Rakkaat lukijani! Olen saanut paljon postia ja pyyntöjä kirjoittaa
uusia blogeja. Olen tietoisesti pitänyt sometaukoa. Olen toki
kommentoinut Facebookissa ystävien postauksia. Sitten tuossa syksyllä
kirjoitin Keskisuomalaiseen sekä yksin että sosiaalisen sisareni
Marja-Leenan kanssa yhdessä koulutusasioista. Saimme enimmäkseen
positiivista palautetta. Vain kansanedustajamme Sinkun mielestä
opetusministerimme on oikealla tiellä erityisesti ammattikoulureformin
ja digiloikan toteuttamisessa. Onneksi nyt näkyy eri sanomalehdissä
monien muidenkin ihmisten huolestuneita kirjoituksia siitä, miten
metsään mennään. Suomen ammatillista koulutusta ollaan romuttamassa.
Toisaalta asian ymmärtää: kokkariopetusministeri puolueineen ei halua
duunareille liikaa sivistystä. Riittää, että sähköasentaja osaa kytkeä
sähköt - lukea ja kirjoittaa hänen ei tarvitse osata.
Olen
elokuun alusta asti elänyt kolmatta elämääni. Pelkäsin hieman
etukäteen, miten sopeudun eläkkeelle. Kesän nukuin viimeisen raskaan
talven univelkoja, syksy meni kaihileikkausta odotellessa ja ehdinpä
käväistä parin viikon matkalla Fuengirolassakin. Siellä juhlimme
seitsenkymppisten ystävieni häitä, toisen ystäväparin 45-vuotishääpäivää
ja huipentumana olivat omat 65-vuotissynttärini. Matkustelua aion
lisätä, sillä uudet ympäristöt aina virkistävät.
Olen
saanut yllättävän vähän vieroitusoireita työstä pois jäämisestä.
Unirytmi menee välillä sekaisin, kun en malta lopettaa hyvän kirjan
lukemista vaan jatkan aamukahteen. Kaipaan muutamia rakkaita
työtovereitani, erityisesti kahden tutkinnon opettajia. Perusjengiin
olen ollut tiiviissä yhteydessä, sillä onhan meillä vielä iso projekti
kesken. Tällä tietoa palkkariitamme tulee toukokuussa käräjäoikeuteen.
Lakitoimistosta olemme saaneet asian edistymisestä varsin lupaavia
uutisia. JESS!
Siirtymävaiheeseen kuulunevat jatkuvat
(painajais)unet koulusta. Toistuva uni minulla on ollut jo vuosikausia
sellainen, että yo-kirjoitukset ovat ovella ja minulla on ruotsin
kielioppi kertaamatta. Nyt näen unia matikan kokeista: en ole
suorittanut ainuttakaan matikan kurssia ja kirjoituksiin olisi mentävä.
Myös uni, jossa myöhästyn tunnilta, en löydä luokkaa enkä opiskelijoita,
toistuu. Lukujärjestys katosi taas viiime yönä, ja heräsin hiestä
märkänä mutta huojentuneena. Enhän aikatauluja enää tarvitse.
Eläkeläisen
päivät ovat ihania. Voin nukkua aamulla niin pitkään, kuin haluan.
Sitten luen lehden, ehkä laitan hieman aamupalaa ja katson ulos. Jos sää
sallii, teen lyhyitä kävelylenkkejä. Kotona katselen nauhoittamiani
ohjelmia TV:stä. Syksyn suosikkeja ovat olleet pohjoismaiset trillerit,
Poldark - ja Sorjonenkin menetteli. Ilman uutisia ja A-talkia en voisi
olla. Olen lukenut lukemattomia kirjoja: dekkareita, romaaneja,
muistelmia ja elämänkertoja. Minna Rytisalon Lempi hurmasi minut täysin:
se on ehdottomasti paras syksyn kotimainen esikoiskirja. Nyt yöpöydällä
ovat Kurt Nuotion muistelmien kolmas osa Everstiksi epäilty mies ja
Marianna Flinckenberg-Glushkoffin Pietarilainen polkuhevonen. Lukeminen
on kuin panisi rahaa pankkiin! Toinen voimaannuttava harrastus on
oleilu. Lapsuuskodissa piti aina olla puuhaamassa jotakin, muutoin mummo
moitti laiskuudesta. Nyt voin häpeämättä vain olla ja ihmetellä
maailman menoa.
Mietin joskus, miten ehdin tehdä
työssäoloaikana muuta kuin arvioida kirjoitelmia ja suunnitella tunteja.
Nyt olen ehtinyt jopa tapailla ystäviäni: käydä kylässä ja kutsua
ihmisiä kotiini. Rakkaimmat työtoverini soittelevat usein ja kertovat
koulusta. Päivä päivältä noita tositarinoita elävästä elämästä
kuunnellessani tulen yhä onnellisemmaksi. En kaipaa sinne
myrskynsilmään. Jos olisin vielä jatkanut, kuten suunnittelin, minut
olisi jo viety koppiautolla psykiatrisen sairaalan teholle ja pantu
lepositeisiin. Kun käydään YT-neuvotteluja ja kaikesta pitää säästää,
ihmisen luonteen raaimmat puolet tulevat esille. Työtoveri on toiselle
susi, ja omaa reiviiriä pitää puolustaa verissäpäin.
Olen
onnellinen siitä, että jaksoin vuodesta 1977 vuoteen 2016 opettaa
äidinkieltä ja kirjallisuutta. Työvuosia kertyi 37, jotka tein sata
lasissa loppuun asti. En haikaillut vuorotteluvapaille enkä osikselle.
Jos jokin jäi harmittamaan, niin se, etten osannut olla tarpeeksi
sairauslomilla, vaikka olisi joskus pitänyt. Minulla oli aina kiire
takaisin töihin. Vasta nyt ymmärrän niiden kahden lääkärin (toinen
Novassa, toinen Palokan sairaalassa) miltei samanlaisen repliikin, kun
yritin lyhentää sairauslomaani. He sanoivat:"Kuulkaa rouva, te ette ole
korvaamaton!" Melkein olin - mutta kyllähän viisi eri ihmistä on varmaan
selvinnyt ihan kiitettävästi tuntieni hoitamisesta!
Rakkaat lukijani, nyt alan blogata ahkerasti. Aiheita kyllä piisaa.
> Tällä tietoa palkkariitamme tulee toukokuussa käräjäoikeuteen.
VastaaPoistaTarkoititkohan edellisellä hovioikeutta?
Hyvä Maire!
VastaaPoista