuluttua tavata yo-kotiäiti työntämässä kahta lasta rattaissa vatsa pystyssä.
Homoja ja lesboja olen tuntenut aina, joten hyväksyminen ei ole tuottanut vaikeuksia. Jo omassa kotikylässäni körttiläisen Ylä-Savon sydämessä eli miespari. Yhtäkkiä vain Joonan - yksinäisen vanhanpojan - huusholliin ilmaantui työmies ja jäi pysyvästi. Mummot kuiskuttelivat ja varmaan paheksuivatkin, mutta ääneen en muista kenenkään heitä moitiskelleen. Lyyti-mummo totesi:"Jokkaene on aatuas uskossaan!" Sanonta koski kaikkia aatteita. Ehkä sieltä sain ymmärryksen hyväksyä ihmiset sellaisina, kuin he ovat vikoineen ja puutteineen.
Olen monta kertaa saanut maksaa rehellisyydestäni. Minua on valistettu, ettei Pekka Haavisto ole sopiva presidentiksi, pakolaisia ei tänne tarvita eikä uskonnottomuus ole hyve. Tuomitsijoina ovat olleet sievistelevät hupsut ja hurskastelevat hirviöt. He ovat niitä ihmisiä, jotka tietävät, miten kuuluu oikeaoppisesti elää. On pysyttävä kiltisti kulissien takana ja oltava samaa mieltä keskustelukumppanin kanssa. Kaikki poikkeva on pelottavaa: eri rodut, sukupuolinen suuntautuminen, uskonnot, poliittiset aatteet. Nykypäivän ihmisiltä ovat elämänarvot kadoksissa. Vai mistä kertoo se, että yksi muodikkaimmista uusista ammateista on life coach eli elämätapavalmentaja? Olisi kiinnostavaa tietää, mitä tuollainen tyyppi oikeasti tekee. Entä keitä ovat ne, joiden on turvauduttava valmentajien apuun, jotta osaisivat elää?
Vuonna 2016 me suomalaiset joudumme yhä enemmän suvaitsemaan. Emme voi piilottaa päätä pensaaseen, vaikka kuinka mieli tekisi. Jokainen kohtaa päiväkodissa, koulussa, työpaikalla ja ihan naapurissa erilaisia ihmisiä. Uskallanko toivoa, että asenteemme suvakoituvat? Avuksi suosittelen jälleen kirjallisuutta. Umayya Abu-Hannan teos Alienin silmin kertoo, miltä me näytämme maahanmuuttajan silmin. Kirja järkyttää ja koskettaa; siitä saa taatusti parempaa elämäntapavalmennusta kuin life coachilta - ja ihan ilmaiseksi! Onnellista uutta vuotta meille kaikille!
Neekereihin tutustuin jo 1950-luvulla. Luit ihan oikein: neekereihin! Kansakoulussa eka luokan lukukirjana oli Martti Haavion Kultainen Aapinen. Teoksessa on n-kirjaimen kohdalla kuva sysimustasta miehestä, joka lähteen ääreessä huuhtelee kasvojaan ja alla on teksti "Neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene ollenkaan." Myöhemmin kirjassa on runo Heikki ja neekeri, jossa kerrotaan, miten silloin kun Heikillä on yö, niin neekeri hyppii palmupuussa ja banaaneita syö. Minulle neekeri-sana muuttui kielteiseksi vasta 1990-luvulla, kun siitä minua muistutettiin. Joskus sanoin ihaillen katukahvilassa niin Jyväskylässä kuin Ingolstadtissakin:"Hui, miten komea neekeri!" Tällöin seurassani olleet lapset, miniä tai jopa lapsenlapset hyssyttivät minut hiljaiseksi.
Keski-Suomen keskusammattikoulussa oli 1980-luvulla namibialaisia opiskelijoita - ihan oikeita neekereitä. Heidät oli valtion kustannuksella roudattu Suomeen opiskelemaan puhelinasentajiksi. Pojat asuivat Kristillisellä opistolla ja saivat pientä päivärahaa, joka muistaakseni oli 500 markkaa kuussa. Kun eka raha tuli, kaikki kolme marssivat kultakaupaan ja ostivat koko rahalla kellot. Naisten parissa noilla opiskelijoilla oli niin hyvä menekki, etteivät he ehtineet opiston iltaseuroihinkaan - vaikka olisi pitänyt. Olisihan entisten pakanoiden tullut osoittaa kiitollisuuttaan käännyttäjilleen. Nuo pojat olivat iloisia velikultia ja tasoittivat osaltaan tietä erilaisten opiskelijoiden kohtaamiseen.
Myöhemmin minulla on ollut huikea kirjo eri aatteita tunnustavia opiskelijoita. Itse erosin kirkosta 1977 enkä koskaan ole kuulunut mihinkään poliittiseen puolueeseen. Niinpä olen saanut hulvattomasti haukkua kaikkia - ja sen olen tehnyt. Vaalien aikaan on ollut erityisen mieluista käsitellä lukion neloskurssilla vaikuttavaa kielenkäyttöä vaalimainonnan avulla. Opiskelijat innostuivat aiheesta esimerkiksi keväällä 2015 niin, että käytimme argumentaatioanalyysiin paljon enemmän aikaa, kuin olin suunnitellut. Paljastui, etteivät nykypäivän 17 - 18-vuotiaat ole kovin kiinnostuneita politiikasta. Kotitehtävänä vaalimainonnan seuraaminen kuitenkin sai monen edes vähän ajattelemaan asioita. Huomattiin vaikkapa se, miten paljon yhteistä eri puolueiden ohjelmissa on. Kaikki haluavat kaikille kaikkea hyvää! Opettajan havainto oli, että nuorelle äänestäjälle tärkeämpää on ehdokkaan tunnettuus kuin ideologia. Sääli.
Pidän luottamuksen osoituksena sitä, että opiskelijat hyvin avoimesti kirjoittavat teksteissään intiimeistäkin asioista. Viime talvena kaksi transseksuaalia kertoi ensimmäisenä minulle erilaisuudestaan. Toinen kirjoitti pitkän kirjeen ja kyseli neuvoja, miten hän ilmaisi asian muille opettajille. Rohkaisin tyttöä ja sitten totesin:" Uskalsithan sinä minullekin avautua." Opiskelija vastasi:"No, kun sinusta tietää, ettet sä kauhistu vaan ymmärrät." Parempaa palautetta tuskin voisin saada.
Opiskelijoiden kirjoitelmista usein paljastuu kotitausta: joku on demarikodista, toinen kunnon kepulainen ja kolmas viherpiipertäjä. Vakaumukseni on ehdoton: en ikinä paljasta omaa kantaani, vaikka kuinka persut pelottavat ja kokkarit kauhistuttavat. Annan hylsyjä ja kiitettäviä suoritusten mukaan - en vähennä pisteitä mielipiteistä. Muutaman kerran olen joutunut antamaan palautetta: kannattaa ehkä miettiä, ennen kuin kirjoittaa yo-kokeessa ihailevansa yli kaiken Hitleriä ja toivovansa samanlaista messiasta ratkaisemaan esimerkiksi pakolaisongelmaa!
Joskus opiskelijat ovat kysyneet, ketä äänestin. Olen ihan rehellisesti vastannut:"Tottakai vasemmistoa. Sydämeni on vasemmalla puolella!" Reaktio on yleensä ihmetys. Moni on luullut minun olevan oikeistolainen. Perusteluna on se, etten "näytä" vassarilta. Kun kysyn, miksi en, saan vastaukseksi ulkonäköön liittyviä kommentteja:"Sä meikkaat. Sullon rakennekynnet. Sullon hienoja vaatteita. Sä matkustelet ulkomailla." Pitäisikö vasemmistolaisen ihmisen olla säkkiin ja tuhkaan pukeutuva spurgu, joka hoilottaa kaiken aikaa Kansainvälistä? Arvot liittyvät ihan muihin asioihin kuin ulkoiseen habitukseen.
Uskonnolliset ideologiat ovat joskus vaikea pala. Viime keväänä lestadiolaistyttö säntäsi ulos luokasta, kun kerroin näyttäväni tunnin lopuksi pari pätkää Pohjantähdestä. Neito odotti minua käytävässä tunnin jälkeen ja sanoi:"Voin lukea sen kirjan, mutta en voi katsoa elokuvaa!" Kysyin "miksi" enkä saanut vastausta - kuten en kolmeenkymmeneen vuoteen. Onneksi näitä ahdistuneita nuoria on yhä vähemmän. Lähes kaikki lestadiolaisnuoret hyväksyvät koulun opetukseen kuuluvat mediatekstit. Hyvä näin, sillä uudessa äikän yo-kokeessa saattaa tulla tehtävä, jossa on analysoitava esimerkiksi draaman katkelmaa. Silloin on ihan pakko katsoa se klippi - oikotietä onneen ei ole.
Minulle erittäin tärkeä kirja on ollut Pauliina Rauhalan Taivaslaulu. Se on huikeaa lyyristä kerrontaa, jossa sisältö puhuu puolestaan. Kyynelehdin, kun luin nuoren äidin ahdistuksesta monien raskauksien keskellä. Minulla on ollut useita tuskin aikuistuneita tyttöjä, jotka ovat suorittaneet yo-kokeet synnytysten ohessa tai heti jälkeen. Olen aina yrittänyt ymmärtää - mutta vaikeaa se on ollut. Miksi uskonto alistaa naisen synnytyskoneeksi? Mielipiteistäni huolimatta olen vaiennut ja yrittänyt rohkaista suorittamaan opinnot loppuun. On ollut masentavaa joskus parin vuoden kuluttua tavata yo-kotiäiti työntämässä kahta lasta rattaissa vatsa pystyssä.
Homoja ja lesboja olen tuntenut aina, joten hyväksyminen ei ole tuottanut vaikeuksia. Jo omassa kotikylässäni körttiläisen Ylä-Savon sydämessä eli miespari. Yhtäkkiä vain Joonan - yksinäisen vanhanpojan - huusholliin ilmaantui työmies ja jäi pysyvästi. Mummot kuiskuttelivat ja varmaan paheksuivatkin, mutta ääneen en muista kenenkään heitä moitiskelleen. Lyyti-mummo totesi:"Jokkaene on aatuas uskossaan!" Sanonta koski kaikkia aatteita. Ehkä sieltä sain ymmärryksen hyväksyä ihmiset sellaisina, kuin he ovat vikoineen ja puutteineen.
Olen monta kertaa saanut maksaa rehellisyydestäni. Minua on valistettu, ettei Pekka Haavisto ole sopiva presidentiksi, pakolaisia ei tänne tarvita eikä uskonnottomuus ole hyve. Tuomitsijoina ovat olleet sievistelevät hupsut ja hurskastelevat hirviöt. He ovat niitä ihmisiä, jotka tietävät, miten kuuluu oikeaoppisesti elää. On pysyttävä kiltisti kulissien takana ja oltava samaa mieltä keskustelukumppanin kanssa. Kaikki poikkeva on pelottavaa: eri rodut, sukupuolinen suuntautuminen, uskonnot, poliittiset aatteet. Nykypäivän ihmisiltä ovat elämänarvot kadoksissa. Vai mistä kertoo se, että yksi muodikkaimmista uusista ammateista on life coach eli elämätapavalmentaja? Olisi kiinnostavaa tietää, mitä tuollainen tyyppi oikeasti tekee. Entä keitä ovat ne, joiden on turvauduttava valmentajien apuun, jotta osaisivat elää?
Vuonna 2016 me suomalaiset joudumme yhä enemmän suvaitsemaan. Emme voi piilottaa päätä pensaaseen, vaikka kuinka mieli tekisi. Jokainen kohtaa päiväkodissa, koulussa, työpaikalla ja ihan naapurissa erilaisia ihmisiä. Uskallanko toivoa, että asenteemme suvakoituvat? Avuksi suosittelen jälleen kirjallisuutta. Umayya Abu-Hannan teos Alienin silmin kertoo, miltä me näytämme maahanmuuttajan silmin. Kirja järkyttää ja koskettaa; siitä saa taatusti parempaa elämäntapavalmennusta kuin life coachilta - ja ihan ilmaiseksi! Onnellista uutta vuotta meille kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)