Pohjan tähteet

Maanantaina tuli postissa eläkepäätös ja työeläkekortti. "Miltä sinusta nyt tuntuu?" minulta kysytään kuin EM-mitalistilta. No, eipä juuri miltään. Panttasin eläkkeellejäämistäni viimeiseen mahdolliseen päivään eli 30.6. Edellisenä päivänä pyysin jo katkaisemaan sähköpostin & Wilman. Ei ihan onnistunut. IT-tukihenkilö kakisteli ja haukkoi henkeään. Onneksi eläkeneuvojani & palkanlaskijamme on niin ihana ihminen, että hän järjesti kaiken parhaalla mahdollisella tavalla. Sain luovuttaa avaimet ja SIM-kortin. S-postissa viestit palautuvat lähettäjälle saatesanoin: "En ole enää Jkky:n palveluksessa. Rakkaudella, Maire."  Wilmaa en avaa. Ei huvita vastailla kysymyksiin "Miks mulla on hyls?" tai "Mitä multa puuttuu, kun on SK?"
    Lähetin muutamille läheisille työtovereilleni "testamentin", jossa kerroin eläköitymisestäni. Onnitteluja sain pilvin pimein. Paras palaute oli eräältä samoin ajattelevalta kollegalta. Se kuuluu näin: "Ihan vähällä, ettei käy  kateeksi, että pääset pois näkemästä, miten systeemi tuhoaa sivistyksen ja koulutuksen ja rakentaa Suomesta banaanivaltion ilman banaania!"
  Mietin eläköitymistä pitkään ja hartaasti. Olisin voinut jatkaa 68:aan asti. Keväällä tuli sellainen olo, että jos Keva saa lopulta selvitettyä oikean henkilökohtaisen eläkkeellejääntipäiväni, niin so what? En ihan luota Kevaan, mutta erityisasiantuntija XX vakuutti, että päivä 3.4.2016 on oikea. Muutama ystäväni epäili, ettei Facebookissa julkaisemaani vanhuuseläkehakemusta hyväksyttäisi: sehän on vasta hakemus. Vastasin, että jos Keva hylkää anomuksen, Jkky valittaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen asiasta!
  Edelleen mietin, mitä sitten eläkkeellä teen. Minusta ei ole minkään lajin aktiiviharrastajaksi, eikä joutenolokaan innosta. Nyt olen jo ilmoittautunut mukaan Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -ryhmään töihin. Voisin alkaa päätoimiseksi kapinalliseksi. Aina siellä, missä lippuja liehutellaan, voisin olla mukana!  Myös pakolaisten opettajaksi voisin ruveta. Suomen kielen alkeiden opettaminen tai keskustelukerhon vetäminen saattaisi olla hauskaa.
  Hyvin tärkeä asia minulle ovat omat juuret ja suku - vaikka en aina niin hyvissä väleissä sukulaisteni kanssa ole ollutkaan. Tällä viikolla postista tupsahti Vidgrenien sanomat -lehti. Siinä haettiin aviisille toimittajia ja kerrottiin sukukirjan tekemisestä. Ilmoittauduin heti töihin. Saa nähdä, riittääkö CV:ni, jota en vielä edes ole tehnyt.Vahvin näyttö osaamisestani on mukanaolo Jkky:n historiikin tekemisessä. Teoksen kirjoittaja oli Jaana Janhila, ja nuo miltei kolme vuotta, jotka prosessissa vierähtiviät, eivät ikinä unohdu. Niistä kaunokirjailija JJ saisi aikaan mehevän romaanin!
  Läksiäisiä minulla on ollut jo kahdet. Rakkaimmat työtoverini äikänopet hakivat minut perjantaina 1. heinäkuuta Laukaaseen. Menomatkalla minulle tarjoiltiin suklaalla kuorrutettuja mansikoita & kuoharia. Perillä odotti ihana pitopöytä herkkuineen. Lopuksi menimme Kanava-teatterin ensi-iltaan. Bravo, siskot! Ne olivat näköiseni juhlat: ei pönötystä, puhumattakaan hirveistä teennäisistä juhlapuheista "kun sinä nyt olet tehnyt pitkän uran..." Varaslähdön läksiäisiin tein jo torstai-iltana. Muistamatta koko eläköitymistä olin kutsunut entisen kollegani & hänen miehensä kylään. Avasimme pullon aitoa samppanjaa ja kilistimme. Lisää läksiäisiä on luvassa syksyllä kt-opettajille. Ja sittenhän ne vasta bakkanaalit järjestetään, kun voitamme palkkariidan käräjäoikeudessa! Ei minusta ihan helposti eroon pääse,
  Kuitenkin mielen täyttää haikeus. Olen hyvin surullinen jäljelle jäävien kollegojen puolesta. Pelkään, ettei tulevaisuus tuo tullessaan muuta kuin pahaa mieltä. Nykyhallitus Sannin johdolla ajaa Suomen koulutuksen todella banaanivaltion tasolle. Äidinkielen opetuksen merkitys katoaa - kaikkihan sitä osaavat. Kunpa olisikin niin, vaan kun ei ole. Eikä vain äikän opetus ole vaakalaudalla. Historian muuttaminen valinnaiseksi vie tuhkatkin pesästä. Kuka sanoikaan, ettemme voi ymmärtää nykypäivää emmekä tulevaisuutta ilman historian tietämystä?

Rakkaat lukijani, kirjoitan edelleen blogia. Mietin, mikä olisi aihepiirini - vanhusten asiat kiinnostaisivat. Olenhan nyt virallisesti vanhus. Myös kouluelämää seuraan edelleen kiihkeästi. Kiitos, että niin moni on jaksanut lukea juttujani. Palaute on ollut ihanaa. Sitä lukiessa olen ollut surullinen: harva uskaltaa kirjoittaa muuta kuin yksityispostia. Nykypäivän työelämä on liian raadollista; mielipiteenvapautta ei juuri ole.

Rakkaudella, Maire