Kun mieli järkkyy

Olen joutunut useita kertoja viime vuosien aikana tilanteisiin, joissa minun on pitänyt auttaa oireilevaa nuorta. Järkyttävin kokemus sattui viime lukuvuonna. Äikän kakkoskurssi oli alkanut pari viikkoa aiemmin, kun ryhmään ilmaantui uusi tyttö. Hän muistutti metsän keijua ja sopeutui nopeasti heti ensimmäisellä tunnilla ryhmään. Aiheena oli satu. Keskustelimme saduista. Kun ryhmä oli pieni, jokainen ehti kertoa, mitä satuja hänelle oli lapsena luettu ja mikä oli lempisatu. Liinan isoäiti oli lukenut hänelle kaikki Grimmin sadut, jotka hän muisti ulkoa. Jätin tunnin lopusta 20 minuuttia aikaa valmistella kurssivihkon satutehtävää, jonka kirjoittaisimme seuraavalla kerralla.

Yhtäkkiä Liina vinkkasi minut mukaansa ja syöksyi käytävään. Siellä tyttö purskahti itkuun ja alkoi kertoa elämästään. Hänet oli nuorisopsykiatrian osastolta lähetetty kouluun, vaikka hän ei itse ollut halunnut. Vaistomaisesti kiedoin käden tytön harteille ja otin toisesta kädestä kiinni. Liina itki olkaani vasten, ja minä lohdutin. Puhuin ja puhuin, kunnes tyttö sanoi:"Älä purista niin lujaa! Tikit otettiin pois tänä aamuna." Liina näytti ranteissaan olevia tuoreita arpia. Jähmetyin mutta jatkoin puhumista. Sanoin, että hänen on ehdottomasti palattava osastolle. Ensin pitää hoitaa terveys kuntoon ja vasta sitten kouluun. Opinnot kyllä voivat odottaa. "Mutta kun ne siellä osastolla pakottivat ja sanoivat, että koulu tekee sulle hyvää."

Tunti loppui ja päästin toiset pois. Kysyin, voinko viedä Liinan sairaalaan. Tyttö oli jo jotenkin tolkuissaan ja sanoi kyllä pääsevänsä itse. Niin hän lähti. Sitten minuun iski paniikki: voinko luottaa siihen, että Liina pääsee perille? Ryntäsin soittamaan päivystävälle terveydenhoitajalle. Sain hänet monien yritysten jälkeen kiinni ja selostin asian. Pyysin, voisiko hän soittaa osastolle ja varmistaa, että tyttö on tullut takaisin. Terveydenhoitaja vetosi juuri voimaan tulleeseen opiskelijahuoltolakiin ja sanoi:"Kyllä täällä on sen kansio, mutta en minä saa avata sitä!" No, etsin Wilmasta Liinan kännykkänumeron ja pyysin terveydenhoitajaa soittamaan. Hän hyvin ynseästi lupasi.

Kerroin asiasta esimiehelleni. Kävi ilmi, että minä olin toiminut asiassa oikein mutta väärin. Minun olisi pitänyt kaivaa intrasta kaksi lomaketta, jotka olisi ensin pitänyt täyttää ja pyytää niihin tytön allekirjoitus. Olin kyllä kysynyt, saanko kertoa tapahtuneesta koulutuspäällikölle ja opolle. Liina oli luvannut. Kuitenkaan suullinen lupa ei ollut riittävä, vaikka tyttö oli alaikäinen ja sairaalan osastolla. Jälkeenpäin kuulin, että Liina oli tervehtynyt ja pystynyt jatkamaan opintojaan. Se lohdutti minua.

Minulla ei ole mitään terapeutin koulutusta - vain maalaisjärki. Tuossa Liinan tapauksessa se riitti, mutta ei aina. Yhä enemmän ja enemmän ryhmissä on mielenterveysongelmaisia nuoria, joita lähetetään avohoitoon kouluun. Osa käyttäytyy aggressiivisesti, osa on omissa maailmoissaan lääkehuuruissa. On myös niitä, jotka julistavat suureen ääneen koko ryhmän kuullen:"Olen psykiatrin hoidossa!" Mielenterveysongelmia ei todellakaan tarvitse salata, mutta joskus tuntuu, että niitä käytetään alibina poissaoloihin ja massasta erottumiseen. Opettajan pitäsi ymmärtää loputtomiin, että "ahisti, ei ollu motivaatioo, en muistanu lääkkeitä, nukuin, valvoin koko yön"... Kun on hoidon tarve, hoitoa pitäisi myös saada.

Mistä näitä järkkyneitä nuoria sitten tulee? Heillä on usein taustalla perheen työttömyyttä, köyhyyttä, päihdeongelmia  - tai vanhempia, joilla on liian suuria odotuksia lastensa suhteen. Ammattikoulututkinto ei riitä, kun suvussa kaikki ovat ylioppilaita. Valkolakki on saatava hinnalla millä hyvänsä. SSS-hallituksen säästöpolitiikka lisää kurjuutta. Suomi jakautuu yhä enemmän kahtia: ökyrikkaisiin ja köyhiin. Leipäjonot ovat todellisuutta. Sen näemme esimerkiksi siitä, että maanantaisin ilmaista kouluruokaa syödään niin paljon, etteivät opiskelijaravintolat osaa aina varautua menekkiin. Omalla työpaikallani suosituksi on tullut ilmainen aamiainen - puuroa, leipää, jogurttia, hedelmä - jota nauttii yhä useampi nuori. Pelkään, että sekin pian säästösyistä lopetetaan.

Saamme maksaa vielä kalliin hinnan miljonääripääministerin & kahden SS-miehen leikkauksista. Tulevaisuus pelottaa - ei itseni vuoksi vaan lasten ja lastenlasten. Millaisessa Suomessa he varttuvat?

Rakkaudella, Maire