Mihin AY-liikettä tarvitaan? Osa 1

Menin ensimmäiseen työpaikkaan syksyllä 1977. Pääsin epäpäteväksi sijaiseksi Jyväskylän ammattikouluun opettamaan VA-LE-HI- ja VA-SÄ-luokkia. Nuo kummalliset lyhenteet tarkoittivat väliaikaisen ammattikoulutuksen levyseppä-hitsaajan sekä sähköasentajan tutkintoa suorittavia poikaluokkia. Tuolloin oli pulaa ammattimiehistä ja kunnat saivat valtiolta rahaa kouluttaa lisää osaajia.

Heti toisella viikolla puheilleni tuli opettajayhdistyksen luottamusmies Topi Kangasaho, joka sanoi, että "kyllä sinun Maire pitää liittyä ammattiyhdistykseen." Tottahan toki liityin,  ja jäsenyydestä oli hyötyäkin. Tein opintojani loppuun ja olin lyhyitä jaksoja työttömänä. Sain ansiosidonnaista päivärahaa.

Urani AY-liikkeessä jatkui ensin Jyväskylän Tekussa ja sitten Keski-Suomen keskusammattikoulussa. Olin jopa opettajayhdistyksen sihteerinä viisi vuotta. Sitten jäin äitiyslomalle, ja kun seuraajanikin jäi äitiyslomalle, tehtävään valittiin mies - Mäksä. Varmuuden vuoksi: hänellä ei ollut vaaraa tulla raskaaksi! Lapsia hänelle kuitenkin syntyi.

Koska olin ammattikoulun opettaja, kuuluin AOL:oon, jossa valtaa pitivät insinööri-ammatinopettajat. He jyräsivät itselleen joka neuvotteluissa palkankorotuksia. Meille jäivät ne murut, joita ukkojen pöydiltä tipahteli. Me Kakolan "yleiset naiset" (= kaikille yhteisten aineiden opettajat) aloimme kyseenalaistaa koko ay-toimintaa. Miksi maksaa jäsenmaksua, kun rahalle ei saanut vastinetta? Olimme käärmeissämme myös siitä, ettei palkkaa maksettu koulutuksen mukaan. Me olimme maistereita, miehet opistoinsinöörejä tai teknikoita. Yksi graafisen ammattiaineiden opettaja oli naispuolinen diplomi-insinäööri. Suurin osa kollegoista urputti mutta ei eronnut liitosta. Minä 70-lukulainen kapinallinen erosin.

Liityin Opettajien työttömyyskassaan, ja maksoin vuodessa noin 300 markan suuruista jäsenmaksua. Olin ihan tyytyväinen, mutta miespuoliset kollegani eivät. Minut yritettiin sulkea koko yhteisön ulkopuolelle - olinhan luopio, toisten siivelläeläjä. Joskus noihin aikoihin oli tulossa opettajien lakko. Jouduin yhden järjestöjyrän hampaisiin ja työpaikkakiusatuksi. Minua uhattiin, etten saa alkaa rikkuriksi. No, ongelma poistui, kun lakko peruuntui. Kuinka opettajien ammattijärjestö nyt lakkoon ryhtyisi? Opettajathan ovat fiinimpää väkeä - vain känsäkouraduunarit iskevät perseet penkkiin. Kiusaaminen jatkui, enkä saanut edes vapaaehtoisena osallistua yhteisten tapahtumien järjestelyihin.

Yhdessä lukemattomista organisaatiouudistuksista Kakola kunnallistettiin, yhdistettiin toisilleen sopivat koulutusalat ja perustettiin uudet oppilaitokset. Minä jouduin Jypoliin eli Jyväskylän palvelualojen oppilaitokseen. Alkuvuodet olivat yhtä hurmaa ja kuherruskuukautta. Olimme niin helvetin yhteisöllisiä ja meillä meni hienosti. Oikeasti työpaikan ilmapiiri oli hyvä. Sitten taas uudistettiin, ja sain esimiehen, joka järkytti maailmaani. En muista, että olisin pelännyt ikinä ketään ihmistä, mutta tuota ihmistä pelkäsin. Aloin pelätä työpaikkani puolesta, sillä hajoita ja hallitse -johtamisjärjestelmässä jouduin ihan alimmalle rottakannelle. En osannut tehdä mitään oikein. Tällöin hätäpäissäni liityin takaisin ammattiliittoon - nyt OAJ:hin.

Kun en malta pitää koskaan suutani kiinni, jouduin jälleen opettajayhdistyksen hallitukseen. Varsin pian huomasin, miten maailma oli muuttunut. Valtataistelua käytiin myös ay-liikkeessä. Ammatilliset opettajat olivat vain pieni osanen suurta keskusjärjestöä, eikä sananvaltaa juuri ollut. Olin kuvitellut, että solidaarisuus on voimaa ja että yhdessä taistelemme etujemme puolesta. Huomasin varsin pian, ettei näin ollut: ammattijärjestö oli muuttunut edunvalvontajärjestöstä huvitoimikunnaksi. Tärkeintä oli päästä valtakunnallisiin luottamustoimiin, OAJ-risteilyille ja mielellään Erkin, myöhemmin Ollin, pöytään istumaan illallisilla.

Nyt elämme vuotta 2015. Maksoin viime kuussa OAJ:n jäsenmaksua eli mafian suojelurahaa  51,75 euroa. Jokainen voi laskea, kuinka paljon tuosta kertyy vuodessa. Entä 30 - 40 työvuodessa? Edelleen kysyn: mitä saan vastineeksi? Ehkä saan vastauksen kysymykseeni sitten, kun OAJ on vienyt läpi oikeusjutun palkkakiistassamme. Nyt odottavan olo on aika apea. Haaveilen kuulumisesta lennonjohtajien, ahtaajien tai logistiikka-alan liittoihin. Paperimiehet eivät enää kiinnosta. SSS-miesten hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen puuhastelua seuratessa usko ay-liikkeen voimaan hiipuu entisestään. Mitä nuo hampaattomat edunvalvojamme saavat aikaan?

Rakkaudella, Maire