Äikänopena Suomen Ateenassa

Minulla on käynyt flaksi: olen saanut työskennellä koko työurani ajan Jyväskylässä. Opiskelin pitkään ja hartaasti suomen kieltä, kotimaista kirjallisuutta, Suomen historiaa ja taidekasvatusta. Valmistuin 1980-lvun alussa, ja ryhdyin katselemaan työpaikkaa. Olin mennyt naimisiin, saanut lapsen ja miehenikin oli saanut työpaikan Jyväskylästä. Niinpä halusimme jäädä tänne.

Otin vastaan ihan mitä opetustyötä tahansa. Pyörin sijaisena Jyvässeudun yläasteilla, lukioissa ja amiksissa. Jouduin kerran Viitaniemen ammattikoulussa opettamaan jopa poikien liikuntaa. Reksi antoi minulle pillin käteen ja komensi Nisulan monttuun johtamaan jääkiekkopeliä. Kipitin sinne korkkareissani - mutta onneksi sain vain palella kaukalon laidalla. Pojat itse hoitivat homman. Vakituisen työpaikan sain Keski-Suomen keskusammattikoulusta.

Jo auskultointivuonna didaktikkomme Marja-Leena Koppinen värväsi meitä liittymään Äidinkielen opettajain liittoon ja samalla paikallisyhdistykseen, Keski-Suomen äidinkielen opettajat ry:hyn. Siitä se järjestöura urkeni. Täkäläiset kollegat olivat niin ennakkoluulottomia, että ottivat amiksen opettajan hallitukseen. Ei joka paikkakunnalla näin toimittu. Tuolloin me äikänopet vielä olimme kolmen kerroksen väkeä: eliittiä edustivat lukion opet, seuraavana tulivat yläasteiden opet ja alimpana hierarkiassa olivat sitten muut, amiksien ja eri opistojen opet.

K-S äo on aina ollut vireä yhdistys. Ohjelmaa ja virkistystä on ollut tarjolla ihan liikaakin. Oma, erityinen toimintamuoto on ollut nyt tauolla oleva Sulka-kirjoituskilpailu, jota on sponsoroinut osuuspankki. Noiden kilpailujen voittajista on moni jatkanut harrastustaan ammatiksi asti: esimerkkinä käsikirjoittaja ja ohjaaja Sami Keski-Vähälä.

Olen ollut K-S äo:n hallituksen jäsenenä, sihteerinä, puheenjohtajana ja varapuheenjohtajana. Kun vuosi sitten halusin lopettaa, kollegat eivät olisi antaneet. Asenne kuvastaa sitä ihanaa yhteisöllisyyttä, josta yhdistyksessä saa nauttia. Kokouksissa ei pönötetä, vaan läppää heitetään ja nauru raikaa. Varsin hyödyllistä  on ollut se, että Normaalikoulun ja yliopiston opettajia on ollut mukana koko ajan. Olemme heitä myös häikäilemättä hyödyntäneet. Ensi viikolla on jälleen perinteinen sensori-ilta, jonne aina kaksi, kolme sensoria saapuu kahvi- ja pullapalkalla kuultavaksi. Noissa tilaisuuksissa saa pedagogista uskonvahvistusta, jos esitarkastuksessa tulee epävarma olo. Olen kateellinen siitä, etteivät nuo mainiot Keski-Suomen sensorit (yhteensä ainakin seitsemän) arvioi  meidän lukioittemme abien tuotoksia. Kotipaikkakunnallaan sensorit ovat jäävejä.

Uusi suosittu toimintamuoto ovat kirjalijaillat. Meillä on ollut vieraana mm. Eeva Rohas, Markku Ropponen, Matti Rautiainen ja Tiina Miettinen. Itseltäni on jäänyt pari iltaa väliin, kun en ole ehtinyt ilmoittautua tarpeeksi nopeasti. Mukaan mahtuu niin monta osallistujaa, kuin on kirjojakin, sillä yhdistys ostaa kirjat. Äikänopelle nuo illat eivät ole vain ammatillista koulutusta vaan iloa ja virkistävää yhdessäoloa.

Minun aikanani olemme järjestäneet kahdesti ÄOL:n Talvipäivät, viimeksi tammikuussa 2013. Noin vuoden suunnittelun ja varainhankinnan jälkeen otimme ammattiopiston Harjun tiloissa vastaan noin sata äikänopea eri puolilta Suomea. Tapahtuma onnistui yli odotusten. "Parhaat talvipäivät ikinä!" sanoi eräs iäkäs kollega Pohjanmaalta. Ilman sponsorien tukea emme olisi kyenneet kustantamaan huippuluennoitsijoita. Meillä oli Anssi Tuulenmäki Aalto-yliopistosta, professori Minna-Riitta Luukka JY:sta sekä joukko keskisuomalaisia kirjailijoita paneelivieraina.

Iltatilaisuus järjestettiin Lyseon kunnianarvoisassa juhlasalissa. Jyväskylän kaupungin tervehdyksen esitti sivistyslautakunnan puheenjohtaja Ahti Ruoppila. Puhe oli hänen ensimmäinen virkatehtävänsä. Aina kun joku joutuu puhumaan äidinkielenopettajille, hän alkaa kiemurrella ja asettuu puolustusasemiin. Ahti ei pelästynyt, mutta pyysi kuitenkin vinkkiä siihen, mitä häneltä odotettiin. Pyysin häntä kertomaan muistoja isoisästään Helsingin yliopiston suomen kielen professorista Veikko Ruoppilasta. Ahti teki työtä käskettyä. Hän kertoi muun muassa siitä, miten ukki oli ollut kustantajalla murteiden asiantuntijana, kun Linnan Tuntematonta viimeisteltiin. Puheen jälkeen eräs opettaja kysyi:"Puhuvatko kaikki Jyväskylän kunnallispoliitikot niin, että taviksetkin ymmärtävät?" Sen jälkeen olikin hauska jatkaa Poppariin jammailemaan.
 
Mieleen jäävät aina kaikkein hauskimmat sattumukset. Sunnuntaiaamuna kymmeneltä oli esiintymässä toimittaja Aino Suhola. Hän otti yleisönsä tapansa mukaan: elehti voimakkaasti, nauratti ja itketti kuulijoita. Juuri kun Aino oli kliimaksikohdassa, hän kohotti kätensä ylös ja sanoi jotakin jumalasta. Tällöin mikrofoni mykistyi, ja kovaäänisistä alkoi kuulua papin saarna Taulumäen kirkosta! Enpä muista, että Aino Suhola olisi ikinä jäänyt sanattomaksi kesken esityksen.

Pian kuitenkin IT-vastaavamme Heidi Räihä sai papin saarnan vaikenemaan ja Aino pääsi jatkamaan. Koulun vieressä on kaksi vanhusten palvelutaloa, joihin lähetetään joka sunnuntai jumalanpalvelus Taulumäen kirkosta. Meitä oli neuvottu, mitä silloin pitää tehdä, jos saarna alkaa kuulua. Radiontaajuksista johtuu, että noin voi käydä. Yleisö luuli, että saarnan kuuluminen juuri tuossa sopivassa kohdassa oli järjestetty juttu!

Olen viettänyt K-S äo:n naisten (on siellä joskus joku miehenpuolikin) kanssa niin riemukkaita hetkiä, että tekisi mieli anoa eläkeläisjäsenyyttä. Vai pitäisikö perustaa K-S äo:n seniorikerho? Kiitos helvetin hyvästä seurasta, rakkaat kollegat!