#metoo

Tulin opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon nuorena ja viattomana maalaistyttönä. Pääaineeni oli kotimainen kirjallisuus, sivuaineina suomen kieli ja Suomen historia. Olin ollut kesätöissä viitenä kesänä huoltoasemalla bensanmyyjänä ja kassana. Sain tuolloin treffipyyntöjä useinkin, mutta olin kihloissa ja niin rakastunut, etten niistä välittänyt.

Olin tuolloin nuori, laiha ja kaunis. Ensimmäinen ahdistelukokemus on opiskeluajalta. Eräs professori tarttui minua hakkaraismaiseen tapaan hiuksista ja suuteli. Häirintä ei tapahtunut yliopiston tiloissa vaan vapaa-ajalla. Karkasin tilanteesta, eikä tuo mies enää sen jälkeen yrittänyt mitään. Olin aika hämmentynyt. Tiesin, että suhteita opiskelijoiden ja opettajien välillä oli, ja pidin sitä aika outona, sillä opettajat olivat kaikki naimisissa olevia miehiä.

Menin ensimmäiseen oikeaan työpaikkaani 25-vuotiaana. Olin edelleen tyhmä maalaistyttö Vieremän perukoilta. Olin saanut hyvin luterilaisen kasvatuksen, enkä ymmärtänyt maailman pahuudesta mitään; olin onnellisesti naimisissa. Minut palkattiin epäpätevänä sijaiseksi ammattikouluun. Kun tapasin rehtorin ensimmäisen kerran, hän kysyi, pelaanko lentopalloa. Ihmettelin, miten se liittyy äidinkielen opetukseen, mutta hädissäni lupasin aloittaa ja mennä naisten lentopalloharkkoihin. He treenasivat Sakun kisoja varten. Tällöin rehtori taputti minua pyllylle ja sanoi: "Hyvä tyttö!" Olin niin tynnörissä kasvanut, etten ymmärtänyt siinä olleen mitään outoa.

Myöhemmin samassa koulussa olin kerran jäänyt luokkaan yksin tunnin jälkeen. Sisään astui miesopettajakollega. Hän tuli eteeni, avasi haalarini vetoketjun ja otti kiinni rinnoistani. Läimäisin häntä poskelle ja pakenin paikalta. Sama mies yritti lähennellä vielä useita kertoja myöhemminkin yhteisissä juhlissa ja muissa tapahtumissa. Ei olisi tullut mieleenikään kertoa asiasta kenellekään. Syyllistin itseni ja ajattelin, että olin varmaan itse aiheuttanut lähentelyn.

Siirryin opettajaksi toiseen kouluun, jossa lähentely-yrityksiä tapahtui useinkin. Minulla oli kaksi tapaa torjua ne. En ollut ymmärtäväni, mistä on kyse, ja poistuin paikalta. Toiseksi olen tajunnut, että terävä paha kieleni ja viileyteni karkottivat yrittäjät. Olen jälkeenpäin puhunut asiasta läheisten ystävieni kanssa. He ovat sanoneet: "Ei sinua kukaan uskalla lähestyä, sillä jo katseesi on niin viiltävän torjuva ja pureva.

Opetin äidinkieltä, joka kuului ns. yleisiin aineisiin kielten, kansalaistiedon ja liikunnan ohella. Niinpä meitä kutsuttin yleisiksi naisiksi, ja siitä tehtiin "hyväntahtoista" pilkkaa kaiken aikaa. Emme osanneet tuolloin asiasta loukkaantua. Saatoimmepa joskus yhtyä leikinlaskuun. Kuittasimme kaiken huumoriksi. Meitä pidettiin jotenkin alempiarvoisina kuin oikeita ammattikoulunopettajia - etupäässä insinöörejä. Nuo heavy metalin miehet saivat parempaa palkkaa kuin me filosofian kandidaatit, mistä sai aina kuulla. Meitä pidettiin lähinnä sukkahousurahoja tienaavina rouvina - ei oikeina työntekijöinä. Liikunnan naisopettajia kutsuttiin kuperkeikkamaistereiksi. Sovinismi oli niin jokapäiväistä, että ryhdyin pitämään sovinistien TOP 10 -listaa. Samat nimet keikkuivat kärjessä, ja pian mieskaarti alkoi kilpailla siitä, kuka pääsi listani ykköseksi. Niinpä lopetin.

Vielä 1980-luvun lopussa rehtori puhutteli minua ja kollegoitani rouvaksi. Kerran sitten sanoin: "Minä olen täällä töissä. Minulla on etunimi ja kaksi sukunimeä. Voit puhutella minua niillä - tai sitten maisteriksi. Niitähän tässä talossa ei kovin paljon ole." Rouvittelu loppui, mutta alentava kohtelu ei. Jälkeenpäin olen miettinyt, että aika on muuttunut todella paljon. Minä ja kollegani emme ymmärtäneet, että käpälöinti ja nimittely ei ole asiallista työyhteisöön kuuluvaa käytöstä.

Me too -kampanja on tärkeä, ja se on tuonut julki paljon sellaisia tapauksia. joihin olisi pitänyt puuttua aikoja sitten. Kuitenkaan me naiset emme ole uskaltaneet avata suutamme. Useimmiten on ollut kyse valtasuhteista. Jos työpaikka on vaarassa, moni vaikenee ja yrittää unohtaa. Uskon, että kampanjan myötä ahdistelukynnys nousee. Mielestäni ei kuitenkaan pidä mennä äärimmäiseen fundamentalismiin. Olen samaa mieltä Catherine Deneuven kanssa: flirtti on elämän suola! Se ei kuitenkaan tarkoita sopimatonta koskettelua eikä sanallista halventamista. Ei saa tehdä mitään sellaista, minkä kumppani kokee ahdistavaksi. 

Muutama vuosi sitten eräänä keväänä pysähdyin Harjun koulun käytävällä katsomaan kahta nuorta, jotka intohimoisesti suutelivat. Hetken mielijohteesta sanoin: "Käy ihan kateeksi. Kyllä minuakin joskus 25 vuotta sitten tällä käytävällä suudeltiin!" Tällöin penkistä nousi eräs nuori miesopiskelija, pysäytti minut ja suuteli hyvin ranskalaiseen tapaan molemmille poskille. Yleisö taputti. Olin sanaton.

Kolmas elämä

Rakkaat lukijani! Olen saanut paljon postia ja pyyntöjä kirjoittaa uusia blogeja. Olen tietoisesti pitänyt sometaukoa. Olen toki kommentoinut Facebookissa ystävien postauksia. Sitten tuossa syksyllä kirjoitin Keskisuomalaiseen sekä yksin että sosiaalisen sisareni Marja-Leenan kanssa yhdessä koulutusasioista. Saimme enimmäkseen positiivista palautetta. Vain kansanedustajamme Sinkun mielestä opetusministerimme on oikealla tiellä erityisesti ammattikoulureformin ja digiloikan toteuttamisessa. Onneksi nyt näkyy eri sanomalehdissä monien muidenkin ihmisten huolestuneita kirjoituksia siitä, miten metsään mennään. Suomen ammatillista koulutusta ollaan romuttamassa. Toisaalta asian ymmärtää: kokkariopetusministeri puolueineen ei halua duunareille liikaa sivistystä. Riittää, että sähköasentaja osaa kytkeä sähköt - lukea ja kirjoittaa hänen ei tarvitse osata.

Olen elokuun alusta asti elänyt kolmatta elämääni. Pelkäsin hieman etukäteen, miten sopeudun eläkkeelle. Kesän nukuin viimeisen raskaan talven univelkoja, syksy meni kaihileikkausta odotellessa ja ehdinpä käväistä parin viikon matkalla Fuengirolassakin. Siellä juhlimme seitsenkymppisten ystävieni häitä, toisen ystäväparin 45-vuotishääpäivää ja huipentumana olivat omat 65-vuotissynttärini. Matkustelua aion lisätä, sillä uudet ympäristöt aina virkistävät.

Olen saanut yllättävän vähän vieroitusoireita työstä pois jäämisestä. Unirytmi menee välillä sekaisin, kun en malta lopettaa hyvän kirjan lukemista vaan jatkan aamukahteen. Kaipaan muutamia rakkaita työtovereitani, erityisesti kahden tutkinnon opettajia. Perusjengiin olen ollut tiiviissä yhteydessä, sillä onhan meillä vielä iso projekti kesken. Tällä tietoa palkkariitamme tulee toukokuussa käräjäoikeuteen. Lakitoimistosta olemme saaneet asian edistymisestä varsin lupaavia uutisia. JESS!

Siirtymävaiheeseen kuulunevat jatkuvat (painajais)unet koulusta. Toistuva uni minulla on ollut jo vuosikausia sellainen, että yo-kirjoitukset ovat ovella ja minulla on ruotsin kielioppi kertaamatta. Nyt näen unia matikan kokeista: en ole suorittanut ainuttakaan matikan kurssia ja kirjoituksiin olisi mentävä. Myös uni, jossa myöhästyn tunnilta, en löydä luokkaa enkä opiskelijoita, toistuu. Lukujärjestys katosi taas viiime yönä, ja heräsin hiestä märkänä mutta huojentuneena. Enhän aikatauluja enää tarvitse.

Eläkeläisen päivät ovat ihania. Voin nukkua aamulla niin pitkään, kuin haluan. Sitten luen lehden, ehkä laitan hieman aamupalaa ja katson ulos. Jos sää sallii, teen lyhyitä kävelylenkkejä. Kotona katselen nauhoittamiani ohjelmia TV:stä. Syksyn suosikkeja ovat olleet pohjoismaiset trillerit, Poldark - ja Sorjonenkin menetteli. Ilman uutisia ja A-talkia en voisi olla. Olen lukenut lukemattomia kirjoja: dekkareita, romaaneja, muistelmia ja elämänkertoja. Minna Rytisalon Lempi hurmasi minut täysin: se on ehdottomasti paras syksyn kotimainen esikoiskirja. Nyt yöpöydällä ovat Kurt Nuotion muistelmien kolmas osa Everstiksi epäilty mies ja Marianna Flinckenberg-Glushkoffin Pietarilainen  polkuhevonen. Lukeminen on kuin panisi rahaa pankkiin! Toinen voimaannuttava harrastus on oleilu. Lapsuuskodissa piti aina olla puuhaamassa jotakin, muutoin mummo moitti laiskuudesta. Nyt voin häpeämättä vain olla ja ihmetellä maailman menoa.

Mietin joskus, miten ehdin tehdä työssäoloaikana muuta kuin arvioida kirjoitelmia ja suunnitella tunteja. Nyt olen ehtinyt jopa tapailla ystäviäni: käydä kylässä ja kutsua ihmisiä kotiini. Rakkaimmat työtoverini soittelevat usein ja kertovat koulusta. Päivä päivältä noita tositarinoita elävästä elämästä kuunnellessani tulen yhä onnellisemmaksi. En kaipaa sinne myrskynsilmään. Jos olisin vielä jatkanut, kuten suunnittelin, minut olisi jo viety koppiautolla psykiatrisen sairaalan teholle ja pantu lepositeisiin. Kun käydään YT-neuvotteluja ja kaikesta pitää säästää, ihmisen luonteen raaimmat puolet tulevat esille. Työtoveri on toiselle susi, ja omaa reiviiriä pitää puolustaa verissäpäin.

Olen onnellinen siitä, että jaksoin vuodesta 1977 vuoteen 2016 opettaa äidinkieltä ja kirjallisuutta. Työvuosia kertyi 37, jotka tein sata lasissa loppuun asti. En haikaillut vuorotteluvapaille enkä osikselle. Jos jokin jäi harmittamaan, niin se, etten osannut olla tarpeeksi sairauslomilla, vaikka olisi joskus pitänyt. Minulla oli aina kiire takaisin töihin. Vasta nyt ymmärrän niiden kahden lääkärin (toinen Novassa, toinen Palokan sairaalassa) miltei samanlaisen repliikin, kun yritin lyhentää sairauslomaani. He sanoivat:"Kuulkaa rouva, te ette ole korvaamaton!" Melkein olin - mutta kyllähän viisi eri ihmistä on varmaan selvinnyt ihan kiitettävästi tuntieni hoitamisesta!

Rakkaat lukijani, nyt alan blogata ahkerasti. Aiheita kyllä piisaa.

Elämää "muslimimummona"

Minusta tuli "muslimimummo" 18 vuotta sitten, kun poikani meni naimisiin islaminuskoisen saksalaisnaisen kanssa. Miniäni vanhemmat ovat tulleet siirtolaisina Makedoniasta 1960-luvun lopussa; isä oli makedonialainen ja äiti on serbi. Niinpä kolme pojanpoikaani ovat Suomen savolais-karjalaisten ja Balkanin kansojen jälkeläisiä.

Viime viikon ajan olen kovasti miettinyt suhtautumistani Turun terrori-iskuun. Tekisi miltei savolaiseen tapaan todeta, etten "oo puolesta enkä vastaan vuan pikemminnii päenvaston". Poikani soitti heti perjantai-iltana ja sanoi naapurin kertoneen tapahtumasta. Saksassa ei juuri Suomen uutisia kuule. Takavuosina otsikoihin pääsivät kouluampumiset. Baijerissa oli taivasteltu:"Mikä teitä suomalaisia oikein vaivaa?" Toinen varma kiinnostuksen kohde on Matti Nykänen. Hänen edesottamuksiaan seurataan edelleen. Keski-Euroopassa hän yhä yksi parhaista mäkimiehistä maailmassa.

Odotin Facebookin äärellä kommentteja iskusta. Ensin ei kuulunut yhtään mitään pitkään aikaan. Kukaan kavereistani ei noteerannut tapahtumaa. Tuli todellakin mieleen, ettei kukaan uskalla sanoa ääneen mitään. Sitten luin presidentin lausunnon (IS 19.8.), ja ensimmäistä kertaa elämässäni jaoin Niinistön puheet. Mielestäni hyvää oli se, että hän varoitti lietsomasta vihaa maahanmuuttajia kohtaan. Pian kuitenkin paniikki valtasi vallanpitäjät: ehdotuksia vastaavan iskun estämiseksi satoi kuin kanttarelleja syysmetsässä. Paras kirjoitus jäi varmaan monelta huomaamatta: professori, islamin tutkija Jaakko Hämeen-Anttilan puheenvuoro Aamulehdessä 20.8. on koskettava ja analyyttinen.

Uteliaisuuttani kävin MV-lehden sivuilla. Siellä preidenttiehdokas Laura Huhtasaari pauhaa suu vaahdossa ja peräänkuuluttaa presidentiltä arvojohtajuutta. Onneksi siitä naisesta ei presidenttiä tule. Kansanedustajanakin hän on häpeäksi kansanvallalle. Toisaalta on parempi, ettei tuo opettaja ole koulussa pilaamassa lapsia ja levittämässä propagandaansa. Toinen pelottava persu on Jussi Halla-aho. Aina kun hänen kasvonsa ilmaantuvat TV-ruutuun, saan kylmiä väreitä. Nyt hän olisi sulkemassa kaikki kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet saarileireihin. Tulevat kovasti mieleen juutalaisten keskitysleirit. Sopisi tehdä tutustumismatka vaikka Auschwitziin: siellä moni koviskin hiljenee.

Elämäni "muslimimummona" on sujunut hyvin. En ole aina kaikesta samaa mieltä miniäni kanssa, mutta toimeen olemme tulleet. Lasten kasvatuksessa hän on ankarampi kuin minä, mutta toisaalta hän ei ole pakottanut lapsia esimerkiksi valitsemaan uskontoa. Pojat kävivät aluksi Suomen elämänkatsomustietoa vastaavilla tunneilla. mutta kun tunnit olivat aina hankalaan aikaan koulupäivän päätteeksi, he siirtyivät tavalliseen uskonnonopetukseen. Baijeri on hyvin katolista aluetta, joten kaikki uskonnolliset juhlapäivät ovat tärkeitä. Taisipa keskimmäinen poika esiintyä joulunäytelmässä lampaanakin!

Perheen ruokakulttuurikin on sekoittunut: Miniäni rakastaa karjalanpiirakoita, minä taas en voi enää kuvitella joulua ilman kalkkunapaistia. Perheen lapset syövät esimerkiksi braatvursteja, joissa on sianlihaa. Kesällä grillissä kypsyvät myös katkaravut ja kalat, joita ei Makedonian isovanhempien pöydässä nähty. Miniäni yrittää opettaa minulle hyviä tapoja. Jos lähdemme aamupäivällä shoppailemaan, haluan pitää tauon ja nauttia valkkarilasillisen ostarin baarissa. "Hei, kello ei ole vielä 12. Vasta iltapäivällä on soveliasta nauttia alkoholijuomia!"

Merkeliä moitiskellaan siitä, että hän on ottanut kaikki pakolaiset avosylin vastaan. Kuitenkaan pahoja konflikteja ei Baijerissa ole ollut. Uusnatsit osoittavat aina välillä mieltään, mutta onneksi sopu on säilynyt. Peruskouluissa on monissa luokissa maahanmuuttajia jopa enemmistö. Saksassa ovat vielä tuoreessa muistissa toisen maailmansodan kauhut ja häpeä elää edelleen. Vaikka osa kantaväestöstä on eri mieltä, he eivät nouse kapinaan - onneksi.

Presidentin sanoin Suomi ei voi sulkea rajojaan sulkeutumatta itse. On vain löydettävä keinoja pakolaisten kotouttamiseksi. Itse olisin valmis esimerkiksi suomi toisena kielenä -opettajaksi. Olen ilmoittautunut pariinkin paikkaan, mutta opetusta ei ole saatu kunnolla järjestetyksi. Edes kouluissa ei ole S2- opetuksen jatkumoa alkoulusta lukioon. Tärkein alku Suomen elämään sopeutumisessa on kielen oppiminen. Tätä on tähdentänyt esimerkiksi kansanedustaja Nasima Razmyar. Usein lapset omaksuvat nopeasti suomalaisia tapoja ja toimivat hyvinä tulkkeina vanhemmilleen.

En nouse barrikadeille. En lietso vihapuhetta. Vaikka tekoa en voi hyväksyä, ei kaikkia muslimeja voi tuomita terroristeiksi. Tähän satavuotiaaseen Suomeeni mahtuvat myös Halla-aho ja Huhtasaari. MV-lehden kyllä lakkauttaisin!

 

Lomailua ja puolipäivätöitä

Koulut alkoivat viime viikolla, eikä Keskisuomalaisen Lyhyet-likasanko-osastolla ole ollut vielä yhtään kommenttia opettajien olemattomista töistä ja ylipitkistä lomista. Joku katkeroitunut kirjoittelee vähintään kerran viikossa siitä, miten opettajat tekevät osa-aikatyötä ja nauttivat liian hyvistä lomaeduista. Ei niin pientä pilaa, etteikö jotakin totta!

Vietin alkukesästä muutaman viikon Etelä-Saksan Baijerissa, jossa poikani perheineen asuu. Ynnäsimme ihan huvikseen, miten perusopetuksen lomat vastaavat Suomen koulujen käytänteitä. Lopputulema oli, että lomat ovat suunnilleen samanmittaisia - paitsi jos jokin katolisen pyhimyksen päivä sattuu keskelle viikkoa, niin se on aina vapaapäivä. Siellä ei tulisi kuuloonkaan, että esimerkiksi kaupat olisivat auki sunnuntaisin. Lauantaina ne ovat auki 9 - 13. Ehdotukset aukioloaikojen vapauttamisesta ovat saaneet täystyrmäyksen.

Baijerissa koulujen lomat on järjestetty eri tavoin kuin Suomessa. Koulu alkaa syyskuun 10. päivän aikoihin. Sitten seuraa viikon mittainen syysloma lokakuussa, joululoman kesto on kaksi viikkoa, talviloman viikko ja pääsiäisloman kaksi. Kesäkuuun alussa on kahden viikon loma ja varsinainen kesäloma alkaa elokuun alussa ja kestää kuusi viikkoa.

Saksan mallista kannattaisi ottaa oppia Suomessakin. Oman kokemukseni mukaan yhtämittainen yli kahden kuukauden kesäloma on ihan liian pitkä. Kun opetin pelkästään amiksessa, koulu loppui toukokuun viimeisenä päivänä ja alkoi elokuun kuudennen päivän tienoilla. Perheeni tuskastui aika monta kertaa minun loputtomaan  joulusiivoukseeni ja kehotti etsimään kesätöitä! Olin varmaan aika rasittava naukuja, kun mieheni piti yleensä vain kahden, kolmen viikon loman kesällä.

Kun loppuvuosina opetin enimmäkseen lukion kursseja, loma alkoi tuntua ihan kohtuulliselta. Viimeisen viikon esseiden, kokeiden ja tekstitaidon vastauksien arvioinnissa meni yleensä ihan tarkasti ne kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa, jonka jälkeen arvosanat piti merkitä Wilmaan. Lyhyet lomat lukuvuoden aikana eivät riittäneet työn rasituksesta palautumiseen, viikonlopuista puhumattakaan. Aina pöydällä odotti paksu pino luettavia kirjotelmia. Yo-kokeiden aikaan oli pakko lukea tekstejä viikonloppuisinkin, sillä aikaa arviointiin jäi vain kolme, neljä arkipäivää. Samaan aikaan pyöri normaaliopetus.

Opettajan työn voi tehdä hyvin monella tavalla. Olen kohdannut myös useita Lyhyet-palstalla mollattuja puolipäivätyöläisiä. Muutamat kollegat kertoivat ylpeillen, etteivät he ikinä vie mitään tehtäviä kotiin ja ihmettelivät silmät ymmyrkäisinä, kuinka joku on niin tyhmä, että tekee töitä vielä kotona. Ne samat kollegat päästivät opiskelijat mielellään kesken päivän kotiin tekemään "etätehtäviä", joita he tuskin koskaan tarkastivat. En ihmettele lainkaan esimerkiksi helsinkiläisten - tai jyväskyläläisten - vanhempien moitteita siitä, ettei amiksissa ole koulua kuin muutama tunti päivässä - ja vapaapäiviäkin aina siunaantuu! Seuratkaapa tohtori Erja Sandbergin blogeja: amis- ja lukio-opiskelijan äitinä ja erityispedgogiikan asiantuntijana nainen uskaltaa sanoa ääneen asioista, joista opettajien on pakko vaieta. (@sandbergerja)

Ennustan, että ammattikoulureformi heikentää opettajien työmoraalia, lisää keskeyttämisiä ja alentaa koulutuksen laatua. Kun opettajalla on ryhmässä 30 - 40 päätä, niin kovin monta minuuttia ei jää aikaa yhdelle opiskelijalle. Erityistä tukea tarvitsevat ovat aika lailla heitteillä. Kuka laatii jokaiselle oman opetussuunnitelman? Mistä aika ja rahat? Kun koulun rahoitus on sidoksissa valmistuneiden määrään, paineet kaikkien päästämiseksi läpi entisestään vahvistuvat. Hyväksilukuja keksitään, mistä vain ikinä saadaan.

Keski-Suomen alueuutisissa POKE:n johtaja kertoi tällä viikolla, että ammatillinen reformi on kova haaste. Mistä löytyvät ne sadat ja tuhannet työpaikat, jotka ottavat työssäoppijoita? Entä ketkä heitä ohjaavat? Pelkään, että tuloksena on lähes ammattitaidottomia "ammattilaisia", jotka ajautuvat uudelleen koulunpenkille. Jos joku onnistuu työpaikan saamaan, ei työnantaja kovin kauan katsele myöhästeleviä, kännykkää näpelöiviä, nurkissa seisoskelevia lusmuja.

Kouluvuoden uusi jaksottelu Baijerin malliin helpottaisi opettajien ja oppilaiden jaksamista. Ammattikoulureformin tulokset puhuvat muutamien vuosien päästä omaa kieltään osaamisen tasosta. Onneksi on aina niitä, jotka kaikesta höykytyksetä huolimatta selviytyvät ja sijoittuvat työelämään ja jatko-opintoihin.

Kaikesta huolimatta iloa arkeen toivottaa onnellinen eläkeläinen! 

Koulut nimisopassa

Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi Jyväskylän koulutuskuntayhtymä ottaa käyttönimekseen Gradia (Ksml 17.5.17). Kun se vielä esitetään muodossa Gradia Jyväskylä, niin eipä kankeampaa nimeä voisi olla. Miltä näyttäisi vaikkapa Pöljä Koulu tai Koulu Pöljä Kuopion takana olevan koulurakennuksen kyljessä? Sentään jollakin tavalla ymmärrettävä olisi genetiivissä oleva muoto Jyväskylän Gradia. Englannin ja latinan kielen sekasikiö kauhistuttaa (eng. grade, lat. gradior). En tiedä, millainen aivoriihi on ollut päätöstä tekemässä, mutta tuskin Kielitoimistolta on neuvoa kysytty. On vaikea uskoa, että sen virkailijat olisivat näyttäneet vihreää valoa oudolle vieraskieliselle nimelle.

Perusteluiksi johtaja Saarikoski esittää, että Gradia viittaa askeliin eteenpäin sekä laadun ja kehityksen asteeseen. Se viestii oppimisen ja työelämän uudistamisesta ja toiminnan jatkuvasta parantamisesta. Väitän, ettei taviksen mieleen tule gradiasta yhtään mitään - ehkä sentään hedelmöityshoitoklinikka! Minusta nimen pitäisi kertoa siitä, mistä koulutuksesta on kysymys. Ammattikoulu-sana hylättiin jo kauan sitten. Itse olen ollut töissä keskusammattikoulussa, ammattioppilaitoksessa ja ammattiopistossa. Kiitän kaikkien uskontojen jumalia, ettei tarvitse kertoa olevansa Gradian lehtori.

ao-käsite muotoutui 2000-luvulla silloisen organisaatiomuutoksen myötä. Se toimi kokonaisuuden markkinointinimenä ja antoi perustan esimerkiksi sloganille "Oppiminen -   elämän a ja o." (Janhila, Yksiköistä yhteistyöhön, s. 250). Kun sitten lukiot liitettiin koulutuskuntayhtymään, kieltämättä tuntui hieman kornilta nähdä ao Cygnaeus High Schoolin seinässä. Eikä lukioväki sitä ikinä omaksunut. 

Nimet seuraavat muotia. Kun ammattikoulu alkoi tinnittää päättäjien korvissa, joka niemeen ja notkoon perustettiin laitoksia. Huikein esimerkki jäi mieleeni erään kielenhuoltajan kolumnista: Laitilan laitostalousoppilaitos! Nyt ovat suurinta hottia lyhyet mitäänsanomattomat sepustukset: Omnia, Varia, Jedu, Stadi, Vamia, Hyria, Sedu, Luksia, Livia, Raseko ja Mercuria. Listasta pystyn arvailemaan vain, että viimeinen nimi viittaa ehkä kaupan alan opetukseen. Mutta onko Sedu Koskinen perustanut ihan oman ravintolakoulun?

Uudistus Jkky:ssä on hyvin tarpeellinen, mutta miksi Jyväskylän ammattiopisto ei kelvannut? Entä kuinka paljon varoja upotetaan uudistukseen? Jospa opiskelijat nyt oppisivat edes sen, missä koulussa he opiskelevat. Jokeritehtävänä äikän kokeessa minulla usein oli: "Kirjoita kokonaan koulusi nimi." Vastauksina oli Viitaniemen ammattikoulu, Harjun ammattiopisto, Priimus, Kauppis, Sepän koulu jne. Lukioiden nimet ne vasta hankalia olivatkin. Joku välkky sentään tiesi opiskelevansa Jyväskylän koulutuskuntayhtymän Lukiot-liikelaitoksen Schildtin lukion Voionmaan toimipisteessä.

On hyvä, että käyttönimiksi vakiinnutetaan Jyväskylän Lyseon lukio ja Schildtin lukio. Muistan osallistuneeni nimikilpailuun, kun toiselle lukiolle etsittiin nimeä. Lyseohan oli selviö, muuten olisi Lyseopuolue repinyt pelihousunsa. Kun homeinen talo tyhjennettiin oireilevista ihmisistä, pitihän jotakin pyhää jättää jälkipolville. Ehdotin neljän muun henkilön kanssa Schildtin lukiota: onhan kielentutkija Schildt keksinyt sanan lukio ja rakennus sijaitsee suvun pelloilla. Kiittämättömyys on maailman palkka: en ole edes kuoharilasillista saanut palkkioksi! En ole katkera mutta kuitenkin...

Arvelen, että nimenmuutoksen syynä on yrityksen imagon kohottaminen. Ovathan lukiot ryvettyneet pahoin säästökuurien aikana, ja uutiset Jkky:n toiminnan hullunkurisista draaman käänteistä ovat ylittäneet moneen otteeseen valtakunnan median uutiskynnyksenkin. Ei julkisuuskuvaa nimenmuutoksella kohoteta. Kyllä siihen tarvitaan pätevää johtamista, henkilöstön ja opiskelijoiden työhyvinvoinnista huolehtimista sekä laadukasta opetusta.Viestit tyhjistä työpäivistä, epäpätevistä sijaisista sekä ilman näyttöä tipahtelevista arvosanoista eivät tuo luottamusta vanhemmille eivätkä sidosryhmille.

Kun kauan sitten näin kotikaupungissani ensimmäisen kerran kyltin Hieronta Akatemia, tarvitsin beetasalpaajan. Yritys ja sen nimi ovat eläneet varmaan jo kymmenen vuotta ja kirjoitusasu vaihtelee netissä monina versioina. Ihminen tottuu kaikkeen: Nykyään se huvittaa minua suuresti ja nauran aina akateemiselle hieronnalle! Kuinka monta väitöskirjaa koulusta on valmistunut?

Nimityöryhmälle olisin ennen päätöstä lähettänyt terveiset Sapere aude!. Nyt kun päätös on tehty, ei auta kuin todeta:"De gustibus non est distiputandum!" Kyllä latina on kielistä kaunein!

Vihapuhetta ja parfyymiä

En ole koskaan liimannut oveeni EI MAINOKSIA -lappua. Nyt harkitsen. Olen niin laiska shoppailija, että mieluummin katselen esitteistä vaikkapa valmistujaislahjoja kuin lähden rynnimään hikisten himo-ostelijoiden sekaan tungokseen.

Nyt kuitenkin on mieleni muuttunut. Kevään aikana tänne Jyväskylään rantautui Kärkkäisen tavaratalo. Yritys julkaisee KauppaSuomi-nimistä ilmaisjakelulehteä, jonka painos on 466 100 kappaletta. Eilen tulleen lehden mielipidepalstalla on Facebookista poimittu teksti, jonka otsikkona on Äiti: "Toivon että se apina, joka pahoinpiteli tyttäreni, palaa helvetissä!" Jutussa kuvataan, miten Oulunkylän asemalla sanaharkan päätteeksi aikuinen ulkomaalainen mies pahoinpiteli nuoren naisen. Äiti haukkuu ensihoitajat, poliisit ja jopa Malmin päivystyksen vartijat välinpitämättömästä suhtautumisesta tapahtumaan. Vihdoin äiti tyttärineen oli saanut apua "Töölööstä". Tekijäkin oli pidätetty, mutta äiti ei tunnu uskovan oikeuslaitoksen toimivuuteen vaan toivoo, että "se perkeleen apina palaisi helvetissä jo ennen sinne joutumistaan."

Mittani on nyt täysi. Edellisessä KauppaSuomessa lyötiin matalaksi Suomen koululaitos, jossa harrastetaan vain homo- ja transulobbausta sekä opetetaan vääränlaisia poliittisia maahanmuutto- ja perhearvoja. Yhdyn ihan mielelläni sihen, että koululaitoksemme ei ole enää Euroopan ykkönen monessakaan mielessä. Parasta kuitenkin on, jos edes koulussa varhaiskasvatuksesta alkaen aina yliopistoon asti voitaisiin opettaa suvaitsevaisuutta. Lähes 40 työvuoteni aikana kohtasin liian paljon rasismia ja koulukiusaamista. Aina jos mahdollista, puutuin asiaan, mutta joskus myyräntyö oli niin salakavalaa, että kuulin asiasta vasta jälkeenpäin. Iäti muistan sen transutytön katseen, kun hän kertoi muuttavansa paikkakuntaa ja koulua kiusaamisen takia.

KauppaSuomi on saanut huomiota myös toisissa medioissa. Iltalehti kertoi 26.4.17 julkaisun taustoista. Yrityksen omistaja on tuomittu vuosi sitten Rovaniemen hovioikeudessa sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Lehden palstalle mielipiteitään rustaavaa Arvi Pihkalaa epäillään vankilassa istuvaksi Jesse Torniaiseksi.  Hänethän tuomittiin sekä Helsingin asema-aukion kuolemantuottamuksesta että Jyväskylän Sokoksen rähinöinnistä. Torniainen on äärioikeistolaisen SVL:n eli Suomen Vastarintaliikkeen perustajia. Iltalehdelle toimittamassaan vastineessa yrityksen johtaja Kärkkäinen vaatii mielipiteenvapautta, ja hän näyttää jatkavan vihapuheen suoltamista esimerkiksi juutalaisia kohtaan.

Viime aikoina Suomi saanut maailmalla kritiikkiä sananvapauden kaventamisesta. Pääministeri Sipilän katsottiin yrittäneen vaikuttaa vapaaseen tiedonvälitykseen. Nyt olisi pääministerillä tuhannen taalan paikka ottaa uskonveljensä Kärkkäinen puhutteluun ja panna äijä ruotuun. Vai kävisikö siinä niin, että kun synnit on anteeksi annettu, niin seuraavassa KauppaSuomessa voisi taas jatkaa vähemmistöjen solvaamista?

Eilen vietimme kansainvälistä lehdistönvapauden päivää  (World Press Freedom Day). Keskisuomalaisen (4.5.17) mukaan lehdistönvapaus on demokratian perusta ja pohja. Sen vuoksi kaikista julkaisuista pitäisi kitkeä vihapuhe - olkoon se vaikka parfymoitu halpishajuvesillä niin kuin KauppaSuomessa. Moniarvoisuus ei tarkoita, että maahanmuuttajia nimitetään apinoiksi, homoja lyödään päähän Raamatulla tai herätellään rotuoppia henkiin vetoamalla kansallismielisyyteen. Erityisesti näin Suomen satavuotisjuhlavuonna meidän pitäisi osata olla ihmisiksi. Kuvittelin jo, että jonkinlaista lientymistä on tapahtunut, kun kaikki poliitikot yksimielisesti tuomitsivat juhlarahassa esitetyn teloituskuvan. Sitä en osannut ihan odottaa, sillä kansalaissota on osa vaiettua historiaamme. Ei historiaa voi kieltää.

Harkitsen vielä, liimaanko oveeni mainostenjakokiellon. Luen mielelläni Suur-Jyväskylän lehteä ja muutamaa muutakin esitettä, jotka tulevat samassa nipussa inhokkijulkaisun kanssa. Mietin eilen, saako maassamme julkaista Kärkkäisen KauppaSuomen kaltaista lehteä. Pitäisikö tehdä ilmianto viharikoksesta? Ainakin ihmiset voivat äänestää jaloillaan ja olla ostamatta Kärkkäisestä. Finlayson teki kunnioitettavan teon sanoutumalla irti yhteistyöstä yrityksen kanssa (Taloussanomat 24.4.17) - vaikka tuskinpa siellä Kärkkäisen kauppahuoneessa Tom of Finland -pussilakanoita myydäänkään! 

   

Kesän vihreys tuli yhdessä yössä

Kotikylässäni Vieremän Niemisillä ei lapsuudessani ollut muita puolueita kuin Maalaisliitto, ja presidenttinä oli aina Kekkonen. Maaseudun Tulevaisuutta luettiin ja Maamiehen tietolaaria kuunneltiin radiosta. Politiikka ei ollut tärkeä asia, kun piti seurata lehmien poikimisia, hikoilla heinäpellolla ja seivästää otraa. Vasta SMP:n vaalivoitto maaliskuussa 1970 ravisutti uinuvaa maaseutua.

Kun pääsin oppikouluun Iisalmeen, tutustuin uuteen puolueeseen: Kokoomukseen. Koko opettajakunta edusti oikeistoa, ja historian opettaja Rauha Meriläisen opetus päättyi jatkosotaan; ilmeisesti sen jälkeen ei mitään merkittävää maailmalla ollut tapahtunut. Yhteiskuntaoppia saimme Uuden Suomen liitteistä, joita tutkittiin ahkerasti. Eräs luokkaoverini olisi lukiossa halunnut käsitellä nykypäivän tapahtumia - esimerkiksi Vietnamin sotaa -  ja viritteli aiheesta keskustelua. Ei sellaiseen ollut aikaa, koska Puolan jaot, Balkanin kysymys ja Porvoon valtiopäivät kiinnostivat opettajaa enemmän. Sain noista kouluvuosista elinikäisen rokotesuojan oikeistoa vastaan.

Maailma avartui vasta Jyväskylässä, kun tulin tänne opiskelemaan. Elettiin kiihkeintä poliittisen opiskelijaliikkeen aikaa: jokaisella piti olla oman ryhmittymän rintanappi kauluksessa. Minä kuuluin JOKAan, Jyväskylän opiskeleviin kansandemokraatteihin, olin pari kertaa jopa ehdokkaana ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa. Kaikki parhaat toverit olivat vasemmistolaisia - ja parhaat bileet Ilokivessä.

Kesken opintojen menin naimisiin, hauskuus loppui ja osallistuminen jäi. Kuitenkaan en ole koskaan takkiani kääntänyt: sydämeni on edelleen vasemmalla puolella. En myöskään häpeä tunnustaa menneisyyttäni. Politiikkaa olen aina kiinnostuneena seurannut, mutta mukaan minusta ei olisi. Kun minua nyt kysyttiin ehdokkaaksi, kieltäydyin. En sopeutuisi puoluekuriin, kompromisseihin enkä osaisi lehmänkauppoja - iltalypsystä puhumattakaan! Toisena rajoitteena on tietämättönyys talousasioista: kun en laskea osaa, miten kykenisin ottamaan kantaa vaikkapa kaupungin budjettiin.

Television vaaliohjelmat ovat parasta viihdettä. Ville Niinistön puheen jälkeen kirjoitin Facebookiin, että toivon vihreille vaalivoittoa. Li Andersson ja Ville Niinistö olivat parhaat esiintyjät. Kyllä poliitikon on osattava puhua niin, että kansa ymmärtää. Politiikan ja puheviestinnän tutkijoiden mukaan tuo kaksikko sai parhaat arvosanat. He osasivat tehdä vaikean jargonin selkokieliseksi niin, että Pihtiputaan mummokin jotakin ymmärsi. Liian moni puheenjohtaja toisteli kapulakielistä liturgiaa, joka kuulosti tavallisesta kansasta munkkilatinalta.

Siisti ulkoasu ja -näkö eivät ole pahitteeksi. Niinistö on joka äidin unelmavävyn näköinen: hän ei pane päälleen pönöttävää merkkipukua vaan näyttää kiltiltä naapurinpojalta. Li Andersson puolestaan muistuttaa metsänkeijua. Kun kumpikin korosti pehmeitä arvoja, terveyttä, koulutusta, ympäristöä ja vakuutti puolueensa olevan sijoitus tulevaisuuteen, vanhat pierut saivat pöllähdellä kevätahavaan. Eikä ulkonäkö ole yhdentekevä asia: äänestän toki itsekin mieluummin ikäiseni näköistä mummonruppanaa kuin rumaa vanhaa ukkoa!

Kyllä poliitikkojen tulisi opetella myös kirjoittamaan. Keskisuomalainen julkaisi päivittäin toinen toistaan tylsempiä ehdokkaiden tekstejä, joista äänestäjä ei juuri tolkkua saanut. Kaikki yrittivät tunkea samalle palstalle kaiken mahdollisen kaavoituksesta pyöräteihin ja varhaiskasvatukseen. Jos sisältö on hyvä ja asiantunteva, lukija ei kiinnitä huomiota kielivirheisiin. Kuitenkin silloin jos teksti on täynnä päättömiä vaillinaisia lauseita ja välimerkitkin puuttuvat, kirjoittajasta muotoutuu suttuinen kuva.

Kokosin kassiin kaiken postiluukusta tulleen materiaalin ja selailin sitä joutessani. Harmitti, miten paljon oli tuhlattu kallista paperia. Mitä muuta jäi käteen? Edellisistä vaaleista minulla on paikallisen marttajohtajan paperinukkepostikortti kirjanmerkkinä. Keittiön kaapissa lojui vuosikausia Neittaanmäen ryynipussi, jota olin viemässä roskiin. Tällöin luomuystäväni pelasti sen ja aikoi hauduttaa suurimoista puuron. Nyt roudaan kaiken paperinkeräykseen. En tarvinnut ehdokkaan valinnan apuna kuvia enkä kirjoituksia, vasemmalta löytyi ihan liian monta hyvää toveria. Ongelmaksi muodostui vain se, että monesta hyvästä tyypistä oli vaikea valita. Se oikeakin lopulta löytyi.

En äänestänyt vihreitä, mutta iloitsen vaalivoitosta heidän kanssaan. Ei ole yhtään hullumpaa asua Suomen vihreimmässä kaupungissa. Orastaa ihan pieni toivonkipinä siitä, että olisimme matkalla kohti yhteiskuntaa, jossa vallitsevat pehmeämmät arvot ja jossa pidetään huolta heikommista ja köyhemmistä - ihan kaikista ilman ikä-, sukupuoli- tai rotusyrjintää.