Lähihoitoa ovensuusta

Yle uutisoi nettisivuillaan 27.1.17 (päivitetty), että lähihoitajiksi aikoville tulisi palauttaa soveltuvuustestit. Kustannussyistä ne muutamia vuosia sitten lopetettiin. Otsikko on raflaava: Alalle soveltumattomat halutaan ulos lähihoitajakoulutuksesta - "Otetaan vain kaikki sisään, kyllä Valvira siivoaa jäljet!" Niinpä - ihmishenkien kustannuksellako?

Olen itse kohdannut alalle soveltumattomia lähihoitajaopiskelijoita sekä työssäni opettajana että potilaana. Kesällä kerran minut otti vastaan lähes luku- ja kirjoitustaidoton TRIAGEN hoitaja. Hän ei kyennyt sanelusta kirjoittamaan nimeäni eikä sotu-tunnustani. Onneksi löysin KELA-kortin, niin neitonen sitten siitä kopioi tarpeelliset tiedot ja rustasi kaavakkeeseen: potilas ollu palttian matkalla. istunu viikon linja autossa nyt polvi turvonnut, ontuu kipuja. Kun menin paperin kanssa seuraavaan pisteeseen, ei tietojani löytynyt mistään. Syykin selvisi: nimi ja sotu olivat edelleen väärin.

Kun yhteisten aineiden opetus amiksissa on säästöliekillä, ja opettajiksi saattavat kelvata kaikki reippaat nuoret miehet ja naiset, niin miten käy luku- ja kirjoitustaidon oppimisen? Lähihoitajan pitäisi osata niin äidinkieltä kuin hieman latinaakin. Vaikka lääkkeet ovat dosetissa, olisi ihan hyvä tietää, mitä troppeja potilas saa. Pitäisi ainakin osata lukea vieraskieliset nimet.

Ystäväni toimi puolisonsa omaishoitajana. Perheellä oli hyvä lähihoitaja, josta tuli miltei ystävä. Ongelmat tulivat hoitajan kesäloman aikana, kun sijaisiksi putkahteli opiskelijoita. Ensimmäinen neitonen oli seisonut ulko-ovella ja sanonut, ettei hän voi tulla lähemmäksi, kun hanskat unohtuivat kotiin. Hän oli ilmoittanut kyllä voivansa istua jakkaralla ja vahtia, ettei mitään satu. Seuraava kandidaatti oli puhunut koko ajan ovella kännykkään ja korjaillut peilin edessä huulipunaansa. Lounaslaatikon tyttö oli jättänyt eteisen tuolille - hoidettava ei ollut halvaantuneella kädellään saanut pakettia auki. Pistäminen ei ollut onnistunut:"Ku ei me vielä oo pistelty kun appelsiiniin!"

Viime vuonna minulla oli niin kännykkäriippuvainen opiskelija, ettei hän kehotuksista huolimatta suostunut luopumaan puhelimestaan vaan näpytteli sitä kaiken aikaa. Kerran hirmuistuin ja sanoin:"Ota se kännykkäsi, mene käytävään ja soita kaikki puhelut, lähetä tekstarit, käy Instagramissa, googleta...sitten kun olet kaikki asiasi hoitanut, niin tule takaisin." Ei tyttö tullut. Tuli kyllä valikoiden loppukevään tunneille, mutta kännykkäkiellon takia hän vain joko itki tai mökötti. Voin kuvitella, miten tuo Tilda hoitaa kännykällä potilaitaan, jotka kaipaisivat kosketusta ja juttelua ihan livenä - joillekin pitäisi vaipatkin vaihtaa.

Bongasin joskus viime kesänä netistä helsinkiläisen Erja Sandbergin artikkelin Hoitotyön opettajan näkökulma työhönsä (http:www.erjasandberg.eu/opetus/tutkimus-toisen-asteen-tukea-tarvitsevat-nuoret-putoavat-tyoelamasta/). ES on erityispedgogiikan asiantuntija, ADHD-aiheisen väitöskirjan tehnyt. Hän oli pestautunut vuodeksi helsinkiläiseen ammattikouluun lähihoitajien opettajaksi. Sandberg kirjoittaa kokemuksistaan niin rohkeasti ja suoraan, etteivät kaikki taida tykätä.

Tunnistin Sandbergin kirjoituksesta kaikki ne samat ongelmat, joihin olin törmännyt äikänopen työssä. Lähihoitajan työ on vaativaa, raskasta ja kehnosti palkattua.Tuntuu, että alalle houkutellaan kaikkia kynnellekykeneviä. Minulla oli paljon opiskelijoita, joilla itsellään oli mielenterveys- ja päihdeongelmia. He ihan avoimesti kertoivat karmeita tarinoitaan kirjoitelmissa, jos vain tehtävänanto suinkin salli. Katsoin aika ällistyneenä taannoin TV:stä Inhimillinen tekijä -ohjelmaa, jossa näyttelijä Kati Outinen kertoi, että hänelle suositeltiin työkkäristä lähihoitajan opintoja. Outisesta en tiedä, mutta minusta ei ainakaan työhön olisi. Henkisestä puolesta ehkä olisin selvinnyt, mutta fyysistä rasitusta en olisi kestänyt.

Jos voisin vaikuttaa, niin palauttaisin soveltuvuustestit hoitoalalle suuntautuville. Jo potilasturvallisuuden kannalta olisi kyettävä karsimaan "vaaralliset" opiskelijat ulkopuolelle. Lähihoitaja on potilaan lähin ja tärkein hoitaja. Kokemukseni mukaan olen joka sairaalareissulla ollut eniten lähihoitajien kanssa telemisissä. Ei lähihoitajien koulutusala ole jo syrjäytyneiden moniongelmaisten kaatopaikka - ainakaan silloin, kun erityistä tukea ei ole saatavilla.