Päiväkäskystä panemiseen

Kirjoitin vuonna 1971 yo-aineen aiheesta "Kirja ja siitä tehty elokuva". Aiemmin keväällä oli tullut Iisalmenkin elokuvateatteri Kuva-Lippaaseen Edvin Laineen ohjaama elokuva Akseli ja Elina, joka pohjautuu Linnan trilogiaan. Sain laudaturin. Sinä vuonna kirjoitettiin eka kertaa kaksi ainetta ja käytössä olivat väliarvosanat magna ja lubenter.

Kun nyt olen viikon tutkaillut äikän tekstitaidon tehtäviä ja vastauksia, mietin, saisinko nyt ällän. Epäilen. Kuitenkin olen joka vuosi aika tyytyväinen äikän tehtäviin. Aiheet ovat nykypäivää, ja kokelaan on tiedettävä edes hieman, mistä Suomessa ja maailmalla puhutaan. Jos on uutisensa katsonut, niin on perillä siitä, mitkä aiheet kiinnostavat yhteiskunnallisessa keskustelussa. Yllätyksenä tupsahti Ylipäällikön päiväkäsky, joka sotahistoriafriikeille oli varmasti namupala. Siitä löytyi liikaakin vaikuttavan puheen piirteitä. Taitoa vaati ryhmitellä ja nimetä niitä.

Historiankirjoitus kyllä meni uusiksi. Talvisodan lopputuloksesta oli ihan tuoreita versioita. Onneksi tehtävänannossa oli mainittu sodan päättymispäivä ja nimi,  muutoin varmasti kaikkia vaihtoehtoja kansalaisodasta Lapin sotaan olisi esitelty. Olen tunneilla antanut käyttää apuna Särmää ja kehottanut opettelemaan kirjallisuusanalyysin termejä sen avulla. Työni hedelmiä sain poimia vastauksista sekä ihastellen että irvistellen. Olen rautalangasta vääntänyt. mitä intertekstuaalisuus tarkoittaa. Senkin olen sanonut, että eniten siteerattuja teoksia ovat Raamattu, Seitsemän veljestä ja Tuntematon sotilas. Niinpä eräs neitonen kirjoittaa:"Mannerheim intertekstuaalisesti viittaa Päiväkäskyssään (1940) Tuntemattomaan sotilaaseen (1954)!"

Tehtävä Pasi Heikuran radio-ohjelman alkujuonnosta oli suosituin. Siinä jokainen kirjoittaja referoi panna- ja muna-sanojen alkuperää ja totesi, miten nuoret ainakin kiinnostuvat puhujan rennon humoristisesta otteesta. Sanat herättävät hilpeyttä, mutta ketä kiinnostaa oikeasti, että muna tarkoittaa sukukielissä miehen penistä ja panna on syrjäänissä ponna? Kuitenkin etymologia tuntuu olevan ihan outo tieteen haara. Niinpä yksi abi oli kirjoittanut Häkkisen Etymytologisesta sanakirjasta. Vierassanojen oikeinkirjoitus ja taivutus tuottavat aina ongelmia. Muistan ikuisesti takavuosilta, miten useampi kuin yksi taivutti Mankell-nimeä genetiivissä Mankelin! Viime vuonna abit puolestaan analysoivat Goethes'in romaanikatkelmaa.
 
On hyvä, että joukossa on vaikeampia tehtäviä todellisille äikän osaajille, mutta jostakin merkillisestä syystä heikoimmat valitsevat aina vaikeimmat tehtävät. Tällä kertaa ykköstehtävään, jossa piti eritellä aikaa kerronnan keinona Hemingwayn novellissa, oli vastannut vain muutama, eikä vastauksissa ole juuri hurraamista. Toinen haastavaksi osoittautunut tehtävä oli Ylipäällikön päiväkäskyn ja Hemingwayn novellin menetysten vertailu. Melkein itkin, kun eräs abi ei ollut ymmärätänyt menetys-sanaa. Hän oli vertaillut vanhusten asemaa 1900-luvun (!) alussa ja nykypäivänä.

Abi kirjoittaa, että "nyky suomessa vanhuksia ei jätettäisi tienviereen vaan heille soitettaisiin apua ja kuskattaisiin hoitoon - - ja tuo vanhus on kokenut muistinmenetyksen eikä tajua missä on." Novellissa on kohtaus Espanjan sisällisodan ajalta. Siinä vanhus istuu lamaantuneena tien varressa ja huolehtii eläimistään, jotka hän on joutunut jättämään yksin. Menetys on totaalinen - vanhuksella ei ole enää mitään, minkä vuoksi elää.

Kun katselin netistä abien kysymyksiä ja sensorien vastauksia, niin ajattelin, että mikä tahansa kelpaa. Vai eivätkö sensorit halua järkyttää abiparkoja sanomalla suoraan, että pieleen meni? Kun sitten yo-kokeiden tulokset saapuvat, niin kokemukseni mukaan arviointilinja on pehmentynyt. Äikän saa läpi miltei sillä, että osaa nimensä kirjoittaa!

Joskus mietin myös sitä, mikä onkaan sensorin tehtävä. Eikö riittäisi, että opettaja vain alleviivaisi virhekohdat ja sensori antaisi pisteet? Näyttää siltä, että osa sensoreista vain siunaa opettajan pisteet ja muodon vuoksi laskee tai nostaa muutaman pisteitä. Ani harvoin tapahtuu roimia nostoja tai laskuja, mikä sinänsä on hyvä. Virossa ainakin on käytössä äidinkielen yo-koe, jonka arvioivat vain sensorit.

Joka vuosi on ollut jännittävää odottaa äikän kokeita ja nähdä, miten tulokset loppujen lopuksi ovat ihan kelvollisia. Kuitenkin aina mietin, ovatko yo-kirjoitusten kaltaiset kinkerit enää tarpeen? Kokeista uutisoidaan kaikissa medioissa. Tehtäviä arvostellaan ja  niistä kiistellään. Äidit, isät, mummot, ukit ja kummit saavat pinnistellä toukokuun viimeiselle viikolle kokelaiden kanssa, tuleeko juhlat vai ei. Mikä muuttuisi, jos kirjoituksia ei olisi, vaan lukio suoritettaisiin ammattikoulun tapaan kolmessa vuodessa, ja päättötodistus vastaisi ylioppilastodistusta?

Mannerheimia mukaillen "Olen ylpeä teistä jokaisesta abiturientista, niin palokkalaisesta maatilan pojasta kuin toivakkalaisesta toimitusjohtajan tyttärestäkin! Kiitän Teitä jokaista erikseen ja yhdessä. Abiturientit, Teidän käsissänne on Suomen tulevaisuus!"