Joutuuko vanha nainen hunningolle?

Olin tänään aloittamassa ryhmäni kanssa viitoskurssin tuntia, kun ovelle pysähtyi poika kaverinsa kanssa viereisestä luokasta. Hän kysyi:"Onko se totta, että sinä jäät eläkkeelle?" Vastasin, etten ole vielä päättänyt, milloin jään, mutta todennäköisesti tämän vuoden lopussa viimeistään. "Siis ettet oo enää, kun me kirjotetaan?" Sanoin, etten ole enää keväällä. "Sitten meidän pitää tulla abikurssille eka jaksossa ja kirjoittaa syksyllä! Voi että!" Siinä oli tämän perjantain pelastus! Hiveli kovasti vanhan mummon itsetuntoa.

Muutama vuosi sitten eräs Iina vaati päästä minun abikurssilleni. Perusteluna oli: "Minä haluan ruoskaa!" Minä kyllä tarjoan myös tällaisia sadomasokistisia palveluja opetukseni sivutuotteena. Tuo Iina on nyt opiskelemassa äidinkielen opettajaksi. Eikä muuten ole ainoa entisistä oppilaistani, josta on tulossa työni jatkaja.

Olen aina ollut tiukan linjan opettaja, mistä osa pitää, osa ei. Siksi onkin hyvä, että me aineenopettajat olemme erilaisia. Muistan myös sen luokalle jääneen häirikköpojan 80-luvulta, joka totesi: "Se viimevuotinen opettaja oli paljon parempi. Se oli kiltti. Ei ollenkaan niin julma kuin sinä." Ja minä olin tuolloin alle kolmikymppinen uraani aloitteleva epävarma tyyppi, jonka varmaan piti kaikin keinoin yrittää pitää metallin pojat ruodussa. Noiden yli 30 vuoden aikana olen huomannut, että nuoret pitävät napakasta säntillisyydestä: se tuo turvaa. Koviksetkin leimaantuvat opettajaansa kuin kananpojat emoonsa. Yksi parhaimpia luonnehdintoja minusta tuli opeharjoittelijana olleen Mika Terävän suusta: "Sinä Maire olet sellainen lempeä julmuri!" 

Henkilökohtainen eläkeikäni tuli täyteen huhtikuun alussa. Nyt olen pohdiskellut, milloin jäisin eläkkeelle. Päivämääriä on useita - viimeinen takaraja on 31.12.16, sillä seuraavana vuonna tulee voimaan uusi eläkelaki, eikä minulle kerry enää bonusta, jota saan nyt. Toisaalta minulla on virka, joten voisin olla 68:aan asti. Taidan olla AO:ssa niitä viimeisiä viranhaltijoita - minun mukanani menee äidinkielen lehtorin virka hautaan.

Olen urani aikana kokenut tyyntä ja enemmän vielä myrskyä. Tiedän, etten ole ollut yhdellekään esimiehelle helppo nakki. Enkä ole halunnutkaan olla. Olen ollut vain oma itseni, jonka pirtaan eivät sovi mielistely, niiailu eikä liika konsensus. Sanon aina suoraan, mitä ajattelen ja kyseenalaistan asioita. Joskus on tuntunut, että jo pelkkä kysyminen tulkitaan kritiikiksi. Olen myös monta kertaa todennut, etten oikeastaan tarvitsisi esimiestä. Osaan kyllä tämän äikänopen homman nurin ja oikein. Aina kun minulla on ongelma, käännyn mieluiten kollegojeni puoleen. Heiltä olen aina saanut vertaistukea ja hyviä neuvoja. Esimiehillä ei taida olla edes tarkkaa käsitystä siitä, mitä on nykypäivän äidinkielen ja kirjallisuuden opetus.

Mutta mitä ihmettä minä teen sitten, kun jään eläkkeelle? Olen aina ollut työorientoitunut ihminen, enkä ole kyllästynyt opettamiseen. Nuorten kanssa on niin mukava heittää läppää. Jokaiseen päivään mahtuu aina intensiivistä preesensiä. Koulutyön rytmi tuo päiviin säännöllisyyden. On herättävä aamulla, noustava ja lähdettävä kohti uusia seikkailuja. Sairauspoissaloistakin tunnen joskus syyllisyyttä. Lukeminen ja kirjoittaminen ovat ykkösharrastuksiani, joille on aina jäänyt aikaa työn ohessakin. En usko, että kuitenkaan jaksan koko aikaa lukea, vaikka kirjasto on sadan metrin päässä ja täynnä vielä lukemattomia romaaneja.

Kuntosali-ihminen en ole. Kammoksun kaikkea, missä tulee hiki. Minulle sopii vain kevyt käyskentely ulkosalla kauniilla ilmalla. Kaipaan leppeitä tuulia, aurinkoa ja sopivaa lämpöä. Vaellusretkille, laskettelemaan, pallopeleihin, vesijuoksuun tai ratsastamaan minusta ei ole. Golfaaminen houkuttelisi, mutta ei kai enää yli kuusikymppinen kykene sitä aloittamaan?

Matkustelu kiinnostaa. Eräs ystäväni houkutteli minua Fuengirolaan ja sanoi:"Sieltä löydät vielä miehen. Aurinkorannikko on täynnä konkurssin tehneitä Panamaan rahansa piilottaneita liikemiehiä!" No, juuri se miesjoukko ei kovin paljon minua houkuta. Enkä minä heitä, sillä he ottavat nuoren ja notkean naisen piiaksi itselleen. Työni on ollut niin sosiaalista, etten enää jaksa tutustua uusiin ihmisiin. Espanjan suomalaisyhteisö voisi olla minulle liian yhteisöllinen. Toki siellä saisi olla myös omissa oloissaan. En vain pärjää ilman lukemista ja paperisanomalehteä kovin kauan. Sitäpaitsi Fuengirolassa voisi kaltaiseni vanha nainen joutua ihan kirjaimellisesti hunningolle. Halpa viini sekoittaisi äkkiä pään ja vaarana olisi alkoholisoituminen.

Saksassa asuvat lapsenlapseni ovat niin isoja, etteivät he enää minun huolenpitoani tarvitse. Baijeri on ihanaa seutua ja vietän siellä aikaa mielelläni. Ilmaston lämpeneminen vain on sekoittanut säät. Viime kesänäkin oli kaksi viikkoa yli 40 asteen helteitä. Sisällä pimennysverhojen suojassa voi vain olla - lukeakaan ei jaksa kovin pitkään.

Olen pohtinut paljon, millä päiväni täytän - sitten eläkkeellä. Olen ilmoittautunut jo pakolaisten suomen kielen opettajaksi. S2-pätevyyttä minulla ei ole, mutta kaipa edes keskustelukerhoja voisin vetää. Kotikaupunki tarjoaa yllin kyllin kulttuuria: elokuvia, teatteria, konsertteja ja keskustelutilaisuuksia. Onpa minua pyydetty erään puolueen kunnalisvaaliehdokkaksikin. Siihen en lupautunut. On paljon hauskempi seurata sivusta poliittista valtapeliä ja arvostella tasapuolisesti kaikkia. Politiikkaan olen liian suorapuheinen ja rehellinen. Minulta puuttuvat kaikki huijarin ominaisuudet. Olen huono kaikissa peleissä.

On toisaalta hyvä, että minulla on vielä miettimisaikaa. Koetan tehdä ratkaisuni niin, etten joudu hunningolle. Koulun voin jättää huojentunein mielin. Seuraajani lukion kurssien opettajat ovat kaikki entisiä harjoittelijoitani. He ovat kaikki erilaisia - jokaisella on oma vahvuusalueensa. He pärjäävät kyllä. Ei sota yhtä vanhaa naista kaipaa!