Olen aina ollut likinäköinen. Toisaalta olen sen verran narsisti, että mielestäni silmälasit sopivat tyyliini. Olen aina valinnut erikoisia kehyksiä - pakko tunnustaa, että Prada on paras. Kuitenkaan likinäköisyys ei ole kiva asia. Kun siihen sitten yhdistyi ikänäkö ja jouduin hankkimaan kaksiteholasit, linssien hinnat alkoivat hipoa pilviä.
Näkökyky on ollut työterveyteni kannalta ehdottomasti ykkösasia. Kun esitarkastin viime kevään yo-kokeita, olin pulassa. Nykynuorten käsialat ovat usein pienenpientä tihrustusta - ja vielä haalealla lyijärillä kirjoitettua. Niinpä jouduin muutamien paperien lukemiseen käyttämään erityistekniikkaa: nostin toisella kädellä roikkuvaa yläluomea ja pidin toisella kädellä suurennuslasia tekstin päällä. Hyvin meni - ainakin tuloksista päätellen.
Viime viikolla hakeuduin yksityisen lääkäriaseman silmälääkärille, koska viimeisen puolen vuoden aikana näköni on jälleen heikentynyt. Telkkaria näen katsoa noin puolentoista metrin päästä, kaduilla ihmiset pysäyttävät minut, kun en tervehdi. Autolla en uskalla lähteä ajamaan kuin tuttuja teitä: näen liikennemerkit ja opasteet vasta kohdalla!
Sain silmälääkärissä erinomaista palvelua (100 euroa/ 30 min). Lopputulemana oli lääkärin karu totuus: kummassakin silmässä on harmaakaihi, ja lisäksi likinäköisyys on lisääntynyt (-10 ja -8,5). Kerroin totuudenmukaisesti lääkärille, että jään eläkkeelle 1.8. Tuota ei olisi pitänyt sanoa, vaan olisi pitänyt kertoa tulevan eläkeläisen lukuisista kirjallisista töistä, joissa tarvitsen hyvää näkökykyä.
"Jos olisitte työssä, teidän silmänne leikattaisiin heti, mutta kun ette ole, saattaa olla, että pääsette leikkausjonon hännille - tai ette jonoon ollenkaan!" totesi lääkäri. Vaikka olen mielestäni lähes sokea, minua ei vielä kannata yhteiskunnan varoilla hoitaa. Minä 64-vuotias eläkeläinen voin rauhassa sokeutua kotona. Tästäkö alkaa hoidon priorisointi? Me vanhat ihmiset istumme kuoleman esikartanossa ja odotamme, että loppu tulee. Kyllä se varmaan tällä menolla tuleekin entistä nopeammin. Sen sijaan, että hoidettaisiin kaikki sairaudet kohtuullisen nopeasti, pannaan ihmiset jonoihin voimaan entistä huonommin. Entäpä jos minä asuisin niin kaukana palveluista, etten voisi liikkua omalla autolla? Kaikki palveluthan on lakkautettu ja keskitetty suuriin taajamiin. Eläkkeeni on sen verran hyvä, että voisin taksilla hurauttaa vaikkapa apteekkiin - mutta entä ne köyhät eläkeläiset?
Lääkäri sanoi yrittävänsä perustella leikkauksen tarvetta lukuisilla muilla sairauksillani. Olen kyennyt olemaan täysipäiväisesti työssä yli henkilökohtaisen eläkeikäni, eikä sairauspoissaoloja ole ollut kuin muutamia päiviä lukukauden aikana. Olen aina päässyt omalle lääkärilleni Kyllöön - tai kiiretapauksissa Novaan. Hoito on ollut erinomaista. Nyt eläkkellä taitavat palvelut päättyä. Yhteiskunnan ei kannata kustantaa tarpeettoman ihmisen hoitoa. Yksityisessä sairaalassa silmäni leikattaisiin heti noin 1000 eurolla!
Lisäksi lääkekulut ovat nousseet koko ajan. KELAN korvaus on esimerkiksi astmalääkkeistä vuodesta 1975 laskenut 80 %:sta 65:een. En ihmettele ollenkaan, että 1000 euron eläkkeellä joutuu miettimään, ostaako ruokaa vai välttämättömät lääkkeet. SSS-hallitus keksii yhä lisää poistettavia etuuksia. Ihmeellistä on, että ne kohdistuvat kaikkein köyhimpiin ja heikoimmassa asemassa oleviin. Keliaakikot, diabeetikot, allergikot, mielenterveyspotilaat ja fysioterapiaa tarvitsevat ovat jo joutuneet kyykytettäviksi.
Kun katsoo päivittäin uutisia, tajuaa, miten köyhät ja sairaat ovat täysin heitteillä. Mielenterveyspotilaita ei voida pitää laitoksissa, eivätkä he saa tarpeeksi apua avohoidossa. Niinpä he reagoivat kukin omalla tavallaan - valitettavan usein väkivallan keinoin. Itseni puolesta en pelkää. Voin odottaa rauhassa kuolemaa. Mutta lasten ja lastenlasten takia kauhistuttaa, mihin tämä maailma on menossa. Turvattomuus lisääntyy joka päivä. SSS-hallitus lietsoo eriarvoistamista ja kyykyttää kansaa.
Miksi me hyväksymme leikkauspolitiikan? Miksi emme reagoi? Itse aion lähteä Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan - mielenosoitukseen syyskuun alussa. Pitää edes mummon yrittää vaikuttaa jotenkin.
Rakkaudella, Maire, vanhus ja pian lehtori emerita
lauantai 23. heinäkuuta 2016
lauantai 9. heinäkuuta 2016
Pohjan tähteet
Maanantaina tuli postissa eläkepäätös ja työeläkekortti. "Miltä sinusta nyt tuntuu?" minulta kysytään kuin EM-mitalistilta. No, eipä juuri miltään. Panttasin eläkkeellejäämistäni viimeiseen mahdolliseen päivään eli 30.6. Edellisenä päivänä pyysin jo katkaisemaan sähköpostin & Wilman. Ei ihan onnistunut. IT-tukihenkilö kakisteli ja haukkoi henkeään. Onneksi eläkeneuvojani & palkanlaskijamme on niin ihana ihminen, että hän järjesti kaiken parhaalla mahdollisella tavalla. Sain luovuttaa avaimet ja SIM-kortin. S-postissa viestit palautuvat lähettäjälle saatesanoin: "En ole enää Jkky:n palveluksessa. Rakkaudella, Maire." Wilmaa en avaa. Ei huvita vastailla kysymyksiin "Miks mulla on hyls?" tai "Mitä multa puuttuu, kun on SK?"
Lähetin muutamille läheisille työtovereilleni "testamentin", jossa kerroin eläköitymisestäni. Onnitteluja sain pilvin pimein. Paras palaute oli eräältä samoin ajattelevalta kollegalta. Se kuuluu näin: "Ihan vähällä, ettei käy kateeksi, että pääset pois näkemästä, miten systeemi tuhoaa sivistyksen ja koulutuksen ja rakentaa Suomesta banaanivaltion ilman banaania!"
Mietin eläköitymistä pitkään ja hartaasti. Olisin voinut jatkaa 68:aan asti. Keväällä tuli sellainen olo, että jos Keva saa lopulta selvitettyä oikean henkilökohtaisen eläkkeellejääntipäiväni, niin so what? En ihan luota Kevaan, mutta erityisasiantuntija XX vakuutti, että päivä 3.4.2016 on oikea. Muutama ystäväni epäili, ettei Facebookissa julkaisemaani vanhuuseläkehakemusta hyväksyttäisi: sehän on vasta hakemus. Vastasin, että jos Keva hylkää anomuksen, Jkky valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen asiasta!
Edelleen mietin, mitä sitten eläkkeellä teen. Minusta ei ole minkään lajin aktiiviharrastajaksi, eikä joutenolokaan innosta. Nyt olen jo ilmoittautunut mukaan Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -ryhmään töihin. Voisin alkaa päätoimiseksi kapinalliseksi. Aina siellä, missä lippuja liehutellaan, voisin olla mukana! Myös pakolaisten opettajaksi voisin ruveta. Suomen kielen alkeiden opettaminen tai keskustelukerhon vetäminen saattaisi olla hauskaa.
Hyvin tärkeä asia minulle ovat omat juuret ja suku - vaikka en aina niin hyvissä väleissä sukulaisteni kanssa ole ollutkaan. Tällä viikolla postista tupsahti Vidgrenien sanomat -lehti. Siinä haettiin aviisille toimittajia ja kerrottiin sukukirjan tekemisestä. Ilmoittauduin heti töihin. Saa nähdä, riittääkö CV:ni, jota en vielä edes ole tehnyt.Vahvin näyttö osaamisestani on mukanaolo Jkky:n historiikin tekemisessä. Teoksen kirjoittaja oli Jaana Janhila, ja nuo miltei kolme vuotta, jotka prosessissa vierähtiviät, eivät ikinä unohdu. Niistä kaunokirjailija JJ saisi aikaan mehevän romaanin!
Läksiäisiä minulla on ollut jo kahdet. Rakkaimmat työtoverini äikänopet hakivat minut perjantaina 1. heinäkuuta Laukaaseen. Menomatkalla minulle tarjoiltiin suklaalla kuorrutettuja mansikoita & kuoharia. Perillä odotti ihana pitopöytä herkkuineen. Lopuksi menimme Kanava-teatterin ensi-iltaan. Bravo, siskot! Ne olivat näköiseni juhlat: ei pönötystä, puhumattakaan hirveistä teennäisistä juhlapuheista "kun sinä nyt olet tehnyt pitkän uran..." Varaslähdön läksiäisiin tein jo torstai-iltana. Muistamatta koko eläköitymistä olin kutsunut entisen kollegani & hänen miehensä kylään. Avasimme pullon aitoa samppanjaa ja kilistimme. Lisää läksiäisiä on luvassa syksyllä kt-opettajille. Ja sittenhän ne vasta bakkanaalit järjestetään, kun voitamme palkkariidan käräjäoikeudessa! Ei minusta ihan helposti eroon pääse,
Kuitenkin mielen täyttää haikeus. Olen hyvin surullinen jäljelle jäävien kollegojen puolesta. Pelkään, ettei tulevaisuus tuo tullessaan muuta kuin pahaa mieltä. Nykyhallitus Sannin johdolla ajaa Suomen koulutuksen todella banaanivaltion tasolle. Äidinkielen opetuksen merkitys katoaa - kaikkihan sitä osaavat. Kunpa olisikin niin, vaan kun ei ole. Eikä vain äikän opetus ole vaakalaudalla. Historian muuttaminen valinnaiseksi vie tuhkatkin pesästä. Kuka sanoikaan, ettemme voi ymmärtää nykypäivää emmekä tulevaisuutta ilman historian tietämystä?
Rakkaat lukijani, kirjoitan edelleen blogia. Mietin, mikä olisi aihepiirini - vanhusten asiat kiinnostaisivat. Olenhan nyt virallisesti vanhus. Myös kouluelämää seuraan edelleen kiihkeästi. Kiitos, että niin moni on jaksanut lukea juttujani. Palaute on ollut ihanaa. Sitä lukiessa olen ollut surullinen: harva uskaltaa kirjoittaa muuta kuin yksityispostia. Nykypäivän työelämä on liian raadollista; mielipiteenvapautta ei juuri ole.
Rakkaudella, Maire
Lähetin muutamille läheisille työtovereilleni "testamentin", jossa kerroin eläköitymisestäni. Onnitteluja sain pilvin pimein. Paras palaute oli eräältä samoin ajattelevalta kollegalta. Se kuuluu näin: "Ihan vähällä, ettei käy kateeksi, että pääset pois näkemästä, miten systeemi tuhoaa sivistyksen ja koulutuksen ja rakentaa Suomesta banaanivaltion ilman banaania!"
Mietin eläköitymistä pitkään ja hartaasti. Olisin voinut jatkaa 68:aan asti. Keväällä tuli sellainen olo, että jos Keva saa lopulta selvitettyä oikean henkilökohtaisen eläkkeellejääntipäiväni, niin so what? En ihan luota Kevaan, mutta erityisasiantuntija XX vakuutti, että päivä 3.4.2016 on oikea. Muutama ystäväni epäili, ettei Facebookissa julkaisemaani vanhuuseläkehakemusta hyväksyttäisi: sehän on vasta hakemus. Vastasin, että jos Keva hylkää anomuksen, Jkky valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen asiasta!
Edelleen mietin, mitä sitten eläkkeellä teen. Minusta ei ole minkään lajin aktiiviharrastajaksi, eikä joutenolokaan innosta. Nyt olen jo ilmoittautunut mukaan Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -ryhmään töihin. Voisin alkaa päätoimiseksi kapinalliseksi. Aina siellä, missä lippuja liehutellaan, voisin olla mukana! Myös pakolaisten opettajaksi voisin ruveta. Suomen kielen alkeiden opettaminen tai keskustelukerhon vetäminen saattaisi olla hauskaa.
Hyvin tärkeä asia minulle ovat omat juuret ja suku - vaikka en aina niin hyvissä väleissä sukulaisteni kanssa ole ollutkaan. Tällä viikolla postista tupsahti Vidgrenien sanomat -lehti. Siinä haettiin aviisille toimittajia ja kerrottiin sukukirjan tekemisestä. Ilmoittauduin heti töihin. Saa nähdä, riittääkö CV:ni, jota en vielä edes ole tehnyt.Vahvin näyttö osaamisestani on mukanaolo Jkky:n historiikin tekemisessä. Teoksen kirjoittaja oli Jaana Janhila, ja nuo miltei kolme vuotta, jotka prosessissa vierähtiviät, eivät ikinä unohdu. Niistä kaunokirjailija JJ saisi aikaan mehevän romaanin!
Läksiäisiä minulla on ollut jo kahdet. Rakkaimmat työtoverini äikänopet hakivat minut perjantaina 1. heinäkuuta Laukaaseen. Menomatkalla minulle tarjoiltiin suklaalla kuorrutettuja mansikoita & kuoharia. Perillä odotti ihana pitopöytä herkkuineen. Lopuksi menimme Kanava-teatterin ensi-iltaan. Bravo, siskot! Ne olivat näköiseni juhlat: ei pönötystä, puhumattakaan hirveistä teennäisistä juhlapuheista "kun sinä nyt olet tehnyt pitkän uran..." Varaslähdön läksiäisiin tein jo torstai-iltana. Muistamatta koko eläköitymistä olin kutsunut entisen kollegani & hänen miehensä kylään. Avasimme pullon aitoa samppanjaa ja kilistimme. Lisää läksiäisiä on luvassa syksyllä kt-opettajille. Ja sittenhän ne vasta bakkanaalit järjestetään, kun voitamme palkkariidan käräjäoikeudessa! Ei minusta ihan helposti eroon pääse,
Kuitenkin mielen täyttää haikeus. Olen hyvin surullinen jäljelle jäävien kollegojen puolesta. Pelkään, ettei tulevaisuus tuo tullessaan muuta kuin pahaa mieltä. Nykyhallitus Sannin johdolla ajaa Suomen koulutuksen todella banaanivaltion tasolle. Äidinkielen opetuksen merkitys katoaa - kaikkihan sitä osaavat. Kunpa olisikin niin, vaan kun ei ole. Eikä vain äikän opetus ole vaakalaudalla. Historian muuttaminen valinnaiseksi vie tuhkatkin pesästä. Kuka sanoikaan, ettemme voi ymmärtää nykypäivää emmekä tulevaisuutta ilman historian tietämystä?
Rakkaat lukijani, kirjoitan edelleen blogia. Mietin, mikä olisi aihepiirini - vanhusten asiat kiinnostaisivat. Olenhan nyt virallisesti vanhus. Myös kouluelämää seuraan edelleen kiihkeästi. Kiitos, että niin moni on jaksanut lukea juttujani. Palaute on ollut ihanaa. Sitä lukiessa olen ollut surullinen: harva uskaltaa kirjoittaa muuta kuin yksityispostia. Nykypäivän työelämä on liian raadollista; mielipiteenvapautta ei juuri ole.
Rakkaudella, Maire
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)