#metoo

Tulin opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon nuorena ja viattomana maalaistyttönä. Pääaineeni oli kotimainen kirjallisuus, sivuaineina suomen kieli ja Suomen historia. Olin ollut kesätöissä viitenä kesänä huoltoasemalla bensanmyyjänä ja kassana. Sain tuolloin treffipyyntöjä useinkin, mutta olin kihloissa ja niin rakastunut, etten niistä välittänyt.

Olin tuolloin nuori, laiha ja kaunis. Ensimmäinen ahdistelukokemus on opiskeluajalta. Eräs professori tarttui minua hakkaraismaiseen tapaan hiuksista ja suuteli. Häirintä ei tapahtunut yliopiston tiloissa vaan vapaa-ajalla. Karkasin tilanteesta, eikä tuo mies enää sen jälkeen yrittänyt mitään. Olin aika hämmentynyt. Tiesin, että suhteita opiskelijoiden ja opettajien välillä oli, ja pidin sitä aika outona, sillä opettajat olivat kaikki naimisissa olevia miehiä.

Menin ensimmäiseen oikeaan työpaikkaani 25-vuotiaana. Olin edelleen tyhmä maalaistyttö Vieremän perukoilta. Olin saanut hyvin luterilaisen kasvatuksen, enkä ymmärtänyt maailman pahuudesta mitään; olin onnellisesti naimisissa. Minut palkattiin epäpätevänä sijaiseksi ammattikouluun. Kun tapasin rehtorin ensimmäisen kerran, hän kysyi, pelaanko lentopalloa. Ihmettelin, miten se liittyy äidinkielen opetukseen, mutta hädissäni lupasin aloittaa ja mennä naisten lentopalloharkkoihin. He treenasivat Sakun kisoja varten. Tällöin rehtori taputti minua pyllylle ja sanoi: "Hyvä tyttö!" Olin niin tynnörissä kasvanut, etten ymmärtänyt siinä olleen mitään outoa.

Myöhemmin samassa koulussa olin kerran jäänyt luokkaan yksin tunnin jälkeen. Sisään astui miesopettajakollega. Hän tuli eteeni, avasi haalarini vetoketjun ja otti kiinni rinnoistani. Läimäisin häntä poskelle ja pakenin paikalta. Sama mies yritti lähennellä vielä useita kertoja myöhemminkin yhteisissä juhlissa ja muissa tapahtumissa. Ei olisi tullut mieleenikään kertoa asiasta kenellekään. Syyllistin itseni ja ajattelin, että olin varmaan itse aiheuttanut lähentelyn.

Siirryin opettajaksi toiseen kouluun, jossa lähentely-yrityksiä tapahtui useinkin. Minulla oli kaksi tapaa torjua ne. En ollut ymmärtäväni, mistä on kyse, ja poistuin paikalta. Toiseksi olen tajunnut, että terävä paha kieleni ja viileyteni karkottivat yrittäjät. Olen jälkeenpäin puhunut asiasta läheisten ystävieni kanssa. He ovat sanoneet: "Ei sinua kukaan uskalla lähestyä, sillä jo katseesi on niin viiltävän torjuva ja pureva.

Opetin äidinkieltä, joka kuului ns. yleisiin aineisiin kielten, kansalaistiedon ja liikunnan ohella. Niinpä meitä kutsuttin yleisiksi naisiksi, ja siitä tehtiin "hyväntahtoista" pilkkaa kaiken aikaa. Emme osanneet tuolloin asiasta loukkaantua. Saatoimmepa joskus yhtyä leikinlaskuun. Kuittasimme kaiken huumoriksi. Meitä pidettiin jotenkin alempiarvoisina kuin oikeita ammattikoulunopettajia - etupäässä insinöörejä. Nuo heavy metalin miehet saivat parempaa palkkaa kuin me filosofian kandidaatit, mistä sai aina kuulla. Meitä pidettiin lähinnä sukkahousurahoja tienaavina rouvina - ei oikeina työntekijöinä. Liikunnan naisopettajia kutsuttiin kuperkeikkamaistereiksi. Sovinismi oli niin jokapäiväistä, että ryhdyin pitämään sovinistien TOP 10 -listaa. Samat nimet keikkuivat kärjessä, ja pian mieskaarti alkoi kilpailla siitä, kuka pääsi listani ykköseksi. Niinpä lopetin.

Vielä 1980-luvun lopussa rehtori puhutteli minua ja kollegoitani rouvaksi. Kerran sitten sanoin: "Minä olen täällä töissä. Minulla on etunimi ja kaksi sukunimeä. Voit puhutella minua niillä - tai sitten maisteriksi. Niitähän tässä talossa ei kovin paljon ole." Rouvittelu loppui, mutta alentava kohtelu ei. Jälkeenpäin olen miettinyt, että aika on muuttunut todella paljon. Minä ja kollegani emme ymmärtäneet, että käpälöinti ja nimittely ei ole asiallista työyhteisöön kuuluvaa käytöstä.

Me too -kampanja on tärkeä, ja se on tuonut julki paljon sellaisia tapauksia. joihin olisi pitänyt puuttua aikoja sitten. Kuitenkaan me naiset emme ole uskaltaneet avata suutamme. Useimmiten on ollut kyse valtasuhteista. Jos työpaikka on vaarassa, moni vaikenee ja yrittää unohtaa. Uskon, että kampanjan myötä ahdistelukynnys nousee. Mielestäni ei kuitenkaan pidä mennä äärimmäiseen fundamentalismiin. Olen samaa mieltä Catherine Deneuven kanssa: flirtti on elämän suola! Se ei kuitenkaan tarkoita sopimatonta koskettelua eikä sanallista halventamista. Ei saa tehdä mitään sellaista, minkä kumppani kokee ahdistavaksi. 

Muutama vuosi sitten eräänä keväänä pysähdyin Harjun koulun käytävällä katsomaan kahta nuorta, jotka intohimoisesti suutelivat. Hetken mielijohteesta sanoin: "Käy ihan kateeksi. Kyllä minuakin joskus 25 vuotta sitten tällä käytävällä suudeltiin!" Tällöin penkistä nousi eräs nuori miesopiskelija, pysäytti minut ja suuteli hyvin ranskalaiseen tapaan molemmille poskille. Yleisö taputti. Olin sanaton.