Minusta tuli "muslimimummo" 18 vuotta sitten, kun poikani meni naimisiin islaminuskoisen saksalaisnaisen kanssa. Miniäni vanhemmat ovat tulleet siirtolaisina Makedoniasta 1960-luvun lopussa; isä oli makedonialainen ja äiti on serbi. Niinpä kolme pojanpoikaani ovat Suomen savolais-karjalaisten ja Balkanin kansojen jälkeläisiä.
Viime viikon ajan olen kovasti miettinyt suhtautumistani Turun terrori-iskuun. Tekisi miltei savolaiseen tapaan todeta, etten "oo puolesta enkä vastaan vuan pikemminnii päenvaston". Poikani soitti heti perjantai-iltana ja sanoi naapurin kertoneen tapahtumasta. Saksassa ei juuri Suomen uutisia kuule. Takavuosina otsikoihin pääsivät kouluampumiset. Baijerissa oli taivasteltu:"Mikä teitä suomalaisia oikein vaivaa?" Toinen varma kiinnostuksen kohde on Matti Nykänen. Hänen edesottamuksiaan seurataan edelleen. Keski-Euroopassa hän yhä yksi parhaista mäkimiehistä maailmassa.
Odotin Facebookin äärellä kommentteja iskusta. Ensin ei kuulunut yhtään mitään pitkään aikaan. Kukaan kavereistani ei noteerannut tapahtumaa. Tuli todellakin mieleen, ettei kukaan uskalla sanoa ääneen mitään. Sitten luin presidentin lausunnon (IS 19.8.), ja ensimmäistä kertaa elämässäni jaoin Niinistön puheet. Mielestäni hyvää oli se, että hän varoitti lietsomasta vihaa maahanmuuttajia kohtaan. Pian kuitenkin paniikki valtasi vallanpitäjät: ehdotuksia vastaavan iskun estämiseksi satoi kuin kanttarelleja syysmetsässä. Paras kirjoitus jäi varmaan monelta huomaamatta: professori, islamin tutkija Jaakko Hämeen-Anttilan puheenvuoro Aamulehdessä 20.8. on koskettava ja analyyttinen.
Uteliaisuuttani kävin MV-lehden sivuilla. Siellä preidenttiehdokas Laura Huhtasaari pauhaa suu vaahdossa ja peräänkuuluttaa presidentiltä arvojohtajuutta. Onneksi siitä naisesta ei presidenttiä tule. Kansanedustajanakin hän on häpeäksi kansanvallalle. Toisaalta on parempi, ettei tuo opettaja ole koulussa pilaamassa lapsia ja levittämässä propagandaansa. Toinen pelottava persu on Jussi Halla-aho. Aina kun hänen kasvonsa ilmaantuvat TV-ruutuun, saan kylmiä väreitä. Nyt hän olisi sulkemassa kaikki kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet saarileireihin. Tulevat kovasti mieleen juutalaisten keskitysleirit. Sopisi tehdä tutustumismatka vaikka Auschwitziin: siellä moni koviskin hiljenee.
Elämäni "muslimimummona" on sujunut hyvin. En ole aina kaikesta samaa mieltä miniäni kanssa, mutta toimeen olemme tulleet. Lasten kasvatuksessa hän on ankarampi kuin minä, mutta toisaalta hän ei ole pakottanut lapsia esimerkiksi valitsemaan uskontoa. Pojat kävivät aluksi Suomen elämänkatsomustietoa vastaavilla tunneilla. mutta kun tunnit olivat aina hankalaan aikaan koulupäivän päätteeksi, he siirtyivät tavalliseen uskonnonopetukseen. Baijeri on hyvin katolista aluetta, joten kaikki uskonnolliset juhlapäivät ovat tärkeitä. Taisipa keskimmäinen poika esiintyä joulunäytelmässä lampaanakin!
Perheen ruokakulttuurikin on sekoittunut: Miniäni rakastaa karjalanpiirakoita, minä taas en voi enää kuvitella joulua ilman kalkkunapaistia. Perheen lapset syövät esimerkiksi braatvursteja, joissa on sianlihaa. Kesällä grillissä kypsyvät myös katkaravut ja kalat, joita ei Makedonian isovanhempien pöydässä nähty. Miniäni yrittää opettaa minulle hyviä tapoja. Jos lähdemme aamupäivällä shoppailemaan, haluan pitää tauon ja nauttia valkkarilasillisen ostarin baarissa. "Hei, kello ei ole vielä 12. Vasta iltapäivällä on soveliasta nauttia alkoholijuomia!"
Merkeliä moitiskellaan siitä, että hän on ottanut kaikki pakolaiset avosylin vastaan. Kuitenkaan pahoja konflikteja ei Baijerissa ole ollut. Uusnatsit osoittavat aina välillä mieltään, mutta onneksi sopu on säilynyt. Peruskouluissa on monissa luokissa maahanmuuttajia jopa enemmistö. Saksassa ovat vielä tuoreessa muistissa toisen maailmansodan kauhut ja häpeä elää edelleen. Vaikka osa kantaväestöstä on eri mieltä, he eivät nouse kapinaan - onneksi.
Presidentin sanoin Suomi ei voi sulkea rajojaan sulkeutumatta itse. On vain löydettävä keinoja pakolaisten kotouttamiseksi. Itse olisin valmis esimerkiksi suomi toisena kielenä -opettajaksi. Olen ilmoittautunut pariinkin paikkaan, mutta opetusta ei ole saatu kunnolla järjestetyksi. Edes kouluissa ei ole S2- opetuksen jatkumoa alkoulusta lukioon. Tärkein alku Suomen elämään sopeutumisessa on kielen oppiminen. Tätä on tähdentänyt esimerkiksi kansanedustaja Nasima Razmyar. Usein lapset omaksuvat nopeasti suomalaisia tapoja ja toimivat hyvinä tulkkeina vanhemmilleen.
En nouse barrikadeille. En lietso vihapuhetta. Vaikka tekoa en voi hyväksyä, ei kaikkia muslimeja voi tuomita terroristeiksi. Tähän satavuotiaaseen Suomeeni mahtuvat myös Halla-aho ja Huhtasaari. MV-lehden kyllä lakkauttaisin!
lauantai 26. elokuuta 2017
keskiviikko 16. elokuuta 2017
Lomailua ja puolipäivätöitä
Koulut alkoivat viime viikolla, eikä Keskisuomalaisen Lyhyet-likasanko-osastolla ole ollut vielä yhtään kommenttia opettajien olemattomista töistä ja ylipitkistä lomista. Joku katkeroitunut kirjoittelee vähintään kerran viikossa siitä, miten opettajat tekevät osa-aikatyötä ja nauttivat liian hyvistä lomaeduista. Ei niin pientä pilaa, etteikö jotakin totta!
Vietin alkukesästä muutaman viikon Etelä-Saksan Baijerissa, jossa poikani perheineen asuu. Ynnäsimme ihan huvikseen, miten perusopetuksen lomat vastaavat Suomen koulujen käytänteitä. Lopputulema oli, että lomat ovat suunnilleen samanmittaisia - paitsi jos jokin katolisen pyhimyksen päivä sattuu keskelle viikkoa, niin se on aina vapaapäivä. Siellä ei tulisi kuuloonkaan, että esimerkiksi kaupat olisivat auki sunnuntaisin. Lauantaina ne ovat auki 9 - 13. Ehdotukset aukioloaikojen vapauttamisesta ovat saaneet täystyrmäyksen.
Baijerissa koulujen lomat on järjestetty eri tavoin kuin Suomessa. Koulu alkaa syyskuun 10. päivän aikoihin. Sitten seuraa viikon mittainen syysloma lokakuussa, joululoman kesto on kaksi viikkoa, talviloman viikko ja pääsiäisloman kaksi. Kesäkuuun alussa on kahden viikon loma ja varsinainen kesäloma alkaa elokuun alussa ja kestää kuusi viikkoa.
Saksan mallista kannattaisi ottaa oppia Suomessakin. Oman kokemukseni mukaan yhtämittainen yli kahden kuukauden kesäloma on ihan liian pitkä. Kun opetin pelkästään amiksessa, koulu loppui toukokuun viimeisenä päivänä ja alkoi elokuun kuudennen päivän tienoilla. Perheeni tuskastui aika monta kertaa minun loputtomaan joulusiivoukseeni ja kehotti etsimään kesätöitä! Olin varmaan aika rasittava naukuja, kun mieheni piti yleensä vain kahden, kolmen viikon loman kesällä.
Kun loppuvuosina opetin enimmäkseen lukion kursseja, loma alkoi tuntua ihan kohtuulliselta. Viimeisen viikon esseiden, kokeiden ja tekstitaidon vastauksien arvioinnissa meni yleensä ihan tarkasti ne kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa, jonka jälkeen arvosanat piti merkitä Wilmaan. Lyhyet lomat lukuvuoden aikana eivät riittäneet työn rasituksesta palautumiseen, viikonlopuista puhumattakaan. Aina pöydällä odotti paksu pino luettavia kirjotelmia. Yo-kokeiden aikaan oli pakko lukea tekstejä viikonloppuisinkin, sillä aikaa arviointiin jäi vain kolme, neljä arkipäivää. Samaan aikaan pyöri normaaliopetus.
Opettajan työn voi tehdä hyvin monella tavalla. Olen kohdannut myös useita Lyhyet-palstalla mollattuja puolipäivätyöläisiä. Muutamat kollegat kertoivat ylpeillen, etteivät he ikinä vie mitään tehtäviä kotiin ja ihmettelivät silmät ymmyrkäisinä, kuinka joku on niin tyhmä, että tekee töitä vielä kotona. Ne samat kollegat päästivät opiskelijat mielellään kesken päivän kotiin tekemään "etätehtäviä", joita he tuskin koskaan tarkastivat. En ihmettele lainkaan esimerkiksi helsinkiläisten - tai jyväskyläläisten - vanhempien moitteita siitä, ettei amiksissa ole koulua kuin muutama tunti päivässä - ja vapaapäiviäkin aina siunaantuu! Seuratkaapa tohtori Erja Sandbergin blogeja: amis- ja lukio-opiskelijan äitinä ja erityispedgogiikan asiantuntijana nainen uskaltaa sanoa ääneen asioista, joista opettajien on pakko vaieta. (@sandbergerja)
Ennustan, että ammattikoulureformi heikentää opettajien työmoraalia, lisää keskeyttämisiä ja alentaa koulutuksen laatua. Kun opettajalla on ryhmässä 30 - 40 päätä, niin kovin monta minuuttia ei jää aikaa yhdelle opiskelijalle. Erityistä tukea tarvitsevat ovat aika lailla heitteillä. Kuka laatii jokaiselle oman opetussuunnitelman? Mistä aika ja rahat? Kun koulun rahoitus on sidoksissa valmistuneiden määrään, paineet kaikkien päästämiseksi läpi entisestään vahvistuvat. Hyväksilukuja keksitään, mistä vain ikinä saadaan.
Keski-Suomen alueuutisissa POKE:n johtaja kertoi tällä viikolla, että ammatillinen reformi on kova haaste. Mistä löytyvät ne sadat ja tuhannet työpaikat, jotka ottavat työssäoppijoita? Entä ketkä heitä ohjaavat? Pelkään, että tuloksena on lähes ammattitaidottomia "ammattilaisia", jotka ajautuvat uudelleen koulunpenkille. Jos joku onnistuu työpaikan saamaan, ei työnantaja kovin kauan katsele myöhästeleviä, kännykkää näpelöiviä, nurkissa seisoskelevia lusmuja.
Kouluvuoden uusi jaksottelu Baijerin malliin helpottaisi opettajien ja oppilaiden jaksamista. Ammattikoulureformin tulokset puhuvat muutamien vuosien päästä omaa kieltään osaamisen tasosta. Onneksi on aina niitä, jotka kaikesta höykytyksetä huolimatta selviytyvät ja sijoittuvat työelämään ja jatko-opintoihin.
Kaikesta huolimatta iloa arkeen toivottaa onnellinen eläkeläinen!
Vietin alkukesästä muutaman viikon Etelä-Saksan Baijerissa, jossa poikani perheineen asuu. Ynnäsimme ihan huvikseen, miten perusopetuksen lomat vastaavat Suomen koulujen käytänteitä. Lopputulema oli, että lomat ovat suunnilleen samanmittaisia - paitsi jos jokin katolisen pyhimyksen päivä sattuu keskelle viikkoa, niin se on aina vapaapäivä. Siellä ei tulisi kuuloonkaan, että esimerkiksi kaupat olisivat auki sunnuntaisin. Lauantaina ne ovat auki 9 - 13. Ehdotukset aukioloaikojen vapauttamisesta ovat saaneet täystyrmäyksen.
Baijerissa koulujen lomat on järjestetty eri tavoin kuin Suomessa. Koulu alkaa syyskuun 10. päivän aikoihin. Sitten seuraa viikon mittainen syysloma lokakuussa, joululoman kesto on kaksi viikkoa, talviloman viikko ja pääsiäisloman kaksi. Kesäkuuun alussa on kahden viikon loma ja varsinainen kesäloma alkaa elokuun alussa ja kestää kuusi viikkoa.
Saksan mallista kannattaisi ottaa oppia Suomessakin. Oman kokemukseni mukaan yhtämittainen yli kahden kuukauden kesäloma on ihan liian pitkä. Kun opetin pelkästään amiksessa, koulu loppui toukokuun viimeisenä päivänä ja alkoi elokuun kuudennen päivän tienoilla. Perheeni tuskastui aika monta kertaa minun loputtomaan joulusiivoukseeni ja kehotti etsimään kesätöitä! Olin varmaan aika rasittava naukuja, kun mieheni piti yleensä vain kahden, kolmen viikon loman kesällä.
Kun loppuvuosina opetin enimmäkseen lukion kursseja, loma alkoi tuntua ihan kohtuulliselta. Viimeisen viikon esseiden, kokeiden ja tekstitaidon vastauksien arvioinnissa meni yleensä ihan tarkasti ne kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa, jonka jälkeen arvosanat piti merkitä Wilmaan. Lyhyet lomat lukuvuoden aikana eivät riittäneet työn rasituksesta palautumiseen, viikonlopuista puhumattakaan. Aina pöydällä odotti paksu pino luettavia kirjotelmia. Yo-kokeiden aikaan oli pakko lukea tekstejä viikonloppuisinkin, sillä aikaa arviointiin jäi vain kolme, neljä arkipäivää. Samaan aikaan pyöri normaaliopetus.
Opettajan työn voi tehdä hyvin monella tavalla. Olen kohdannut myös useita Lyhyet-palstalla mollattuja puolipäivätyöläisiä. Muutamat kollegat kertoivat ylpeillen, etteivät he ikinä vie mitään tehtäviä kotiin ja ihmettelivät silmät ymmyrkäisinä, kuinka joku on niin tyhmä, että tekee töitä vielä kotona. Ne samat kollegat päästivät opiskelijat mielellään kesken päivän kotiin tekemään "etätehtäviä", joita he tuskin koskaan tarkastivat. En ihmettele lainkaan esimerkiksi helsinkiläisten - tai jyväskyläläisten - vanhempien moitteita siitä, ettei amiksissa ole koulua kuin muutama tunti päivässä - ja vapaapäiviäkin aina siunaantuu! Seuratkaapa tohtori Erja Sandbergin blogeja: amis- ja lukio-opiskelijan äitinä ja erityispedgogiikan asiantuntijana nainen uskaltaa sanoa ääneen asioista, joista opettajien on pakko vaieta. (@sandbergerja)
Ennustan, että ammattikoulureformi heikentää opettajien työmoraalia, lisää keskeyttämisiä ja alentaa koulutuksen laatua. Kun opettajalla on ryhmässä 30 - 40 päätä, niin kovin monta minuuttia ei jää aikaa yhdelle opiskelijalle. Erityistä tukea tarvitsevat ovat aika lailla heitteillä. Kuka laatii jokaiselle oman opetussuunnitelman? Mistä aika ja rahat? Kun koulun rahoitus on sidoksissa valmistuneiden määrään, paineet kaikkien päästämiseksi läpi entisestään vahvistuvat. Hyväksilukuja keksitään, mistä vain ikinä saadaan.
Keski-Suomen alueuutisissa POKE:n johtaja kertoi tällä viikolla, että ammatillinen reformi on kova haaste. Mistä löytyvät ne sadat ja tuhannet työpaikat, jotka ottavat työssäoppijoita? Entä ketkä heitä ohjaavat? Pelkään, että tuloksena on lähes ammattitaidottomia "ammattilaisia", jotka ajautuvat uudelleen koulunpenkille. Jos joku onnistuu työpaikan saamaan, ei työnantaja kovin kauan katsele myöhästeleviä, kännykkää näpelöiviä, nurkissa seisoskelevia lusmuja.
Kouluvuoden uusi jaksottelu Baijerin malliin helpottaisi opettajien ja oppilaiden jaksamista. Ammattikoulureformin tulokset puhuvat muutamien vuosien päästä omaa kieltään osaamisen tasosta. Onneksi on aina niitä, jotka kaikesta höykytyksetä huolimatta selviytyvät ja sijoittuvat työelämään ja jatko-opintoihin.
Kaikesta huolimatta iloa arkeen toivottaa onnellinen eläkeläinen!
keskiviikko 17. toukokuuta 2017
Koulut nimisopassa
Suomi 100 -juhlavuoden kunniaksi Jyväskylän koulutuskuntayhtymä ottaa käyttönimekseen Gradia (Ksml 17.5.17). Kun se vielä esitetään muodossa Gradia Jyväskylä, niin eipä kankeampaa nimeä voisi olla. Miltä näyttäisi vaikkapa Pöljä Koulu tai Koulu Pöljä Kuopion takana olevan koulurakennuksen kyljessä? Sentään jollakin tavalla ymmärrettävä olisi genetiivissä oleva muoto Jyväskylän Gradia. Englannin ja latinan kielen sekasikiö kauhistuttaa (eng. grade, lat. gradior). En tiedä, millainen aivoriihi on ollut päätöstä tekemässä, mutta tuskin Kielitoimistolta on neuvoa kysytty. On vaikea uskoa, että sen virkailijat olisivat näyttäneet vihreää valoa oudolle vieraskieliselle nimelle.
Perusteluiksi johtaja Saarikoski esittää, että Gradia viittaa askeliin eteenpäin sekä laadun ja kehityksen asteeseen. Se viestii oppimisen ja työelämän uudistamisesta ja toiminnan jatkuvasta parantamisesta. Väitän, ettei taviksen mieleen tule gradiasta yhtään mitään - ehkä sentään hedelmöityshoitoklinikka! Minusta nimen pitäisi kertoa siitä, mistä koulutuksesta on kysymys. Ammattikoulu-sana hylättiin jo kauan sitten. Itse olen ollut töissä keskusammattikoulussa, ammattioppilaitoksessa ja ammattiopistossa. Kiitän kaikkien uskontojen jumalia, ettei tarvitse kertoa olevansa Gradian lehtori.
ao-käsite muotoutui 2000-luvulla silloisen organisaatiomuutoksen myötä. Se toimi kokonaisuuden markkinointinimenä ja antoi perustan esimerkiksi sloganille "Oppiminen - elämän a ja o." (Janhila, Yksiköistä yhteistyöhön, s. 250). Kun sitten lukiot liitettiin koulutuskuntayhtymään, kieltämättä tuntui hieman kornilta nähdä ao Cygnaeus High Schoolin seinässä. Eikä lukioväki sitä ikinä omaksunut.
Nimet seuraavat muotia. Kun ammattikoulu alkoi tinnittää päättäjien korvissa, joka niemeen ja notkoon perustettiin laitoksia. Huikein esimerkki jäi mieleeni erään kielenhuoltajan kolumnista: Laitilan laitostalousoppilaitos! Nyt ovat suurinta hottia lyhyet mitäänsanomattomat sepustukset: Omnia, Varia, Jedu, Stadi, Vamia, Hyria, Sedu, Luksia, Livia, Raseko ja Mercuria. Listasta pystyn arvailemaan vain, että viimeinen nimi viittaa ehkä kaupan alan opetukseen. Mutta onko Sedu Koskinen perustanut ihan oman ravintolakoulun?
Uudistus Jkky:ssä on hyvin tarpeellinen, mutta miksi Jyväskylän ammattiopisto ei kelvannut? Entä kuinka paljon varoja upotetaan uudistukseen? Jospa opiskelijat nyt oppisivat edes sen, missä koulussa he opiskelevat. Jokeritehtävänä äikän kokeessa minulla usein oli: "Kirjoita kokonaan koulusi nimi." Vastauksina oli Viitaniemen ammattikoulu, Harjun ammattiopisto, Priimus, Kauppis, Sepän koulu jne. Lukioiden nimet ne vasta hankalia olivatkin. Joku välkky sentään tiesi opiskelevansa Jyväskylän koulutuskuntayhtymän Lukiot-liikelaitoksen Schildtin lukion Voionmaan toimipisteessä.
On hyvä, että käyttönimiksi vakiinnutetaan Jyväskylän Lyseon lukio ja Schildtin lukio. Muistan osallistuneeni nimikilpailuun, kun toiselle lukiolle etsittiin nimeä. Lyseohan oli selviö, muuten olisi Lyseopuolue repinyt pelihousunsa. Kun homeinen talo tyhjennettiin oireilevista ihmisistä, pitihän jotakin pyhää jättää jälkipolville. Ehdotin neljän muun henkilön kanssa Schildtin lukiota: onhan kielentutkija Schildt keksinyt sanan lukio ja rakennus sijaitsee suvun pelloilla. Kiittämättömyys on maailman palkka: en ole edes kuoharilasillista saanut palkkioksi! En ole katkera mutta kuitenkin...
Arvelen, että nimenmuutoksen syynä on yrityksen imagon kohottaminen. Ovathan lukiot ryvettyneet pahoin säästökuurien aikana, ja uutiset Jkky:n toiminnan hullunkurisista draaman käänteistä ovat ylittäneet moneen otteeseen valtakunnan median uutiskynnyksenkin. Ei julkisuuskuvaa nimenmuutoksella kohoteta. Kyllä siihen tarvitaan pätevää johtamista, henkilöstön ja opiskelijoiden työhyvinvoinnista huolehtimista sekä laadukasta opetusta.Viestit tyhjistä työpäivistä, epäpätevistä sijaisista sekä ilman näyttöä tipahtelevista arvosanoista eivät tuo luottamusta vanhemmille eivätkä sidosryhmille.
Kun kauan sitten näin kotikaupungissani ensimmäisen kerran kyltin Hieronta Akatemia, tarvitsin beetasalpaajan. Yritys ja sen nimi ovat eläneet varmaan jo kymmenen vuotta ja kirjoitusasu vaihtelee netissä monina versioina. Ihminen tottuu kaikkeen: Nykyään se huvittaa minua suuresti ja nauran aina akateemiselle hieronnalle! Kuinka monta väitöskirjaa koulusta on valmistunut?
Nimityöryhmälle olisin ennen päätöstä lähettänyt terveiset Sapere aude!. Nyt kun päätös on tehty, ei auta kuin todeta:"De gustibus non est distiputandum!" Kyllä latina on kielistä kaunein!
Perusteluiksi johtaja Saarikoski esittää, että Gradia viittaa askeliin eteenpäin sekä laadun ja kehityksen asteeseen. Se viestii oppimisen ja työelämän uudistamisesta ja toiminnan jatkuvasta parantamisesta. Väitän, ettei taviksen mieleen tule gradiasta yhtään mitään - ehkä sentään hedelmöityshoitoklinikka! Minusta nimen pitäisi kertoa siitä, mistä koulutuksesta on kysymys. Ammattikoulu-sana hylättiin jo kauan sitten. Itse olen ollut töissä keskusammattikoulussa, ammattioppilaitoksessa ja ammattiopistossa. Kiitän kaikkien uskontojen jumalia, ettei tarvitse kertoa olevansa Gradian lehtori.
ao-käsite muotoutui 2000-luvulla silloisen organisaatiomuutoksen myötä. Se toimi kokonaisuuden markkinointinimenä ja antoi perustan esimerkiksi sloganille "Oppiminen - elämän a ja o." (Janhila, Yksiköistä yhteistyöhön, s. 250). Kun sitten lukiot liitettiin koulutuskuntayhtymään, kieltämättä tuntui hieman kornilta nähdä ao Cygnaeus High Schoolin seinässä. Eikä lukioväki sitä ikinä omaksunut.
Nimet seuraavat muotia. Kun ammattikoulu alkoi tinnittää päättäjien korvissa, joka niemeen ja notkoon perustettiin laitoksia. Huikein esimerkki jäi mieleeni erään kielenhuoltajan kolumnista: Laitilan laitostalousoppilaitos! Nyt ovat suurinta hottia lyhyet mitäänsanomattomat sepustukset: Omnia, Varia, Jedu, Stadi, Vamia, Hyria, Sedu, Luksia, Livia, Raseko ja Mercuria. Listasta pystyn arvailemaan vain, että viimeinen nimi viittaa ehkä kaupan alan opetukseen. Mutta onko Sedu Koskinen perustanut ihan oman ravintolakoulun?
Uudistus Jkky:ssä on hyvin tarpeellinen, mutta miksi Jyväskylän ammattiopisto ei kelvannut? Entä kuinka paljon varoja upotetaan uudistukseen? Jospa opiskelijat nyt oppisivat edes sen, missä koulussa he opiskelevat. Jokeritehtävänä äikän kokeessa minulla usein oli: "Kirjoita kokonaan koulusi nimi." Vastauksina oli Viitaniemen ammattikoulu, Harjun ammattiopisto, Priimus, Kauppis, Sepän koulu jne. Lukioiden nimet ne vasta hankalia olivatkin. Joku välkky sentään tiesi opiskelevansa Jyväskylän koulutuskuntayhtymän Lukiot-liikelaitoksen Schildtin lukion Voionmaan toimipisteessä.
On hyvä, että käyttönimiksi vakiinnutetaan Jyväskylän Lyseon lukio ja Schildtin lukio. Muistan osallistuneeni nimikilpailuun, kun toiselle lukiolle etsittiin nimeä. Lyseohan oli selviö, muuten olisi Lyseopuolue repinyt pelihousunsa. Kun homeinen talo tyhjennettiin oireilevista ihmisistä, pitihän jotakin pyhää jättää jälkipolville. Ehdotin neljän muun henkilön kanssa Schildtin lukiota: onhan kielentutkija Schildt keksinyt sanan lukio ja rakennus sijaitsee suvun pelloilla. Kiittämättömyys on maailman palkka: en ole edes kuoharilasillista saanut palkkioksi! En ole katkera mutta kuitenkin...
Arvelen, että nimenmuutoksen syynä on yrityksen imagon kohottaminen. Ovathan lukiot ryvettyneet pahoin säästökuurien aikana, ja uutiset Jkky:n toiminnan hullunkurisista draaman käänteistä ovat ylittäneet moneen otteeseen valtakunnan median uutiskynnyksenkin. Ei julkisuuskuvaa nimenmuutoksella kohoteta. Kyllä siihen tarvitaan pätevää johtamista, henkilöstön ja opiskelijoiden työhyvinvoinnista huolehtimista sekä laadukasta opetusta.Viestit tyhjistä työpäivistä, epäpätevistä sijaisista sekä ilman näyttöä tipahtelevista arvosanoista eivät tuo luottamusta vanhemmille eivätkä sidosryhmille.
Kun kauan sitten näin kotikaupungissani ensimmäisen kerran kyltin Hieronta Akatemia, tarvitsin beetasalpaajan. Yritys ja sen nimi ovat eläneet varmaan jo kymmenen vuotta ja kirjoitusasu vaihtelee netissä monina versioina. Ihminen tottuu kaikkeen: Nykyään se huvittaa minua suuresti ja nauran aina akateemiselle hieronnalle! Kuinka monta väitöskirjaa koulusta on valmistunut?
Nimityöryhmälle olisin ennen päätöstä lähettänyt terveiset Sapere aude!. Nyt kun päätös on tehty, ei auta kuin todeta:"De gustibus non est distiputandum!" Kyllä latina on kielistä kaunein!
torstai 4. toukokuuta 2017
Vihapuhetta ja parfyymiä
En ole koskaan liimannut oveeni EI MAINOKSIA -lappua. Nyt harkitsen. Olen niin laiska shoppailija, että mieluummin katselen esitteistä vaikkapa valmistujaislahjoja kuin lähden rynnimään hikisten himo-ostelijoiden sekaan tungokseen.
Nyt kuitenkin on mieleni muuttunut. Kevään aikana tänne Jyväskylään rantautui Kärkkäisen tavaratalo. Yritys julkaisee KauppaSuomi-nimistä ilmaisjakelulehteä, jonka painos on 466 100 kappaletta. Eilen tulleen lehden mielipidepalstalla on Facebookista poimittu teksti, jonka otsikkona on Äiti: "Toivon että se apina, joka pahoinpiteli tyttäreni, palaa helvetissä!" Jutussa kuvataan, miten Oulunkylän asemalla sanaharkan päätteeksi aikuinen ulkomaalainen mies pahoinpiteli nuoren naisen. Äiti haukkuu ensihoitajat, poliisit ja jopa Malmin päivystyksen vartijat välinpitämättömästä suhtautumisesta tapahtumaan. Vihdoin äiti tyttärineen oli saanut apua "Töölööstä". Tekijäkin oli pidätetty, mutta äiti ei tunnu uskovan oikeuslaitoksen toimivuuteen vaan toivoo, että "se perkeleen apina palaisi helvetissä jo ennen sinne joutumistaan."
Mittani on nyt täysi. Edellisessä KauppaSuomessa lyötiin matalaksi Suomen koululaitos, jossa harrastetaan vain homo- ja transulobbausta sekä opetetaan vääränlaisia poliittisia maahanmuutto- ja perhearvoja. Yhdyn ihan mielelläni sihen, että koululaitoksemme ei ole enää Euroopan ykkönen monessakaan mielessä. Parasta kuitenkin on, jos edes koulussa varhaiskasvatuksesta alkaen aina yliopistoon asti voitaisiin opettaa suvaitsevaisuutta. Lähes 40 työvuoteni aikana kohtasin liian paljon rasismia ja koulukiusaamista. Aina jos mahdollista, puutuin asiaan, mutta joskus myyräntyö oli niin salakavalaa, että kuulin asiasta vasta jälkeenpäin. Iäti muistan sen transutytön katseen, kun hän kertoi muuttavansa paikkakuntaa ja koulua kiusaamisen takia.
KauppaSuomi on saanut huomiota myös toisissa medioissa. Iltalehti kertoi 26.4.17 julkaisun taustoista. Yrityksen omistaja on tuomittu vuosi sitten Rovaniemen hovioikeudessa sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Lehden palstalle mielipiteitään rustaavaa Arvi Pihkalaa epäillään vankilassa istuvaksi Jesse Torniaiseksi. Hänethän tuomittiin sekä Helsingin asema-aukion kuolemantuottamuksesta että Jyväskylän Sokoksen rähinöinnistä. Torniainen on äärioikeistolaisen SVL:n eli Suomen Vastarintaliikkeen perustajia. Iltalehdelle toimittamassaan vastineessa yrityksen johtaja Kärkkäinen vaatii mielipiteenvapautta, ja hän näyttää jatkavan vihapuheen suoltamista esimerkiksi juutalaisia kohtaan.
Viime aikoina Suomi saanut maailmalla kritiikkiä sananvapauden kaventamisesta. Pääministeri Sipilän katsottiin yrittäneen vaikuttaa vapaaseen tiedonvälitykseen. Nyt olisi pääministerillä tuhannen taalan paikka ottaa uskonveljensä Kärkkäinen puhutteluun ja panna äijä ruotuun. Vai kävisikö siinä niin, että kun synnit on anteeksi annettu, niin seuraavassa KauppaSuomessa voisi taas jatkaa vähemmistöjen solvaamista?
Eilen vietimme kansainvälistä lehdistönvapauden päivää (World Press Freedom Day). Keskisuomalaisen (4.5.17) mukaan lehdistönvapaus on demokratian perusta ja pohja. Sen vuoksi kaikista julkaisuista pitäisi kitkeä vihapuhe - olkoon se vaikka parfymoitu halpishajuvesillä niin kuin KauppaSuomessa. Moniarvoisuus ei tarkoita, että maahanmuuttajia nimitetään apinoiksi, homoja lyödään päähän Raamatulla tai herätellään rotuoppia henkiin vetoamalla kansallismielisyyteen. Erityisesti näin Suomen satavuotisjuhlavuonna meidän pitäisi osata olla ihmisiksi. Kuvittelin jo, että jonkinlaista lientymistä on tapahtunut, kun kaikki poliitikot yksimielisesti tuomitsivat juhlarahassa esitetyn teloituskuvan. Sitä en osannut ihan odottaa, sillä kansalaissota on osa vaiettua historiaamme. Ei historiaa voi kieltää.
Harkitsen vielä, liimaanko oveeni mainostenjakokiellon. Luen mielelläni Suur-Jyväskylän lehteä ja muutamaa muutakin esitettä, jotka tulevat samassa nipussa inhokkijulkaisun kanssa. Mietin eilen, saako maassamme julkaista Kärkkäisen KauppaSuomen kaltaista lehteä. Pitäisikö tehdä ilmianto viharikoksesta? Ainakin ihmiset voivat äänestää jaloillaan ja olla ostamatta Kärkkäisestä. Finlayson teki kunnioitettavan teon sanoutumalla irti yhteistyöstä yrityksen kanssa (Taloussanomat 24.4.17) - vaikka tuskinpa siellä Kärkkäisen kauppahuoneessa Tom of Finland -pussilakanoita myydäänkään!
Nyt kuitenkin on mieleni muuttunut. Kevään aikana tänne Jyväskylään rantautui Kärkkäisen tavaratalo. Yritys julkaisee KauppaSuomi-nimistä ilmaisjakelulehteä, jonka painos on 466 100 kappaletta. Eilen tulleen lehden mielipidepalstalla on Facebookista poimittu teksti, jonka otsikkona on Äiti: "Toivon että se apina, joka pahoinpiteli tyttäreni, palaa helvetissä!" Jutussa kuvataan, miten Oulunkylän asemalla sanaharkan päätteeksi aikuinen ulkomaalainen mies pahoinpiteli nuoren naisen. Äiti haukkuu ensihoitajat, poliisit ja jopa Malmin päivystyksen vartijat välinpitämättömästä suhtautumisesta tapahtumaan. Vihdoin äiti tyttärineen oli saanut apua "Töölööstä". Tekijäkin oli pidätetty, mutta äiti ei tunnu uskovan oikeuslaitoksen toimivuuteen vaan toivoo, että "se perkeleen apina palaisi helvetissä jo ennen sinne joutumistaan."
Mittani on nyt täysi. Edellisessä KauppaSuomessa lyötiin matalaksi Suomen koululaitos, jossa harrastetaan vain homo- ja transulobbausta sekä opetetaan vääränlaisia poliittisia maahanmuutto- ja perhearvoja. Yhdyn ihan mielelläni sihen, että koululaitoksemme ei ole enää Euroopan ykkönen monessakaan mielessä. Parasta kuitenkin on, jos edes koulussa varhaiskasvatuksesta alkaen aina yliopistoon asti voitaisiin opettaa suvaitsevaisuutta. Lähes 40 työvuoteni aikana kohtasin liian paljon rasismia ja koulukiusaamista. Aina jos mahdollista, puutuin asiaan, mutta joskus myyräntyö oli niin salakavalaa, että kuulin asiasta vasta jälkeenpäin. Iäti muistan sen transutytön katseen, kun hän kertoi muuttavansa paikkakuntaa ja koulua kiusaamisen takia.
KauppaSuomi on saanut huomiota myös toisissa medioissa. Iltalehti kertoi 26.4.17 julkaisun taustoista. Yrityksen omistaja on tuomittu vuosi sitten Rovaniemen hovioikeudessa sakkoihin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Lehden palstalle mielipiteitään rustaavaa Arvi Pihkalaa epäillään vankilassa istuvaksi Jesse Torniaiseksi. Hänethän tuomittiin sekä Helsingin asema-aukion kuolemantuottamuksesta että Jyväskylän Sokoksen rähinöinnistä. Torniainen on äärioikeistolaisen SVL:n eli Suomen Vastarintaliikkeen perustajia. Iltalehdelle toimittamassaan vastineessa yrityksen johtaja Kärkkäinen vaatii mielipiteenvapautta, ja hän näyttää jatkavan vihapuheen suoltamista esimerkiksi juutalaisia kohtaan.
Viime aikoina Suomi saanut maailmalla kritiikkiä sananvapauden kaventamisesta. Pääministeri Sipilän katsottiin yrittäneen vaikuttaa vapaaseen tiedonvälitykseen. Nyt olisi pääministerillä tuhannen taalan paikka ottaa uskonveljensä Kärkkäinen puhutteluun ja panna äijä ruotuun. Vai kävisikö siinä niin, että kun synnit on anteeksi annettu, niin seuraavassa KauppaSuomessa voisi taas jatkaa vähemmistöjen solvaamista?
Eilen vietimme kansainvälistä lehdistönvapauden päivää (World Press Freedom Day). Keskisuomalaisen (4.5.17) mukaan lehdistönvapaus on demokratian perusta ja pohja. Sen vuoksi kaikista julkaisuista pitäisi kitkeä vihapuhe - olkoon se vaikka parfymoitu halpishajuvesillä niin kuin KauppaSuomessa. Moniarvoisuus ei tarkoita, että maahanmuuttajia nimitetään apinoiksi, homoja lyödään päähän Raamatulla tai herätellään rotuoppia henkiin vetoamalla kansallismielisyyteen. Erityisesti näin Suomen satavuotisjuhlavuonna meidän pitäisi osata olla ihmisiksi. Kuvittelin jo, että jonkinlaista lientymistä on tapahtunut, kun kaikki poliitikot yksimielisesti tuomitsivat juhlarahassa esitetyn teloituskuvan. Sitä en osannut ihan odottaa, sillä kansalaissota on osa vaiettua historiaamme. Ei historiaa voi kieltää.
Harkitsen vielä, liimaanko oveeni mainostenjakokiellon. Luen mielelläni Suur-Jyväskylän lehteä ja muutamaa muutakin esitettä, jotka tulevat samassa nipussa inhokkijulkaisun kanssa. Mietin eilen, saako maassamme julkaista Kärkkäisen KauppaSuomen kaltaista lehteä. Pitäisikö tehdä ilmianto viharikoksesta? Ainakin ihmiset voivat äänestää jaloillaan ja olla ostamatta Kärkkäisestä. Finlayson teki kunnioitettavan teon sanoutumalla irti yhteistyöstä yrityksen kanssa (Taloussanomat 24.4.17) - vaikka tuskinpa siellä Kärkkäisen kauppahuoneessa Tom of Finland -pussilakanoita myydäänkään!
maanantai 10. huhtikuuta 2017
Kesän vihreys tuli yhdessä yössä
Kotikylässäni Vieremän Niemisillä ei lapsuudessani ollut muita puolueita kuin Maalaisliitto, ja presidenttinä oli aina Kekkonen. Maaseudun Tulevaisuutta luettiin ja Maamiehen tietolaaria kuunneltiin radiosta. Politiikka ei ollut tärkeä asia, kun piti seurata lehmien poikimisia, hikoilla heinäpellolla ja seivästää otraa. Vasta SMP:n vaalivoitto maaliskuussa 1970 ravisutti uinuvaa maaseutua.
Kun pääsin oppikouluun Iisalmeen, tutustuin uuteen puolueeseen: Kokoomukseen. Koko opettajakunta edusti oikeistoa, ja historian opettaja Rauha Meriläisen opetus päättyi jatkosotaan; ilmeisesti sen jälkeen ei mitään merkittävää maailmalla ollut tapahtunut. Yhteiskuntaoppia saimme Uuden Suomen liitteistä, joita tutkittiin ahkerasti. Eräs luokkaoverini olisi lukiossa halunnut käsitellä nykypäivän tapahtumia - esimerkiksi Vietnamin sotaa - ja viritteli aiheesta keskustelua. Ei sellaiseen ollut aikaa, koska Puolan jaot, Balkanin kysymys ja Porvoon valtiopäivät kiinnostivat opettajaa enemmän. Sain noista kouluvuosista elinikäisen rokotesuojan oikeistoa vastaan.
Maailma avartui vasta Jyväskylässä, kun tulin tänne opiskelemaan. Elettiin kiihkeintä poliittisen opiskelijaliikkeen aikaa: jokaisella piti olla oman ryhmittymän rintanappi kauluksessa. Minä kuuluin JOKAan, Jyväskylän opiskeleviin kansandemokraatteihin, olin pari kertaa jopa ehdokkaana ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa. Kaikki parhaat toverit olivat vasemmistolaisia - ja parhaat bileet Ilokivessä.
Kesken opintojen menin naimisiin, hauskuus loppui ja osallistuminen jäi. Kuitenkaan en ole koskaan takkiani kääntänyt: sydämeni on edelleen vasemmalla puolella. En myöskään häpeä tunnustaa menneisyyttäni. Politiikkaa olen aina kiinnostuneena seurannut, mutta mukaan minusta ei olisi. Kun minua nyt kysyttiin ehdokkaaksi, kieltäydyin. En sopeutuisi puoluekuriin, kompromisseihin enkä osaisi lehmänkauppoja - iltalypsystä puhumattakaan! Toisena rajoitteena on tietämättönyys talousasioista: kun en laskea osaa, miten kykenisin ottamaan kantaa vaikkapa kaupungin budjettiin.
Television vaaliohjelmat ovat parasta viihdettä. Ville Niinistön puheen jälkeen kirjoitin Facebookiin, että toivon vihreille vaalivoittoa. Li Andersson ja Ville Niinistö olivat parhaat esiintyjät. Kyllä poliitikon on osattava puhua niin, että kansa ymmärtää. Politiikan ja puheviestinnän tutkijoiden mukaan tuo kaksikko sai parhaat arvosanat. He osasivat tehdä vaikean jargonin selkokieliseksi niin, että Pihtiputaan mummokin jotakin ymmärsi. Liian moni puheenjohtaja toisteli kapulakielistä liturgiaa, joka kuulosti tavallisesta kansasta munkkilatinalta.
Siisti ulkoasu ja -näkö eivät ole pahitteeksi. Niinistö on joka äidin unelmavävyn näköinen: hän ei pane päälleen pönöttävää merkkipukua vaan näyttää kiltiltä naapurinpojalta. Li Andersson puolestaan muistuttaa metsänkeijua. Kun kumpikin korosti pehmeitä arvoja, terveyttä, koulutusta, ympäristöä ja vakuutti puolueensa olevan sijoitus tulevaisuuteen, vanhat pierut saivat pöllähdellä kevätahavaan. Eikä ulkonäkö ole yhdentekevä asia: äänestän toki itsekin mieluummin ikäiseni näköistä mummonruppanaa kuin rumaa vanhaa ukkoa!
Kyllä poliitikkojen tulisi opetella myös kirjoittamaan. Keskisuomalainen julkaisi päivittäin toinen toistaan tylsempiä ehdokkaiden tekstejä, joista äänestäjä ei juuri tolkkua saanut. Kaikki yrittivät tunkea samalle palstalle kaiken mahdollisen kaavoituksesta pyöräteihin ja varhaiskasvatukseen. Jos sisältö on hyvä ja asiantunteva, lukija ei kiinnitä huomiota kielivirheisiin. Kuitenkin silloin jos teksti on täynnä päättömiä vaillinaisia lauseita ja välimerkitkin puuttuvat, kirjoittajasta muotoutuu suttuinen kuva.
Kokosin kassiin kaiken postiluukusta tulleen materiaalin ja selailin sitä joutessani. Harmitti, miten paljon oli tuhlattu kallista paperia. Mitä muuta jäi käteen? Edellisistä vaaleista minulla on paikallisen marttajohtajan paperinukkepostikortti kirjanmerkkinä. Keittiön kaapissa lojui vuosikausia Neittaanmäen ryynipussi, jota olin viemässä roskiin. Tällöin luomuystäväni pelasti sen ja aikoi hauduttaa suurimoista puuron. Nyt roudaan kaiken paperinkeräykseen. En tarvinnut ehdokkaan valinnan apuna kuvia enkä kirjoituksia, vasemmalta löytyi ihan liian monta hyvää toveria. Ongelmaksi muodostui vain se, että monesta hyvästä tyypistä oli vaikea valita. Se oikeakin lopulta löytyi.
En äänestänyt vihreitä, mutta iloitsen vaalivoitosta heidän kanssaan. Ei ole yhtään hullumpaa asua Suomen vihreimmässä kaupungissa. Orastaa ihan pieni toivonkipinä siitä, että olisimme matkalla kohti yhteiskuntaa, jossa vallitsevat pehmeämmät arvot ja jossa pidetään huolta heikommista ja köyhemmistä - ihan kaikista ilman ikä-, sukupuoli- tai rotusyrjintää.
Kun pääsin oppikouluun Iisalmeen, tutustuin uuteen puolueeseen: Kokoomukseen. Koko opettajakunta edusti oikeistoa, ja historian opettaja Rauha Meriläisen opetus päättyi jatkosotaan; ilmeisesti sen jälkeen ei mitään merkittävää maailmalla ollut tapahtunut. Yhteiskuntaoppia saimme Uuden Suomen liitteistä, joita tutkittiin ahkerasti. Eräs luokkaoverini olisi lukiossa halunnut käsitellä nykypäivän tapahtumia - esimerkiksi Vietnamin sotaa - ja viritteli aiheesta keskustelua. Ei sellaiseen ollut aikaa, koska Puolan jaot, Balkanin kysymys ja Porvoon valtiopäivät kiinnostivat opettajaa enemmän. Sain noista kouluvuosista elinikäisen rokotesuojan oikeistoa vastaan.
Maailma avartui vasta Jyväskylässä, kun tulin tänne opiskelemaan. Elettiin kiihkeintä poliittisen opiskelijaliikkeen aikaa: jokaisella piti olla oman ryhmittymän rintanappi kauluksessa. Minä kuuluin JOKAan, Jyväskylän opiskeleviin kansandemokraatteihin, olin pari kertaa jopa ehdokkaana ylioppilaskunnan edustajiston vaaleissa. Kaikki parhaat toverit olivat vasemmistolaisia - ja parhaat bileet Ilokivessä.
Kesken opintojen menin naimisiin, hauskuus loppui ja osallistuminen jäi. Kuitenkaan en ole koskaan takkiani kääntänyt: sydämeni on edelleen vasemmalla puolella. En myöskään häpeä tunnustaa menneisyyttäni. Politiikkaa olen aina kiinnostuneena seurannut, mutta mukaan minusta ei olisi. Kun minua nyt kysyttiin ehdokkaaksi, kieltäydyin. En sopeutuisi puoluekuriin, kompromisseihin enkä osaisi lehmänkauppoja - iltalypsystä puhumattakaan! Toisena rajoitteena on tietämättönyys talousasioista: kun en laskea osaa, miten kykenisin ottamaan kantaa vaikkapa kaupungin budjettiin.
Television vaaliohjelmat ovat parasta viihdettä. Ville Niinistön puheen jälkeen kirjoitin Facebookiin, että toivon vihreille vaalivoittoa. Li Andersson ja Ville Niinistö olivat parhaat esiintyjät. Kyllä poliitikon on osattava puhua niin, että kansa ymmärtää. Politiikan ja puheviestinnän tutkijoiden mukaan tuo kaksikko sai parhaat arvosanat. He osasivat tehdä vaikean jargonin selkokieliseksi niin, että Pihtiputaan mummokin jotakin ymmärsi. Liian moni puheenjohtaja toisteli kapulakielistä liturgiaa, joka kuulosti tavallisesta kansasta munkkilatinalta.
Siisti ulkoasu ja -näkö eivät ole pahitteeksi. Niinistö on joka äidin unelmavävyn näköinen: hän ei pane päälleen pönöttävää merkkipukua vaan näyttää kiltiltä naapurinpojalta. Li Andersson puolestaan muistuttaa metsänkeijua. Kun kumpikin korosti pehmeitä arvoja, terveyttä, koulutusta, ympäristöä ja vakuutti puolueensa olevan sijoitus tulevaisuuteen, vanhat pierut saivat pöllähdellä kevätahavaan. Eikä ulkonäkö ole yhdentekevä asia: äänestän toki itsekin mieluummin ikäiseni näköistä mummonruppanaa kuin rumaa vanhaa ukkoa!
Kyllä poliitikkojen tulisi opetella myös kirjoittamaan. Keskisuomalainen julkaisi päivittäin toinen toistaan tylsempiä ehdokkaiden tekstejä, joista äänestäjä ei juuri tolkkua saanut. Kaikki yrittivät tunkea samalle palstalle kaiken mahdollisen kaavoituksesta pyöräteihin ja varhaiskasvatukseen. Jos sisältö on hyvä ja asiantunteva, lukija ei kiinnitä huomiota kielivirheisiin. Kuitenkin silloin jos teksti on täynnä päättömiä vaillinaisia lauseita ja välimerkitkin puuttuvat, kirjoittajasta muotoutuu suttuinen kuva.
Kokosin kassiin kaiken postiluukusta tulleen materiaalin ja selailin sitä joutessani. Harmitti, miten paljon oli tuhlattu kallista paperia. Mitä muuta jäi käteen? Edellisistä vaaleista minulla on paikallisen marttajohtajan paperinukkepostikortti kirjanmerkkinä. Keittiön kaapissa lojui vuosikausia Neittaanmäen ryynipussi, jota olin viemässä roskiin. Tällöin luomuystäväni pelasti sen ja aikoi hauduttaa suurimoista puuron. Nyt roudaan kaiken paperinkeräykseen. En tarvinnut ehdokkaan valinnan apuna kuvia enkä kirjoituksia, vasemmalta löytyi ihan liian monta hyvää toveria. Ongelmaksi muodostui vain se, että monesta hyvästä tyypistä oli vaikea valita. Se oikeakin lopulta löytyi.
En äänestänyt vihreitä, mutta iloitsen vaalivoitosta heidän kanssaan. Ei ole yhtään hullumpaa asua Suomen vihreimmässä kaupungissa. Orastaa ihan pieni toivonkipinä siitä, että olisimme matkalla kohti yhteiskuntaa, jossa vallitsevat pehmeämmät arvot ja jossa pidetään huolta heikommista ja köyhemmistä - ihan kaikista ilman ikä-, sukupuoli- tai rotusyrjintää.
maanantai 27. maaliskuuta 2017
Kuka kasvattaa lapsesi?
Tyttäreni kertoi, että hänen esimiehensä oli antanut palautetta: "Sinä olet nykynuoreksi niin hyvin käyttäytyvä, että olet varmaan saanut hyvän kasvatuksen." Alainen oli ollut ihan kirjaimellisesti hoomoilasena. Miten niin? Ei kai. Mitä se hyvä kasvatus oikein tarkoittaa? Mamma ymmärtää hyvin tytön tyrmistyksen: en todellakaan tunne olleeni hyvä kasvattaja - ei varmasti hänen edesmennyt isänsäkään.
Olen itse ainoa lapsi eikä minulla ollut pikkulapsista mitään kokemusta, kun poikani syntyi 1974. Tunsin olevani ihan pihalla. Mitä tämän vauvan kanssa pitää tehdä? Kuinka kauan äitinäolo kestää? Luin Anna Wahlgrenin Lapsikirjaa ynnä muita kasvatusoppaita ja olin edelleen ymmällä. En osannut pojan kanssa tehdä muuta kuin rakennella legoilla ja lukea. Luin kaikki mahdolliset lastenkirjat: Vaahteramäen Eemeli, Peppi, Piilomaan pikku aasi, Fedja-setä, Mikko Mallikas, Minttu, Pekka Töpöhäntä...suosituimmaksi osoittautui Nelimarkan kuvittama Seitsemän veljestä. Tyttäreni syntyi 14 vuotta myöhemmin, ja jatkoin samaa rataa. En vieläkään osannut kasvattaa!
Kiitoksen ja kunnian lasteni kasvatuksesta saavat Jyväskylän päiväkodit ja myöhemmin koulut. 1970-luvun loppupuolella sain poikaani kunnalliseen päiväkotiin vasta viisivuotiaana. Siihen saakka hän oli yksityisessä perhepäivähoidossa. Onneksi hoitajiksi osui minua fiksumpia naisia, joiden luona poika viihtyi hyvin. Tyttäreni puolestaan pääsi 10 kuukauden ikäisenä Kortesuon päiväkotiin. Monena aamuna hän istui tuulikaapissa odottamassa, että äiti tai isä ehti viemään päiväkotiin. Siellä tytär oli aluksi kuuden, sitten 12 lapsen ryhmässä, jonka vastuullisia hoitajia olivat Anneli ja Leena. Jo siellä syntyi sellaisia ystävyyssuhteita, joista muutama on säilynyt näihin päiviin saakka.
Päiväkodissa lapseni oppivat kädentaitoja, jotka minulta täysin puuttuvat. Ystäväni ihanasti pilkkaavat minua siitä, etten osaa edes nappia ommella. Lapseni oppivat myös yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia taitoja, jotka olisivat jääneet aika vajaiksi, jos he olisivat olleet vain minun seurassani hiekkalaatikolla. En ole ikinä ymmärtänyt sitä marttyyriäitien mantraa, jonka mukaan vain äiti on paras hoitaja lapselle. Minusta kaikki muut, jotka ovat lapsiani kasvattaneet, ovat sankareita: aina parempi, kun en ole ollut kaiken aikaa pilaamassa lapsiani!
Kun tyttäreni oli kaksi- ja puolivuotias, vein hänet kerran terveyskeskukseen 40 asteen kuumeen takia. Tehtiin kaikki mahdolliset tutkimukset ja todetiin, että on valkuaista virtsassa. Naispuolinen uskovainen lääkäri tuli odotushuoneeseen ja antoi lähetteen sairaalan osastolle. Kun kuume oli korkea ja virtsakoe viittasi munuaistulehdukseen, osastohoito olisi paikallaan. Tyttäreni istui sohvalla tulipunaisena ja sanoi:"Ei sairaalaan. Helehetti saatana vittu pisu pimpeli pom!" Tällöin lääkäri totesi, että "kun tuo lapsi lopettaa kiroilun ja menee veltoksi, niin sitten voitte viedä hänet sairaalaan. Nyt voitte mennä kotiin." Tuolloin tunsin hieman syyllisyyttä. Ei hän kirosanoja ollut päiväkodissa oppinut vaan ihan kotona - äidiltä ja TV:n Spede-ohjelmista tuon pimpeli pomin. Nykyään tyttäreni huomauttelee minulle liiasta kiroilusta.
Kului yli 40 vuotta, ennen kuin lähes kaikki puolueet ottivat vaaliteemakseen oikeuden varhaiskasvatukseeen ja korostavat sen tärkeyttä. Ennen muinoin agraariyhteiskunnassa lapset kasvoivat isoissa perheissä, joissa kasvattajia oli useita: sisarukset, mummot, papat ja koko kylä tai kaupunginosa. Nykyään mielestäni on suorastaan vaarallista, jos lapsi jää vain äidin hoitoon kotiin. Yksivuotiaaksi asti näin voi toimia, mutta sen jälkeen lapsi kaipaa toisten seuraa ja ansaitsee pedagogisesti päteviä opettajia. Miksi monen äidin on niin vaikea myöntää, että joku muukin voi olla lapselle ihan yhtä hyvä, ellei parempi hoitaja? Jos äiti jää vuosiksi kotiin, hän putoaa työmarkkinoilta. Ainakin puolipäivätyö ja -hoito pitäisi voida järjestää. Lisäksi isille pakolliset kotihoitokuukaudet.
Kun nyt katson lapsiani, olen kiitollinen siitä, että sain kasvatusapua. Heistä on tullut ihan tolokun immeisiä. Minun ansiotani on ehkä innostus lukemiseen. Jääkiekkovalmentaja-liikunnanopettajapoikani toivoi viimeksi syntymäpäivälahjaksi suomalaista kaunokirjallisuutta (asuu Saksassa). Tyttäreni puolestaan antaa minulle lukuvinkkejä hyvistä kirjoista ja on kirjaston suurkuluttaja. Kumpikin on sosiaalisilta taidoiltaan hyvä ja menestynyt ehkä juuri niiden taitojen ansiosta työelämässä. Isänsä geeneistä lapseni ovat perineet taiteelliset taipumuksensa, minulta puolestaan periksiantamattomuuden. Kumpikaan ei jää tuleen makaamaan vaan katsoo ongelmatilanteen loppuun asti. On monessa elämäntilanteessa hyvin tarpeellista uskaltaa sanoa ääneen mielipiteensä, vaikka se ei olisi sama kuin keskustelukumppanin. Ehkä osasin tehdä jotakin oikein, vaikka paljon näytin huonoa esimerkkiä. Äiti on aina äiti - ja äitiys kestää läpi elämän. Samoin molemminpuolinen rakkaus.
Yksi kauneimmista vanhemmuutta käsittelevistä runoista on Kahlil Gibranin Profeetta (1923), josta oheiset katkelmat:
Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
He ovat elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
He tulevat kauttanne, mutta eivät teistä itsestänne,
ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille.
-- Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne,
sillä heillä on omat ajatuksensa.
Olen itse ainoa lapsi eikä minulla ollut pikkulapsista mitään kokemusta, kun poikani syntyi 1974. Tunsin olevani ihan pihalla. Mitä tämän vauvan kanssa pitää tehdä? Kuinka kauan äitinäolo kestää? Luin Anna Wahlgrenin Lapsikirjaa ynnä muita kasvatusoppaita ja olin edelleen ymmällä. En osannut pojan kanssa tehdä muuta kuin rakennella legoilla ja lukea. Luin kaikki mahdolliset lastenkirjat: Vaahteramäen Eemeli, Peppi, Piilomaan pikku aasi, Fedja-setä, Mikko Mallikas, Minttu, Pekka Töpöhäntä...suosituimmaksi osoittautui Nelimarkan kuvittama Seitsemän veljestä. Tyttäreni syntyi 14 vuotta myöhemmin, ja jatkoin samaa rataa. En vieläkään osannut kasvattaa!
Kiitoksen ja kunnian lasteni kasvatuksesta saavat Jyväskylän päiväkodit ja myöhemmin koulut. 1970-luvun loppupuolella sain poikaani kunnalliseen päiväkotiin vasta viisivuotiaana. Siihen saakka hän oli yksityisessä perhepäivähoidossa. Onneksi hoitajiksi osui minua fiksumpia naisia, joiden luona poika viihtyi hyvin. Tyttäreni puolestaan pääsi 10 kuukauden ikäisenä Kortesuon päiväkotiin. Monena aamuna hän istui tuulikaapissa odottamassa, että äiti tai isä ehti viemään päiväkotiin. Siellä tytär oli aluksi kuuden, sitten 12 lapsen ryhmässä, jonka vastuullisia hoitajia olivat Anneli ja Leena. Jo siellä syntyi sellaisia ystävyyssuhteita, joista muutama on säilynyt näihin päiviin saakka.
Päiväkodissa lapseni oppivat kädentaitoja, jotka minulta täysin puuttuvat. Ystäväni ihanasti pilkkaavat minua siitä, etten osaa edes nappia ommella. Lapseni oppivat myös yhteisöllisyyttä ja sosiaalisia taitoja, jotka olisivat jääneet aika vajaiksi, jos he olisivat olleet vain minun seurassani hiekkalaatikolla. En ole ikinä ymmärtänyt sitä marttyyriäitien mantraa, jonka mukaan vain äiti on paras hoitaja lapselle. Minusta kaikki muut, jotka ovat lapsiani kasvattaneet, ovat sankareita: aina parempi, kun en ole ollut kaiken aikaa pilaamassa lapsiani!
Kun tyttäreni oli kaksi- ja puolivuotias, vein hänet kerran terveyskeskukseen 40 asteen kuumeen takia. Tehtiin kaikki mahdolliset tutkimukset ja todetiin, että on valkuaista virtsassa. Naispuolinen uskovainen lääkäri tuli odotushuoneeseen ja antoi lähetteen sairaalan osastolle. Kun kuume oli korkea ja virtsakoe viittasi munuaistulehdukseen, osastohoito olisi paikallaan. Tyttäreni istui sohvalla tulipunaisena ja sanoi:"Ei sairaalaan. Helehetti saatana vittu pisu pimpeli pom!" Tällöin lääkäri totesi, että "kun tuo lapsi lopettaa kiroilun ja menee veltoksi, niin sitten voitte viedä hänet sairaalaan. Nyt voitte mennä kotiin." Tuolloin tunsin hieman syyllisyyttä. Ei hän kirosanoja ollut päiväkodissa oppinut vaan ihan kotona - äidiltä ja TV:n Spede-ohjelmista tuon pimpeli pomin. Nykyään tyttäreni huomauttelee minulle liiasta kiroilusta.
Kului yli 40 vuotta, ennen kuin lähes kaikki puolueet ottivat vaaliteemakseen oikeuden varhaiskasvatukseeen ja korostavat sen tärkeyttä. Ennen muinoin agraariyhteiskunnassa lapset kasvoivat isoissa perheissä, joissa kasvattajia oli useita: sisarukset, mummot, papat ja koko kylä tai kaupunginosa. Nykyään mielestäni on suorastaan vaarallista, jos lapsi jää vain äidin hoitoon kotiin. Yksivuotiaaksi asti näin voi toimia, mutta sen jälkeen lapsi kaipaa toisten seuraa ja ansaitsee pedagogisesti päteviä opettajia. Miksi monen äidin on niin vaikea myöntää, että joku muukin voi olla lapselle ihan yhtä hyvä, ellei parempi hoitaja? Jos äiti jää vuosiksi kotiin, hän putoaa työmarkkinoilta. Ainakin puolipäivätyö ja -hoito pitäisi voida järjestää. Lisäksi isille pakolliset kotihoitokuukaudet.
Kun nyt katson lapsiani, olen kiitollinen siitä, että sain kasvatusapua. Heistä on tullut ihan tolokun immeisiä. Minun ansiotani on ehkä innostus lukemiseen. Jääkiekkovalmentaja-liikunnanopettajapoikani toivoi viimeksi syntymäpäivälahjaksi suomalaista kaunokirjallisuutta (asuu Saksassa). Tyttäreni puolestaan antaa minulle lukuvinkkejä hyvistä kirjoista ja on kirjaston suurkuluttaja. Kumpikin on sosiaalisilta taidoiltaan hyvä ja menestynyt ehkä juuri niiden taitojen ansiosta työelämässä. Isänsä geeneistä lapseni ovat perineet taiteelliset taipumuksensa, minulta puolestaan periksiantamattomuuden. Kumpikaan ei jää tuleen makaamaan vaan katsoo ongelmatilanteen loppuun asti. On monessa elämäntilanteessa hyvin tarpeellista uskaltaa sanoa ääneen mielipiteensä, vaikka se ei olisi sama kuin keskustelukumppanin. Ehkä osasin tehdä jotakin oikein, vaikka paljon näytin huonoa esimerkkiä. Äiti on aina äiti - ja äitiys kestää läpi elämän. Samoin molemminpuolinen rakkaus.
Yksi kauneimmista vanhemmuutta käsittelevistä runoista on Kahlil Gibranin Profeetta (1923), josta oheiset katkelmat:
Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
He ovat elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
He tulevat kauttanne, mutta eivät teistä itsestänne,
ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille.
-- Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne,
sillä heillä on omat ajatuksensa.
perjantai 10. maaliskuuta 2017
Mihin tarvitsen SOTEA?
Olin parin viikon ajan kärsinyt päivittäin rytmihäiriöistä, joita ei pitäisi estolääkityksen takia tulla juuri koskaan. Ajoin viime tiistaina Kyllöön, kävelin sisään ja pääsin suoraan sydänfilmiin. Minut ohjattiin tarkkailuhuoneeseen, jossa vietin seuraavat kolme tuntia.
Koko ajan verenpainettani mitattiin ja rytmejäni seurattiin. Hoitaja kävi vähän väliä kyselemässä vointiani.
Tarkkailuun tuotiin uusia potilaita ambulansseilla, paareilla ja saattajien kainalossa. Lonkkamurtumamummo sai kipulääkityksen ja hänet siirrettiin osastolle. Leikkauksestakin puhuttiin. Vatsakipuinen mies vietiin ultrattavaksi, parkuva pikkupoika sai puudutetta ennen korvan operoimista ja migreenipotilas pantiin tippaan. Kaikki sujui eleettömästi ja ystävällisesti. Minulla oli bonuksena vielä huisin komea mieshoitaja.
Mietin siinä maatessani, mihin suurta soteuudistusta tarvitaan. Olen itse muuttanut Jyväskylään 1971, päässyt tuolloin YTHS:n potilaaksi ja sieltä sitten Kyllön terveyskeskuksen asiakkaaksi. Minut yritettiin pakottaa 1996 työterveyteen, mutta kieltäydyin jyrkästi. Miksi olisin vaihtanut hyvän omalääkärin vaihtuviin käypäläisiin? Niinpä olen nauttinut Kyllön erinomaisesta palvelusta yli 20 vuotta. Aina minut on ohjattu erikoislääkäriin, jos on ollut tarpeen. Vain gynekologin ja silmälääkärin vastaanotoilla olen käynyt yksityisellä lääkäriasemalla. Kaihileikkauslähetteen sain heinäkuussa, ja silmät leikattiin jo syyskuussa. Maksoin toimenpiteestä noin 150 euroa. Yksityinen silmälääkäri yritti markkinoida minulle oman firmansa palveluja: olisin päässyt leikkaukseen heti - hinta olisi ollut 1000 euroa/silmä!
Kun katsoin TV1:stä puolueiden puheenjohtajien vaalikeskustelua sotesta, kiihdyin suunnattomasti. Luulen, että harva heistä on ikinä käynyt tavallisessa terveyskeskuksessa. Mitä helvettiä sillä valinnanvapaudella oikein tarkoitetaan? Olen aina saanut vapaasti valita lääkärini. Perheessäni myös lääkärin vaihtaminen on onnistunut, jos sukset ovat menneet omalääkärin kanssa ristiin. Leikkaavaa lääkäriä en saanut keskussairaalassa valita, mutta miten olisin osannut valita, jos minulle olisi lääkäriluettelo annettu? Nyt kuka tahansa saa valita Attendon tai Mehiläisen palvelut, jos raha riittää. Kyllä ainakin perusterveydenhuollon tulee olla veronmaksajapotilaille kohtuuhintaista. En kannata, että rahoillamme tuetaan veroparatiiseihin sijoittavia maksimaalista voittoa tavoittelevia yrityksiä.
Kun katson lehdissä esiteltyä SOTE-häkkyrää, en löydä sieltä itseäni. Löydän kyllä hyvin kummallisen ikiliikkujaa muistuttavan hallintolabyrintin, jonka uumeniin tavispotilas viimeistään katoaa ja unohtuu. Maakuntamalli ei taatusti tuo säästöjä, vaan pian kaikkia terveyspalvelumaksuja korotetaan ja aletaan periä maakuntaveroa. Näin vaalien alla poliitikot lupaavat yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista. Vaalien jälkeen uppoamme sellaiseen sotesuohon, että tarvitaan taas uusi organisaatiouudistus, jotta potilas löytyy.
Eivätkö kaikki muka pääse hoitoon eivätkä saa aikoja terveyskeskuksiin? Itse olen aina saanut ajan, useimmiten samaksi päiväksi. Viikonloppuisin olen aina saanut kävellä Nopean vasteen yksikköön, jossa hoito on useimmiten ollut yhtä hyvää kuin Kyllössäkin. Muutaman kerran olen kohdannut yksityisten firmojen keikkalääkäreitä, joita on hieman pitänyt "neuvoa". Kerran jouduin melkein perehdyttämään nuorta kandityttöä, joka ei tiennyt esimerkiksi sitä, ovatko röntgen- ja labrapalvelut viikonloppuisinkin saatavilla.
Kuinkahan paljon veronmaksajien rahoja on jo tähän mennessä upotettu soten suunnittelun moolokinkitaan? Jos päättäjät olisivat fiksuja, he hautaisivat vähin äänin koko soten. Vaihtoehdoksi esitän terveyskeskusten toiminnan kehittämistä ja laajentamista. Olisi ihan mukavaa, jos kerran vuodessa pääsisi esimerkiksi gynekologille pikkurahalla. Voisi ottaa mallia vaikka 1970-luvun YTHS:n palveluista: yleislääkäri oli Hynninen (3 mk) ja gynekologi Hynninen (5 mk). Ja kaikki pelitti mainiosti!
Nyt ovat rytmini taas kohdallaan. Saan ottaa kaksi beetasalpaajaa vuorokaudessa. Ne eivät oikein sovi yhteen astmalääkkeiden kanssa, joten ylilyöntisyyttä voi flunssien aikaan tulla. Kiihtyminen ei ole hyväksi. Jos tuo SOTE-malli oikein minua riepoo, niin sydänfilmiin ja Kyllöön pikku breikille!
Koko ajan verenpainettani mitattiin ja rytmejäni seurattiin. Hoitaja kävi vähän väliä kyselemässä vointiani.
Tarkkailuun tuotiin uusia potilaita ambulansseilla, paareilla ja saattajien kainalossa. Lonkkamurtumamummo sai kipulääkityksen ja hänet siirrettiin osastolle. Leikkauksestakin puhuttiin. Vatsakipuinen mies vietiin ultrattavaksi, parkuva pikkupoika sai puudutetta ennen korvan operoimista ja migreenipotilas pantiin tippaan. Kaikki sujui eleettömästi ja ystävällisesti. Minulla oli bonuksena vielä huisin komea mieshoitaja.
Mietin siinä maatessani, mihin suurta soteuudistusta tarvitaan. Olen itse muuttanut Jyväskylään 1971, päässyt tuolloin YTHS:n potilaaksi ja sieltä sitten Kyllön terveyskeskuksen asiakkaaksi. Minut yritettiin pakottaa 1996 työterveyteen, mutta kieltäydyin jyrkästi. Miksi olisin vaihtanut hyvän omalääkärin vaihtuviin käypäläisiin? Niinpä olen nauttinut Kyllön erinomaisesta palvelusta yli 20 vuotta. Aina minut on ohjattu erikoislääkäriin, jos on ollut tarpeen. Vain gynekologin ja silmälääkärin vastaanotoilla olen käynyt yksityisellä lääkäriasemalla. Kaihileikkauslähetteen sain heinäkuussa, ja silmät leikattiin jo syyskuussa. Maksoin toimenpiteestä noin 150 euroa. Yksityinen silmälääkäri yritti markkinoida minulle oman firmansa palveluja: olisin päässyt leikkaukseen heti - hinta olisi ollut 1000 euroa/silmä!
Kun katsoin TV1:stä puolueiden puheenjohtajien vaalikeskustelua sotesta, kiihdyin suunnattomasti. Luulen, että harva heistä on ikinä käynyt tavallisessa terveyskeskuksessa. Mitä helvettiä sillä valinnanvapaudella oikein tarkoitetaan? Olen aina saanut vapaasti valita lääkärini. Perheessäni myös lääkärin vaihtaminen on onnistunut, jos sukset ovat menneet omalääkärin kanssa ristiin. Leikkaavaa lääkäriä en saanut keskussairaalassa valita, mutta miten olisin osannut valita, jos minulle olisi lääkäriluettelo annettu? Nyt kuka tahansa saa valita Attendon tai Mehiläisen palvelut, jos raha riittää. Kyllä ainakin perusterveydenhuollon tulee olla veronmaksajapotilaille kohtuuhintaista. En kannata, että rahoillamme tuetaan veroparatiiseihin sijoittavia maksimaalista voittoa tavoittelevia yrityksiä.
Kun katson lehdissä esiteltyä SOTE-häkkyrää, en löydä sieltä itseäni. Löydän kyllä hyvin kummallisen ikiliikkujaa muistuttavan hallintolabyrintin, jonka uumeniin tavispotilas viimeistään katoaa ja unohtuu. Maakuntamalli ei taatusti tuo säästöjä, vaan pian kaikkia terveyspalvelumaksuja korotetaan ja aletaan periä maakuntaveroa. Näin vaalien alla poliitikot lupaavat yhdeksän hyvää, kymmenen kaunista. Vaalien jälkeen uppoamme sellaiseen sotesuohon, että tarvitaan taas uusi organisaatiouudistus, jotta potilas löytyy.
Eivätkö kaikki muka pääse hoitoon eivätkä saa aikoja terveyskeskuksiin? Itse olen aina saanut ajan, useimmiten samaksi päiväksi. Viikonloppuisin olen aina saanut kävellä Nopean vasteen yksikköön, jossa hoito on useimmiten ollut yhtä hyvää kuin Kyllössäkin. Muutaman kerran olen kohdannut yksityisten firmojen keikkalääkäreitä, joita on hieman pitänyt "neuvoa". Kerran jouduin melkein perehdyttämään nuorta kandityttöä, joka ei tiennyt esimerkiksi sitä, ovatko röntgen- ja labrapalvelut viikonloppuisinkin saatavilla.
Kuinkahan paljon veronmaksajien rahoja on jo tähän mennessä upotettu soten suunnittelun moolokinkitaan? Jos päättäjät olisivat fiksuja, he hautaisivat vähin äänin koko soten. Vaihtoehdoksi esitän terveyskeskusten toiminnan kehittämistä ja laajentamista. Olisi ihan mukavaa, jos kerran vuodessa pääsisi esimerkiksi gynekologille pikkurahalla. Voisi ottaa mallia vaikka 1970-luvun YTHS:n palveluista: yleislääkäri oli Hynninen (3 mk) ja gynekologi Hynninen (5 mk). Ja kaikki pelitti mainiosti!
Nyt ovat rytmini taas kohdallaan. Saan ottaa kaksi beetasalpaajaa vuorokaudessa. Ne eivät oikein sovi yhteen astmalääkkeiden kanssa, joten ylilyöntisyyttä voi flunssien aikaan tulla. Kiihtyminen ei ole hyväksi. Jos tuo SOTE-malli oikein minua riepoo, niin sydänfilmiin ja Kyllöön pikku breikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)