No smoking Campus

Vanhassa kaitafilmissä vuosilta 1961 - 63 on kuvattu Keski-Suomen keskusammattikoulun toimintaa. Siinä esitellään eri osastojen työtä ja oppilaiden vapaa-ajan viettoa asuntolassa. Välitunneilla osa nuorista rientää "tupakkasalonkiin", joka sijaitsee lamellien välisellä alueella.

Muutamaan vuoteen tupakkapaikkoja ei ole ollut millään kky:n kampuksella. Meidän opettajien tulee valvoa, ettei kielletyillä alueilla tupakoida. Osa opettajista pitää valvontaa niin vastenmielisenä, että livahtaa mieluummin karkuun kuin pysähtyy huomauttamaan asiasta. Kieltämättä kiertely kiroilevien ja syljeskelevien opiskelijoiden laumassa ei ole tämän työn parasta antia. Kun otan työni usein liiankin vakavasti, olen joutunut moniin kiperiin tilanteisiin tupakoijien kanssa. Kerran seisoin pääoven edessä ja messusin asiasta. Viereeni pysähtyi rollaattorimummo, joka yhtyi haukkuihini. Hän nuhteli nuoria ja sanoi:"Pankaa vaikka munkkipossuihin ne rahat, jotka teiltä menee tupakkaan!" Mummolla oli vielä keppi, jolla hän heristeli ja jatkoi saarnaansa. Lopulta jäimme ovelle kaksin. Mummo ei lopettanut vaan pyysi minulta rehtorin yhteystiedot. Hän aikoi valittaa ja kirjoittaa lehteenkin. Ksml:n Lyhyet-palstalla oli pari vuotta sitten ainakin viikoittain moitteita AO:n eri kampusten siivottomuudesta. Liekö mummo mobilisoinut koko ystäväpiirinsä kirjoittelemaan?

Kerran omalla valvontavuorollani kuvasin kännykällä kolmea poikaa. Sain mainion otoksen mm. yhden tupakoijan keskisormesta. Poika suuttui, alkoi uhkailla ja huusi:"Saatanan vanha kurppa! Eikö sulla ole muuta tekemistä?" Erityisopettaja tunnisti pojat ja toi pahimman huutelijan luokseni anteeksipyyntöreissulle. Vastasin, etten ole ollenkaan loukkaantunut kurppa-nimityksestä. "Olen lintukirjasta katsonut, että kurppa on kaunis pitkäjalkainen kahlaajalintu! Mukavaa, jos muistutan lintua!" Jatkoin, että kiroilun ja keskisormen vilauttelun voisi jättää vähemmälle - ja tupakoimaan on mentävä mieluiten muualle kuin paraatioven eteen!

Poikien luokanvalvoja otti minuun yhteyttä ja paheksui toimintaani. Hänen mielestään en olisi saanut moittia poikia, vaan minun olisi pitänyt antaa valistusta tupakoinnin vaaroista. Sitä kyllä on annettu ja annetaan: on kampanjoita ja palkitsemisia lopettamisista. Enkä todellakaan aio pitää syöpäkeuhkokuvia käsilaukussani!

Muutama vuosi sitten rehtoriystäväni Länsi-Suomesta oli pyytänut poliisin sakottamaan seitsemää yläkouluikäistä kasiluokkalaista poikaa tupakoinnista koulunsa pihalla. Yhden pojan isä vei jutun oikeuteen. Hän vetosi siihen, että pojalla oli vanhempien lupa tupakointiin. Ei auttanut: sakot pysyivät voimassa. Lisäksi isän maksettavaksi tulivat oikeudenkäyntikulut.

Itse olen kaksi kertaa soittanut poliisille ja pyytänyt tulemaan Harjulle sakottamaan. Kummallakin kerralla partioilla oli parempaa tekemistä. No, kyllähän murhatutkinta menee edelle, samoin rattijuopon takaa-ajo.

Tupakointiongelmaa käsitellään säännöllisin väliajoin esimerkiksi työsuojelutoimikunnassa. Eikä sauhuttelu lopu. Jokaisella kampuksella käryää nurkan takana tai lähialueen puskissa. Olen alkanut kaivata tuota nostalgista 1960-luvun "tupakkasalonkia". Ennen koulun alueiden savuttomiksi julistamista Harjulla oli jokaisen lamellin kulmassa tupakkakatos. Ne eivät olleet kauniita luomuksia, varsinkaan kun väki levittäytyi myös ympäristöön. Kuitenkin tupakointi jatkuu - olipa kieltoa tai ei. Tällöin viisainta olisi osoittaa suljettu katos tupakoijille. On hurskastelua uskotella, että kielloilla on merkitystä. Päinvastoin: kun jokin kielletään, niin kieltoa on rikottava. Valitettavasti.