Perjantai-illan huumaa

Viime perjantaina minulla oli täysi työpäivä, joten en koskenut myöskään työpuhelimeeni. Kun tulin kotiin, huomasin, että olin saanut viestin ja puhelun. Viesti oli niin sekava, että ymmärsin siitä vain, että se koski opiskelijaani Pasia. No, soitin numeroon, josta vastasi nainen, sanotaan häntä vaikka Sirkaksi. Esittelin itseni ja kysyin, mikä hätänä. Sain heti kuulla tiukkaa tekstiä: ”Olet heittänyt Pasin ulos tunneilta, vaikka hänellä oli luokanvalvojan lupa olla töissä syyskuun loppuun ja aloittaa sitten opiskelu.”Niinpä. Olin lähettänyt viikkoa ennen jakson alkamista ryhmälle Wilma-viestin, tekstiviestin ja sp-viestin, jossa olin kertonut, että äikän kurssi alkaa ensi torstaina ja ottakaa opiskeluvälineet mukaan, Pasi ei ollut ottanut minuun mitään yhteyttä, ei myöskään luokanvalvoja.

Kerroin Sirkalle, mikä on tilanne. Jos opiskelija ei ilmaannu tunneille, niin en kykene arvioimaan hänen suoritustaan, koska näyttöä ei ole. Nuorisoasteen opinnoissa on lain mukaan läsnäolopakko. Toinen vaihtoehto on suorittaa kurssi näytön avulla, mutta siitä on sovittava etukäteen.Tapasin Pasin eka kerran viime viikon torstaina. Olin juuri ennen tunteja lähettänyt taas koko ryhmälle kolme viestiä, joissa olin kertonut, etten usko enää kurssista suoriutumiseen, jos opiskelija ei ole vielä edes livenä näyttäytynyt. Kurssia on nyt jäljellä seitsemän tuntia. Äiti Sirkka vaati, että Pasi on otettava kurssille ja hänelle on annettava suoritusmerkintä. Sanoin, ettei luokanvalvoja voi antaa lupaa olla töissä minun tunnellani. Opiskelijan on osattava priorisoida asioita: koulu vai työ? Kerroin myös, että Pasi ei ole millään tavalla ollut yhteydessä minuun eikä kertonut tilanteestaan. Olisin tällöin suunnitellut opetuksen ihan toisin. Kurssi on amiksen 28 tunnin kokonaisuus, jonka tärkein sisältö on puheviestintä. Kirjoittamalla ei voi vaikuttavaa puhetta pitää eikä osallistua keskusteluihin ja väittelyyn.

Äidin ääni kimeni ja hän alkoi sättiä minua:”Millaisia opettajia siellä oikein on? Minä en salli, että Pasi tulee tunneillesi!” Vastasin, että ookoo ja kehotin häntä ottamaan yhteyttä esimieheeni, jos jotakin jäi epäselväksi. Tähän äiti vastasi:”En ota. Selvittäkää sotkunne itse!” Sanoin, että on parasta lopettaa puhelu, koska yhteisymmärrystä ei synny. Toivotin hyvää viikonloppua koko perheelle, johon äiti vastasi:”Haista vittu!” Olen lukenut, että ala- ja yläkoulujen opettajat saavat vastata iltakaudet vanhempien vihaisiin puheluihin ja Wilma-viesteihin. Uutta on se, että pian täysi-ikäisen nuoren asioita hoitaa äiti.

Yli kolmekymmenvuotisen työurani aikana minulle on vain kerran haistateltu.Vuonna 1984 eräs metallin poika nimeltään Marko huusi:” Saatanan akka, haista vittu!” Poika kimpaantui, kun tivasin puuttuvia tehtäviä. Silloin opettajalla oli vielä auktoriteettia. Vein asian eteenpäin luokanvalvojalle, ja Marko sai kirjallisen varoituksen, joka tehosi. Lauantain 24.10. Hesarissa Eva Sundgren kirjoittaa, kuinka opettaja ei ole ollut aikoihin auktoriteetti, vaan hän on lähinnä palvelija ja viihdyttäjä. Muistan, kuinka monissa koulutuksissa konsultit, kasvatustieteen gurut ja kallonkutistajat ovat jo pitkään puhuneet koulusta liikelaitoksen termein. On vastattava somemaailman haasteisiin, siirryttävä joustavasti uusiin oppimisympäristöihin ja räätälöitävä jokaiselle asiakkaalle oma oppimisohjelma. Tätä suuntausta tukee amiksen nuorten ja aikuisten koulutuksen yhdistäminen. Tuossa uudistuksessa varmasti katoavat loputkin yleissivistävät aineet.

Myös opetusalan ylimmät auktoriteetit takaavat päätöksillään sen, että kohta koulu on bisnestä. Uuden ammattikoululain ja OPH:n & OKM:n ohjeiden mukaan esimerkiksi lukioiden ja amisten on tultava toimeen lähinnä valtion osuuksilla. Uuden rahoitusmallin mukaan täpäkkää saa vain suoritetuista tutkinnoista. Niinpä jokainen pasi ja pirkko on pidettävä ainakin koulun kirjoilla, ja heille on kirjoitettava tutkintotodistukset keinolla millä hyvänsä. Olen miettinyt, milloin kupla puhkeaa. Ei työnantaja katsele kauan kännyään näpyttelevää, myöhästelevää toistaitoista ”ammattilaista”. Tulee potkut perseelle ja menolippu työkkäriin. Näin koulun syrjäyttämä nuori on uuden valinnan edessä: pelailenko kotona tietsikalla vai etsinkö uuden koulutuspaikan?

Yliopistoista ja ammattikorkeakouluista on jo kauan kiirinyt viestejä, ettei opiskelija-aines ole korkeakoulukelpoista. Harva osaa kirjoittaa kommentoivan referaatin, esseestä puhumattakaan. Kielissä pitää järjestää tukikursseja, samoin alkeismatematiikassa. Onneksi vielä osa opiskelijoista on niitä Taitaja-kisoissa menestyneitä, työssäoppimispaikoissa kunnostautuneita ja lukion lukemalla suorittaneita, joilla on tulevaisuudessa kysyntää.

Kun kuuntelin perjantaina Sirkka-äidin kiihtynyttä uhoamista, mietin, miten joku nuori vastavalmistunut opettaja reagoisi. Opettajan ammatti on ollut vielä toistaiseksi haluttu, vaikka työpaikat ovat vähentyneet säästöjen myötä. Nuori, intoa puhkuva opettaja saattaisi säikähtää ja ottaa kiltisti Pasin kurssille ja antaa hyväksytyn suoritusmerkinnän. Näin ainakin silloin, jos opettajalla on määräaaikainen työsopimus eikä varmuutta jatkopestistä. Nykypäivänä opettajan olisi oltava nöyrä ja notkea. Puuttuva suoritusmerkintä ei olekaan opiskelija-asiakkaan vika – vaan ilkeän ja laiskan opettajan, joka ei viitsi järjestää ”pikkutehtäviä” ja päästää laiskureita pälkähästä.

Rakkaudella, Maire