Esimakua eläkeläisten kohtelusta

Olen aina ollut likinäköinen. Toisaalta olen sen verran narsisti, että mielestäni silmälasit sopivat tyyliini. Olen aina valinnut erikoisia kehyksiä - pakko tunnustaa, että Prada on paras. Kuitenkaan likinäköisyys ei ole kiva asia. Kun siihen sitten yhdistyi ikänäkö ja jouduin hankkimaan kaksiteholasit, linssien hinnat alkoivat hipoa pilviä.
  Näkökyky on ollut työterveyteni kannalta ehdottomasti ykkösasia. Kun esitarkastin viime kevään yo-kokeita, olin pulassa. Nykynuorten käsialat ovat usein pienenpientä tihrustusta - ja vielä haalealla lyijärillä kirjoitettua. Niinpä jouduin muutamien paperien lukemiseen käyttämään erityistekniikkaa: nostin toisella kädellä roikkuvaa yläluomea ja pidin toisella kädellä suurennuslasia tekstin päällä. Hyvin meni - ainakin tuloksista päätellen.
  Viime viikolla hakeuduin yksityisen lääkäriaseman silmälääkärille, koska viimeisen puolen vuoden aikana näköni on jälleen heikentynyt. Telkkaria näen katsoa noin puolentoista metrin päästä, kaduilla ihmiset pysäyttävät minut, kun en tervehdi. Autolla en uskalla lähteä ajamaan kuin tuttuja teitä: näen liikennemerkit ja opasteet vasta kohdalla!
  Sain silmälääkärissä erinomaista palvelua (100 euroa/ 30 min). Lopputulemana oli lääkärin karu totuus: kummassakin silmässä on harmaakaihi, ja lisäksi likinäköisyys on lisääntynyt (-10 ja -8,5). Kerroin totuudenmukaisesti lääkärille, että jään eläkkeelle 1.8. Tuota ei olisi pitänyt sanoa, vaan olisi pitänyt kertoa tulevan eläkeläisen lukuisista kirjallisista töistä, joissa tarvitsen hyvää näkökykyä.
  "Jos olisitte työssä, teidän silmänne leikattaisiin heti, mutta kun ette ole, saattaa olla, että pääsette leikkausjonon hännille - tai ette jonoon ollenkaan!" totesi lääkäri. Vaikka olen mielestäni lähes sokea, minua ei vielä kannata yhteiskunnan varoilla hoitaa. Minä 64-vuotias eläkeläinen voin rauhassa sokeutua kotona. Tästäkö alkaa hoidon priorisointi? Me vanhat ihmiset istumme kuoleman esikartanossa ja odotamme, että loppu tulee. Kyllä se varmaan tällä menolla tuleekin entistä nopeammin. Sen sijaan, että hoidettaisiin kaikki sairaudet kohtuullisen nopeasti, pannaan ihmiset jonoihin voimaan entistä huonommin. Entäpä jos minä asuisin niin kaukana palveluista, etten voisi liikkua omalla autolla? Kaikki palveluthan on lakkautettu ja keskitetty suuriin taajamiin. Eläkkeeni on sen verran hyvä, että voisin taksilla hurauttaa vaikkapa apteekkiin - mutta entä ne köyhät eläkeläiset?
  Lääkäri sanoi yrittävänsä perustella leikkauksen tarvetta lukuisilla muilla sairauksillani. Olen kyennyt olemaan täysipäiväisesti työssä yli henkilökohtaisen eläkeikäni, eikä sairauspoissaoloja ole ollut kuin muutamia päiviä lukukauden aikana. Olen aina päässyt omalle lääkärilleni Kyllöön - tai kiiretapauksissa Novaan. Hoito on ollut erinomaista. Nyt eläkkellä taitavat palvelut päättyä. Yhteiskunnan ei kannata kustantaa tarpeettoman ihmisen hoitoa. Yksityisessä sairaalassa silmäni leikattaisiin heti noin 1000 eurolla!
  Lisäksi lääkekulut ovat nousseet koko ajan. KELAN korvaus on esimerkiksi astmalääkkeistä vuodesta 1975 laskenut 80 %:sta 65:een.  En ihmettele ollenkaan, että 1000 euron eläkkeellä joutuu miettimään, ostaako ruokaa vai välttämättömät lääkkeet. SSS-hallitus keksii yhä lisää poistettavia etuuksia. Ihmeellistä on, että ne kohdistuvat kaikkein köyhimpiin ja heikoimmassa asemassa oleviin. Keliaakikot, diabeetikot, allergikot, mielenterveyspotilaat ja fysioterapiaa tarvitsevat ovat jo joutuneet kyykytettäviksi.
  Kun katsoo päivittäin uutisia, tajuaa, miten köyhät ja sairaat ovat täysin heitteillä. Mielenterveyspotilaita ei voida pitää laitoksissa, eivätkä he saa tarpeeksi apua avohoidossa. Niinpä he reagoivat kukin omalla tavallaan - valitettavan usein väkivallan keinoin. Itseni puolesta en pelkää. Voin odottaa rauhassa kuolemaa. Mutta lasten ja lastenlasten takia kauhistuttaa, mihin tämä maailma on menossa. Turvattomuus lisääntyy joka päivä. SSS-hallitus lietsoo eriarvoistamista ja kyykyttää kansaa.
  Miksi me hyväksymme leikkauspolitiikan? Miksi emme reagoi? Itse aion lähteä Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan - mielenosoitukseen syyskuun alussa. Pitää edes mummon yrittää vaikuttaa jotenkin.

Rakkaudella, Maire, vanhus ja pian lehtori emerita